Mitä tapahtuu kun Suomessa uskaltaa yrittää? Suomen nuorimmat yrittäjät ja yrittäjyyden edistäjät kokoontuvat lauantaina 5. syyskuuta Yrittäjän Päivän Katujuhlaan Kamppiin. Vuosittain järjestettävään juhlapäivään osallistuu myös Nuori Yrittäjyys -toiminnan kummi valtiovarainministeri Alexander Stubb yhdessä vuoden 2015 parhaan NY-yrityksen Dimeno Safetyn kanssa.
Suomi tarvitsee nuorten taidot ja osaamisen käyttöön. Työelämänkynnyksellä oleva sukupolvi rakentaa lähitulevaisuuden työpaikkoja ja talouskasvua Suomeen. Yrittäjyys on asennetta, uteliaisuutta ja ennakkoluulottomuutta – palavaa halua tehdä jotain. Se kenellä palo on suurin, tekee yrittäjyydestä myös liiketoimintaa.
- Yrittäjän Päivä on yrittäjyyden juhlimisen lisäksi myös hieno aloitus koulujen yrittäjyyskasvatukselle. Suomella on loistokas tulevaisuus edessä, kun uskallamme antaa lasten ja nuorten ideoille siivet. Meillä kaikilla on tärkeä rooli nuorten ympärillä, summaa Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnanjohtaja Virpi Utriainen.
Yrittäjän Päivää juhlistetaan yhdessä NY kummi, valtiovarainministeri Alexander Stubbin kanssa.
- Meidän on annettava nuorille rohkeutta onnistua sekä mahdollisuus oppia kokeilemalla. Haluan kannustaa nuoria olemaan rohkeita, uskaltamaan, yrittämään ja kokeilemaan uutta. Olen päässyt tutustumaan Nuori Yrittäjyys ry:n toimintaan nuorten yritysten kautta. Hyvää työtä, on ilo olla mukana Stubb kiittää.
Suomen Yrittäjien toteuttaman tutkimuksen mukaan opiskeluaikanaan yrittäjänä toimineista opiskelijoista peräti 35 prosenttia pitää erittäin todennäköisenä, että jatkaa yrittäjänä myös valmistumisen jälkeen. Vuosi yrittäjänä -ohjelman aikana omaa turvallisuusalan Dimeno Safety NY -yritystä pyörittäneet nuoret haaveilevat myös oman yrityksen perustamisestä NY vuoden jälkeen.
- NY vuoden jälkeen olemme monta kokemusta rikkaampia ja uskomme omaan tekemiseen entistä vahvemmin. Koulussa pitäisi olla enemmän tällaisia mahdollisuuksia kokeilla opittuja taitoja käytännössä, toteavat Dita Nyman, Meri Lehtonen ja Noora Latvanen Koulutuskeskus Sedun Kurikasta.
Nuori Yrittäjyys ry kutsuu kaikki tervetulleiksi tutustumaan Suomen nuorimpiin yrittäjiin sekä organisaation toimintaan Kampin Katujuhlaan 5.9. kello 10–13 Helsingin Narikkatorille. Alexander Stubb ja Dimeno Safety NY ovat lavalla kello 10.10. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Yrittäjän Päivä -säätiön ja laajan yhteistyöverkoston kanssa.
Tunnelmia voi seurata sosiaalisen median välityksellä aihetunnisteilla: #yrittajanpaiva #nuoriyrittajyys #omajuttu
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Virpi Utriainen, toiminnanjohtaja, Nuori Yrittäjyys ry
040 701 3038, virpi.utriainen(at)nuoriyrittajyys.fi