Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16547

SeAMKiin 2174 hakijaa syksyn yhteishaussa

$
0
0

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi eilen 22. syyskuuta. SeAMKin kahdeksaan haussa olleeseen AMK-koulutukseen oli yhteensä 2174 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 926.

Keväällä SeAMKin odotukset ylittänyt korkeakoulujen yhteishaku jatkoi samaa linjaa myös syksyllä hakijamäärien suhteen. Ensimmäistä kertaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä järjestettävä rakennusmestarin monimuotokoulutus keräsi paljon hakijoita. Siihen oli peräti 161 ensisijaista hakijaa 20 aloituspaikkaa kohden (vetovoimaluku 8,05).

- Koulutuksen järjestämisellä Jyväskylässä pyrimme vastaamaan elinkeinoelämän tarpeisiin, ja näin hyvä hakijamäärä osoittaa myös sen, että alueella on tarvetta tällaiselle osaamiselle, kertoo SeAMK Tekniikan yksikön johtaja Jorma Nevaranta.

Edellissyksyn yhteishakuun verrattuna suosiotaan jatkoi ja kasvatti sosiaali- ja terveysala, johon oli yhteensä 636 ensisijaista hakijaa 82 aloituspaikkaa kohden. SeAMKin vetovoimaisin hakukohde oli monimuotototeutuksena järjestettävä sosionomikoulutus, johon haki yhteensä 198 ensisijaista hakijaa 20 aloituspaikkaa kohden (vetovoimaluku 9,90). 

Hakemusten ja hakijoiden hakukelpoisuuksien tarkistaminen jatkuu 16.10.2015 saakka. Valintakoekutsut lähetetään aikaisintaan 19.10.

 

 

Lisätietoja medialle:
rehtori Tapio Varmola, p. 020 124 5002
opintoasiainpäällikkö Hanna-Mari Rintala, p. 020 124 5144

 

FAKTALAATIKKO:

Korkeakoulujen yhteishaussa hakija voi hakea samalla yhteishakulomakkeella kuuteen korkeakoulujen hakukohteeseen, jotka hän hakemuksessaan priorisoi. Haun kohteena on yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutustarjonta.

Ensisijaiset hakijat = Hakijat, jotka ovat valinneet tietyn SeAMKin tutkinto-ohjelman ensimmäiseksi hakukohteekseen.

Kaikki hakijat = Kaikki ne hakijat, jotka ovat valinneet SeAMKin tutkinto-ohjelman joksikin kuudesta mahdollisesta hakuvaihtoehdostaan.

Monimuotototeutus = Monimuotototeutuksena järjestettävät koulutukset on pääasiassa mahdollista suorittaa työn ohessa. 

Päivätoteutus = Päivätoteutus on pääsääntöisesti päiväsaikaan arkena tapahtuvaa koulutusta. AMK-tutkintoon johtavissa päiväopinnoissa käytetään monenlaisia opiskelutapoja.

Vetovoimaluku = Ensisijaisten hakijoiden määrä suhteessa tarjolla oleviin aloituspaikkoihin.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16547

Trending Articles