Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16645

Heurekan majakisan voittaja valittu

$
0
0

 

Heurekan majakisassa etsittiin 24.3.–9.4. ideoita unelmamajasta. Liki sadan osallistujan joukosta voittajaksi valittiin 16-vuotiaan helsinkiläisen Emma Vallitun pyöreä maja. Heurekan SuperPUU-näyttelyyn liittyvän majakisan voittajan suunnittelema maja rakennetaan tiedepuisto Galileihin 2.–8.8., jolloin yleisö voi seurata majan rakentumista.

Palkintoraati kiitti pyöreää majaa muotokieleltään kiinnostavaksi, raikkaaksi ja monikäyttöiseksi. Aalto-yliopiston arkkitehti Sonja Äärelä muokkaa voittajaideasta toteuttamiskelpoiset arkkitehtipiirrokset. Piirrokset ja tarvikeluettelo julkistetaan 3.6. maksuttomasti kopioitaviksi Heurekan ja kisan yhteistyökumppaneiden verkkosivuilla. Valmiin majan voi skaalata eri kokoon marsunpesästä puutarhamajaan, ja seinämateriaalina voi käyttää taivutettujen rimojen lisäksi vaikkapa pajunoksia tai ruokoja.

Majakisan voittaja Emma Vallittu kertoo osallistumisestaan kisaan ja kiinnostuksestaan arkkitehtuuriin:

- Arkkitehtiopinnot ovat olleet haaveena jo jonkin aikaa. Olen Arkkitehtuurikoulu Arkissa, ja meidän opettajamme kertoi Heurekan majakilpailusta. Ajattelin, että onpa kiva idea. Kun mietin mitä tekisin, sain inspiraatiota mun huonekasvista. Sen lehdet menevät kivan kaarevasti, ja siitä syntyi koko majan muoto, Emma kertoo.

- Kun harrastaa kuvataiteita ja arkkitehtuuria, osaa tulkita ja ymmärtää taloja uudella tavalla. Näen erilaista kauneutta, ja koska eri aikoina on ollut erilaista arkkitehtuuria, myös nuo erilaiset ihanteet näkyvät. Itse pidän erityisesti modernista arkkitehtuurista ja hauskoista muodoista. Siksi kilpailutyönikin on pallo, pohtii Emma.

Heurekan majakilpailuun osallistui liki sata ehdotusta, joiden joukossa oli luonnoksia ja piirroksia, maalauksia ja ruutukaappauksia. Valokuvin oli tallennettu poikkeuksellisen hienoja pienoismalleja.

Kaikkein eniten ehdotettiin perinteistä pikkumajaa korkealla puussa.  Eniten majoissa näkyi tikkaita ja liukumäkiä. Kaikkien majanrakentajien innoitukseksi kilpailutöistä voi nostaa esiin myös näitä elementtejä: riippusilta, keinu, aurinkopaneeli, lipputanko ja Heurekan lippu, salaluukku, terassi, jossa kukkasia, kiipeilyseinä, avattava leikkikauppaluukku, linnan muurinharjan muoto ja ulkoseinä sateenkaaren väreissä. Myös aukeavan lattialuukun alla odottavaa krokotiilia ehdotettiin, mutta sen toteuttamiseen ei edes Heurekassa ryhdytä.

Heurekan SuperPUU-näyttelyyn liittyvä maja rakennetaan Heurekan tiedepuisto Galileihin tulevana kesänä 2.–8.8.2021. Majakisan yhteistyökumppaneina ovat Suomen ympäristöministeriö, Suomen Metsäsäätiö, Puutuoteteollisuus ry, Puutoimi Oy, Versowood ja Rothoblaas.

Lisätietoa:
Teematuottaja Paula Havaste, paula.havaste@heureka.fi, puh. 040 9015 375  

Kuvassa Emma Vallitun pyöreä unelmamaja.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16645

Trending Articles