Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16549

Lentomatkalle Marsiin - TAMK mukana NASAn tutkimusohjelmassa

$
0
0

Tampereen ammattikorkeakoulu on mukana Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinto NASAn Epic Challenge -ohjelmassa. Ohjelmassa ratkotaan Marsin asuttamista.

Lukukausien 2016–2017 aikana TAMKin opiskelijat ratkovat Marsin asuttamiseen liittyviä äärimmäisiä haasteita oppien samalla hyödyntämään NASAn käyttämiä innovaatioprosesseja ja -menetelmiä (Innovative Concept and Engineering Design - ICED).

Yhteistyö TAMKin ja muiden suomalaisten toimijoiden kanssa alkoi viime vuonna, kun NASA otti yhteyttä saadakseen uusia innovaatioita, joiden avulla miehitetyt Mars-lennot tulisivat mahdollisiksi.

– NASAssa uskotaan Suomen korkeatasoiseen korkeakouluopetukseen, joka edistää innovatiivisuutta. NASA on tehnyt aiemmin yhteistyötä USA:laisten yliopistojen ja monien yritysten kanssa. Nyt he ovat todenneet, ettei sieltä ole mahdollista saada kaikkia sellaisia innovaatioita, mitä Mars-lennoilla tarvitaan, kertoo NASA-yhteistyötä TAMKissa valmisteleva konetekniikan lehtori Antti Perttula.

Yhteistyö NASAn ja suomalaisten kanssa alkoi joensuulaisen Arcusys Oy:n NASAlle toimittaman Valamis-oppimisympäristön kehittämistyöstä. Ensimmäinen Epic Challenge osallistuminen toteutui Itä-Suomen yliopistossa ja Karelia-ammattikorkeakoulussa, kun 20 opiskelijaa aloitti syksyllä 2015 NASAn projekteissa.

Online-palaverit NASAan viikoittain

TAMKista ohjelmaan valitaan 15 pääasiassa tekniikan alan opiskelijaa. Opiskelijoiden haku on parhaillaan käynnissä.

– Opiskelijoiden valinnassa tärkein valintakriteeri on motivaatio ratkaista hankalia ongelmia monikulttuurisessa ryhmässä englannin kielellä, Perttula kertoo.


Oppiminen ja työskentely tullaan toteuttamaan Tampereella, yhteys NASAn asiantuntijoihin tapahtuu etäyhteydellä. Käytännössä opiskelijat työskentelevät projektitiimeissä TAMKin opettajan johdolla. NASA-projektissa opiskelijat suorittavat yhteensä 15 opintopisteen arvosta opintoja.

– Joka keskiviikko tulemme pitämään NASAn asiantuntijoiden kanssa neljän tunnin online-palaverin, jossa raportoimme projektien etenemistä ja saamme heiltä ohjausta.


TAMKissa työskentely alkaa viikon mittaisella workshopilla elokuun lopussa.

 

Suomesta NASAn Epic Challenge -ohjelmaan ovat lupautuneet TAMKin lisäksi Itä-Suomen yliopisto (UEF), Karelia-ammattikorkeakoulu, Pohjois-Karjalan ammattiopisto (PKKY), Lapin ammattikorkeakoulu (Lapin AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu, Savonia-ammattikorkeakoulu, Vaasan kaupunki, Kuopion kaupunki, Joensuun kaupunki ja Sakky (Savon koulutuskuntayhtymä).

 

Lisätietoja: Lehtori Antti Perttula, antti.perttula@tamk.fi, p. 050 464 4550


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16549

Trending Articles