Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16525

HAMK asiantuntijana Turkin rauta- ja terästeollisuuden kemikaaliturvallisuuden kehittämisessä

$
0
0

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) on mukana kehittämässä Turkin kemikaaliturvallisuutta kaksivuotisen EU:n Erasmus+ -rahoitteisen hankkeen avulla.

Tavoitteena on kehittää koulutuspaketteja ammattilaisille, jotka toimivat kemikaaliturvallisuuden, ympäristö-, terveys-, pelastustoimen ja kriisinhallinnan erityistehtävissä Turkin rauta- ja terästeollisuuden alalla. Koulutusmoduulit tullaan sijoittamaan Karabükin yliopiston toteuttamien pilottien yhteydessä verkkoon, jolloin ne ovat yleisesti käytössä.

– Laaja-alaisessa ja poikkitieteellisessä hankekokonaisuudessa HAMK keskittyy ympäristö- ja terveysriskien analysointiin ja onnettomuustutkinnan menetelmiin, kuvaa tekniikan yliopettaja Kalle Rajantie.

Kuluvan kevään aikana hankkeen toimijat ovat tahoillaan tehneet koulutustarpeen kartoituksen, jonka perusteella koulutusmoduulien nimikkeet ja sisällöt tullaan kokoamaan. HAMKin tekemään kartoitukseen osallistui 25 rakennustekniikan monimuoto-opiskelijaa, jotka edustavat monipuolisesti työelämää.

Hankkeessa on mukana FUAS-liittoumaan kuuluva Lahden ammattikorkeakoulu sekä kolme tahoa Turkista ja asiantuntijayritykset Espanjasta ja Portugalista. Hankkeen myötä HAMK saa käyttöönsä vertailukelpoista opetusmateriaalia teemaan liittyvistä aiheista.

Taustalla on Turkin pyrkimys EU-jäsenyyteen. Hankkeen myötä Turkkiin saadaan levitettyä tietoa EU-maissa käytössä olevista kemikaaliriskien hallinnan käytänteistä ja direktiivien (esimerkiksi Seveso ja REACH) tulkinnasta ja soveltamisesta.

Hankkeen toimijat vierailevat HAMKin Ohutlevykeskuksessa 31.5.2016 klo 10–12. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Hankkeen nimi on Forming the Competency Based Education Modules for Chemical Accident Prevention, Preparedness and Response (ChemiPPR). Verkkosivut löytyvät osoitteesta   http://www.chemiPPR.org  ja http://www.chemiPPR.eu. Hanketta hallinnoiKarabuk Provincial Disaster & Emergency Directorate, Turkey.

Lisätiedot:

Kalle Rajantie, tekniikan yliopettaja, kalle.rajantie@hamk.fi, p. 040 749 1209

Lassi Martikainen, yksikön johtaja, lassi.martikainen@hamk.fi, p. 040 822 1734


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16525

Trending Articles