Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16650

Uusia ammattilaisia juhlittiin jälleen Careeriassa

$
0
0

Careeriasta valmistutaan ammattiin tasaisesti ympäri vuoden. Kesän ja syksyn 2024 aikana opintonsa valmiiksi saaneita juhlittiin Careerian Porvoon ja Vantaan toimipisteissä torstaina 19.12.2024. Kaiken kaikkiaan tutkinnon on vuoden 2024 aikana Careeriassa suorittanut yli 1500 henkilöä. Heistä kesän ja syksyn 2024 aikana valmistuneita on noin 650.  

Osa nyt todistuksensa saaneista jatkaa opintojaan eteenpäin ja osa siirtyy suoraan työelämään tai jatkaa uralla eteenpäin työelämässä. Juhlittavien joukko koostuu ammatillisen perustutkinnon, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon tai näiden tutkinnon osan suorittaneista nuorista ja aikuisista. 

Työelämään, jatko-opintoihin, uudelle uralle ja uralla eteenpäin 

- Liiketoiminnan, hyvinvoinnin ja palvelualojen osalta työllistymisnäkymät ovat vaihtelevat. Meiltä valmistuneet opiskelijat ovat sekä yhteishaun kautta tulleita oppivelvollisia että suurelta osalta osaamistaan täydentäviä tai kokonaan uudelle alalle siirtyviä aikuisia. Olemme järjestäneet vuoden aikana lukuisia työelämäfoorumeita, joista saatua tietoa olemme pystyneet hyödyntämään opiskelijoidemme työllistymisessä. Ammatillinen koulutus ja suoritettu tutkinto ovat kartuttaneet valmistuneiden ammatillista osaamista sekä työelämätaitoja. Aikuiskoulutustuen ja ammattitutkintostipendijärjestelmän lakkauttaminen on näkynyt siten, että etenkin suoritettujen ammatti- ja erikoisammattitutkintojen määrä on ollut ennätyksellisen suuri. Monet valmistuneet merkonomit ovat työllistyneet kaupan- ja palvelualoille. Myös lähihoitajien ja hoiva-avustajien työllisyysnäkymät ovat melko hyvät. Monet hoiva-alalle työllistyneistä ovat siirtyneet työelämään jo opintojen aikana ja jatkaneet opinnot loppuun oppisopimuksella. Useat lähihoitajaksi valmistuneet nuoret ja myös aikuiset jatkavat opintojaan sairaanhoitajaksi ammattikorkeakoulussa, koulutusjohtaja Ulla Posti kertoo. 

- Tekniikan, digitaalisuuden ja teollisuuden alojen koulutuksien työllisyysnäkymät ovat yhteiskunnassa vallitsevaan taloustilanteeseen nähden hyvät. Kaikessa koulutuksessa on tärkeää muistaa, että teemme ammattilaisia tulevaisuuden tarpeisiin ja vaikka tietyllä hetkellä työllistyminen voi olla hankalaa, työvoiman kysyntä tulee eläköitymisten myötä olemaan kouluttamillamme aloilla kovassa kasvussa. Yhtenä kuluneen kauden isona mullistuksena vastuualueemme näkökulmasta oli Askolan kampuksen yhdistyminen Porvoon Perämiehentien yksikköön, jossa nyt valmistuu opiskelijoita, jotka ovat aloittaneet opintonsa kokonaan toisella kampuksella Askolassa. Ilokseni voin todeta, että syksyn yhteishaun hakijamäärät näyttivät tämän muutoksen osalta todella hyviltä, muutos oli niitä verratessa aiempiin vuosiin onnistunut. Uskon, että pystymme kyseisille aloille tuottamaan alueen tarvitsemaa työvoimaa kasvavassa määrin tulevina vuosina. Tämä kuitenkin toteutuu vasta hetken päästä, nyt juhlimme aiemmin opintonsa aloittaneita opiskelijoita. Onnea kaikille valmistuneille, koulutusjohtaja Pekka Pulkkinen summaa.  

- Opiskelu yhdistää kaiken elämän aikana tapahtuneen oppimisen, mikä kehittää yksilön tietoja, taitoja ja kykyjä niin henkilökohtaisessa, yhteiskunnallisessa kuin sosiaalisessakin elämässä. Työelämässä nämä taidot ovat tarpeen ja meidän kannattaa kääntää jatkuva muutos positiiviseksi mahdollisuudeksi. Työllistyminen ja työn arvostaminen ovat keskeisiä tekijöitä, jotka korostavat jatkuvan oppimisen merkitystä ja oman uran rakentamista. Valmistuvien opiskelijoiden on syytä muistaa ja kiittää rinnalla kulkeneita opettajia, koulun muuta henkilökuntaa, opiskelutovereita sekä ennen kaikkea omia läheisiä, koulutusjohtaja Anja Leino kannustaa.  

Kiitos hyvästä työelämäyhteistyöstä 

Ammatillisessa koulutuksessa työelämässä hankitulla osaamisella on keskeinen merkitys. Careeria kiittää kaikkia työelämäkumppaneitaan hyvästä yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. 

Vuoropuhelu työelämän kanssa on tiivistä läpi lukuvuoden. Yksi tärkeä ennakointityökalu tässä vuoropuhelussa on Careerian työelämäfoorumit, joissa koulutusyksiköt tapaavat säännöllisesti alan työelämän yhteistyökumppaneita. Tavoitteena on työelämän tarpeiden huomioiminen mahdollisimman hyvin koulutusten suunnittelussa. 

Työelämäyhteistyön onnistumisista voi lukea opiskelija- ja yritystarinoista Careerian nettisivuilta: https://careeria.fi/kategoria/tarinat/.  

Lisätietoja:    

Koulutusjohtaja Ulla Posti, liiketoiminta, hyvinvointi ja palvelut, ulla.posti@careeria.fi, puh. 040 751 1151 

Koulutusjohtaja Pekka Pulkkinen, tekniikka, digitaalisuus ja teollisuus, pekka.pulkkinen@careeria.fi, puh. 040 631 9440 

Koulutusjohtaja Anja Leino, pedagoginen tuki, anja.leino@careeria.fi, puh. 040 524 1031 

Lista Careeriasta valmistuneista, stipendin saaneista ja stipendien myöntäjistä: https://careeria.fi/uutiset/onnea-careeriasta-valmstuneille/ 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16650

Trending Articles