Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ja Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) rakentavat uuden osaamiskeskittymän pedagogisen ja yhteisöllisen osaamisen ja ohjauksen ympärille. Tästä sovittiin HAMKin ja Humakin solmimassa strategisen yhteistyön sopimuksessa, joka allekirjoitettiin 4.10.2016.
Alkavan yhteistyön tarkoituksena on vahvistaa hyvinvointialan, humanistisen ja kasvatusalan, kulttuurialan, sosiaali- ja terveysalan sekä ammatillisen opettajankoulutuksen osaamista, kehittämistä ja toteuttamista kansallisesti ja kansainvälisesti. Osaamiskeskittymän taustalla on yhteiskunnassa vallitseva kriittinen tarve eheyden ja koheesion sekä kansalaisten osallisuuden tukemiseen.
Yhteistyötä koulutuksessa ja TKI-toiminnassa
Ammattikorkeakoulut kehittävät yhteistyötä useilla eri osa-alueilla. Koulutusyhteistyössä keskitytään opiskelijoiden mahdollisuuksien laventamiseen ja tulevaisuuden oppimisympäristöjen rakentamiseen sekä oppimisen edistämisen.
Yhteistyöllä tavoitellaan tutkimustiedon laajempaa hyödyntämistä koulutuksen kehittämisessä. Myös opiskelijoiden mahdollisuutta osallistua osaamiskeskittymän tutkimustoimintaan halutaan kehittää sekä edistää pedagogista ja yhteisöllistä osaamista erilaisissa organisaatioissa ja yhteisöissä. Koulutusyhteistyöhön kuuluu lisäksi yhteisten YAMK-tutkinnon sekä koulutusvientipalveluiden kehittäminen.
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa tavoitellaan toimijoiden profiilien vahvistamista ja kohdentamista yhteistyössä, johon liittyy mm. yhteisen osaajapoolin hyödyntäminen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa sekä kansallisten ja kansainvälisten yhteisprojektien toteuttamisessa.
Yhteistyössä kehitetään myös uusia toimintamalleja tutkimus- ja innovaatiotoiminnan tuotoksien hyödyntämiseksi ja yhteiskunnallisen koheesion edistämiseksi. Tavoitteena on tukea ammatillisen koulutuksen järjestäjiä ammatillisen koulutuksen reformissa ja laatutyössä oppimisen siirtyessä työpaikoille.
Yhteistyö alkaa 2017 vuoden alussa.
- Osaamiskeskittymä on hyvä esimerkki, kuinka osaamistemme yhdistämisestä kumpuaa uudenlaisia palveluita yhteiskunnalle niin koulutus- kuin TKI-puolella, tiivistävät Humakin rehtori Tapio Huttula ja HAMKin rehtori Pertti Puusaari yhteistyön laajempaa merkitystä.
Lisätiedot
rehtori Pertti Puusaari, p. 0400 469 605 tai etunimi.sukunimi@hamk.fi
yksikön johtaja, Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Seija Mahlamäki-Kultanen, p. 040 587 8029 tai etunimi.sukunimi@hamk.fi