Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK osallistuu Innovaatiorahoituskeskus Tekesin hallinnoimaan Innovaatioseteli-kokeiluun. Sen avulla yritykset voivat korkeakoulujen kanssa kehittää tuotteitaan, palvelujaan tai prosessejaan, tai hankkia palveluna uutta innovaatiotoiminnassa tarvittavaa tietoa ja osaamista.
Innovaatiosetelillä hankittavat palvelut liittyvät korkeakoulujen ydinosaamiseen: VAMKista on saatavilla apua tekniikan, liiketalouden sekä sosiaali- ja terveysalan alojen kehittämiseen. Tukea voi saada esimerkiksi ideoiden testaamiseen uusiksi tuotteiksi ja palveluiksi, liiketoiminnan kasvattamiseen tai kansainvälistymiseen. VAMKista saa tukea myös teknisiin mittaus- ja testauspalveluihin, innovaatiotoimintaan liittyviin soveltuvuustutkimuksiin sekä osaamista kehittävään koulutukseen.
Innovaatioseteli on tarkoitettu vakiintunutta liiketoimintaa harjoittaville pk-yrityksille asiantuntijapalvelujen hankintaan. Rahoitus on enimmillään 5000 euroa. Tarkemmat kriteerit Innovaatiosetelin hakemiseen ja kriteereihin löytyvät Tekesin verkkosivuilta.
VAMKin osaamis- ja palvelualueet
Tekniikka:
Tekniset mittaukset, tuote- ja tuotannon kehittämisprojektit sekä osaamista kohottava koulutus.
Lisätietoja: johtaja Jorma Tuominen, jorma.tuominen@vamk.fi, 040 582 7623
Liiketalous:
Liiketoimintaosaamisen toimeksiannot, projektit ja koulutus; erityisesti kansainvälinen kauppa ja logistiikka.
Lisätietoja: johtaja Elina Martin, elina.martin@vamk.fi, 040 549 3542
Sosiaali- ja terveysala:
Moniammatillinen koulutus, muutosten ennakointi ja kehittyvät teknologiat.
Lisätietoja: johtaja Raimo Koivisto, raimo.koivisto@vamk.fi, 040 753 3928
Tutkimus- ja kehityskeskus Muova:
Asiakas- ja käyttäjätutkimus, muotoilupalvelut, tuote- ja palvelukehitys, brändin kehittäminen.
Lisätietoja: johtaja Annika Hissa, annika.hissa@vamk.fi, 050 568 5863