Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajiston voimasuhteet päivitettiin HYYn historian ensimmäisissä sähköisissä edustajistovaaleissa, jotka järjestettiin 26.–28.10. ja 31.10.–2.11. Vaalien äänestysprosentti oli 31,61, eli 0,06 prosenttiyksikköä pienempi kuin viime edustajistovaaleissa vuonna 2014. Äänestysprosentti on pysynyt suurin piirtein samana vuoden 2000-luvulla.
Poliittiset ryhmät vyöryivät voimalla edustajistoon
Vaalien voittajaksi nousi Maailmanpyörä + Tsemppi -vaalirengas, joka koostuu HYYn Vihreistä, Sitoutumattomasta vasemmistosta, sekä kansainvälisistä opiskelijoista. Renkaan paikkamäärä on yhteensä 17. Maailmanpyörä + Tsemppi -renkaasta eniten paikkamääräänsä – viidestä kahdeksaan – nosti Sitoutumaton vasemmisto. HYYn Vihreät säilyivät kuitenkin suurimpana poliittisena ryhmänä nostaessaan paikkamääräänsä kahdeksasta yhdeksään. Vihreät ja Sitoutumaton vasemmisto tekevät edustajistossa paljon yhteistyötä, joten niiden yhteenlasketulla paikkamäärällä on suuri merkitys.
Kokoomus- ja Keskustaopiskelijoista koostuva Edistykselliset-ryhmä olivat niin ikään tämän vuoden vaalien voittajia. He nostivat paikkamääräänsä kolmesta kuuteen. Poliittisista ryhmistä Sosialidemokraattiset opiskelijat (OSY) säilyttivät kaksi paikkaansa.
Sitoutumattomat ryhmät saivat siipeensä
Edustajiston suurin ryhmä on edelleen sitoutumaton ainejärjestöjen ryhmä HYAL 18 paikallaan, mikä on kuitenkin kaksi paikkaa vähemmän kuin viime kaudella. Sitoutumattomista ryhmistä suurimman vaalitappion koki Osakuntalainen rengas, jonka paikkamäärä laski kahdeksasta viiteen.
Hammaslääke-, eläinlääke-, lääke- ja oikeustieteen opiskelijoiden HELP säilytti yhdeksän paikkaansa. Paikkamääränsä piti samana myös ruotsinkielisten ryhmä SNÄf kolmella paikalla.
Yksi ryhmä putosi, yhtään uutta ryhmää ei noussut edustajistoon
Kansainvälisten opiskelijoiden ryhmä Tsemppi putosi edustajistosta kokonaan. He nousivat edustajiston kokoonpanoon kahdella paikalla viime kaudella, mutta menettivät nyt siis molemmat paikkansa.
Vaaleissa oli ehdokkaita kolmesta ryhmästä, joilla ei viime kaudella ollut ollenkaan paikkoja edustajistossa. Nämä ryhmät olivat Piraatit, Liberaalinen vaaliliitto sekä Perussuomalainen vaaliliitto. Yksikään näistä ryhmistä ei kuitenkaan onnistunut nousemaan edustajistoon.
Ääniharavat tulevat poliittisista ryhmistä
Vaalien ääniharavat ovat poliittisista ryhmistä. Ääniharavoiksi nousivat Edistyksellisten Tarik Ahsanullah 155 äänellä sekä Amanda Pasanen HYYn Vihreistä 139 äänellä. He olivat ehdokkaista ainoita, jotka saivat yli 100 ääntä. Ahsanullah on ollut edustajiston varsinainen jäsen viime kaudella, kun taas Pasanen nousi edustajistoon täysin uutena.
Tulos:
HYAL: 18 (-2)
Maailmanpyörä 17 (+4)
Tsemppi 0 (-2)
HELP 9 (-)
Osakuntalainen rengas 5 (-3)
Edistykselliset 6 (+3)
Svenska Nationer och Ämnesföreningar 3 (-)
OSY 2 (-)
Vaalitulos sekä aiempien vuosien tulokset löytyvät osoitteesta vaalitulos.hyy.fi.