Koulutuskuntayhtymän opiskelijatuotot ovat vähentyneet merkittävästi valtionosuusrahoituksen leikkausten vuoksi. Ammatillisen koulutuksen rahoitus on pienentynyt yli 10 miljoonaa euroa vuositasolla kolmessa vuodessa, ja vuodelle 2017 kohdistuu 8 miljoonan euron lisäleikkaus. Lukiokoulutuksen yksikköhinnasta leikattiin noin 2 miljoonaa euroa vuosina 2014-2015.
Jo tehtyjen sopeuttamistoimien jälkeen rahoitusvaje on lähes 12 miljoonaa vuositasolla. Kuntayhtymän linjauksen mukaan sopeuttaminen tehdään vuoteen 2020 mennessä. Vuodelle 2017 suunnitellut kustannussäästöt ovat neljä miljoonaa euroa.
Koulutuskuntayhtymän yhteistoimintaneuvottelut käytiin 3.10.-14.11.2016. Neuvottelujen perusteella kuntayhtymä tavoittelee runsaan 3 miljoonan euron säästöjä henkilöstövaikutuksilla.
Henkilöstövaikutusten lisäksi säästöjä haetaan 0,6 – 0,8 miljoonaa euroa ulkoisia palveluja ja ostoja karsimalla.
Irtisanomisten kohteeksi on joutumassa 18-20 henkilöä. Näistä puolet on opetushenkilöstöä ja puolet muuta henkilöstöä. Muun henkilöstön irtisanomisista kolme on kohdistumassa johto- ja esimiestehtävissä työskenteleviin.
Merkittävänä osana henkilöstösäästöjä kuntayhtymä suunnittelee yli 60 määräaikaisen tehtävän päättämistä sekä järjestelee työtehtäviä siten, että lähes 40 eläköityvän sijaan ei palkata uutta työntekijää.
Palvelussuhdemuutoksilla pyritään sopeuttamaan palkkamenoja rahoituksen ja opiskelijakysynnän vaihteluihin. Kysymykseen tulevat lehtorien virkojen muuttaminen päätoimisten tuntiopettajien virkasuhteiksi sekä kouluttajien osa-aikaistamiset. Viisi henkilöä ollaan siirtämässä muusta henkilöstöstä opetustehtäviin. Viisi palvelussuhdemuutosta kohdistuu johto- ja esimiestehtäviin. Kaikkiaan palvelussuhdemuutoksia kohdennettaisiin 117 henkilöön.
Kuntayhtymän palveluksessa on noin 1200 henkilöä, joista kaksi kolmasosaa on opetushenkilöstöä. Henkilöstöstä 61 % työskentelee ammatillisessa koulutuksessa ja 13 % lukiokoulutuksessa. Vuonna 2015 henkilöstökulut olivat runsaat 68 miljoonaa euroa ja muodostivat 68,6 % kuntayhtymän toimintakuluista.
Kuntayhtymän hallitus käsittelee yhteistoimintaneuvotteluissa esillä olleet toimenpiteet kokouksessaan 22.11.2016.
Lisätietoja: Vesa Saarikoski, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän johtaja, puh. 040 341 5100