Nuorten ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills on juuri päättynyt. Suomi saavutti kilpailussa kuusi kultaa, neljä hopeaa ja kaksi pronssia.
Nuorten ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills 2016 päättyi myöhään sunnuntai-iltana palkintojenjakoon. Kilpailijat saivat tietää sijoituksensa vasta palkintojakotilaisuudessa. Jännitys säilyi siis viime hetkille saakka, ja päättäjäisissä nähtiin niin riemunkiljahduksia kuin pettyneitä ilmeitä.
Suomen osalta kilpailut sujuivat hyvin ja joukkue saavutti yhteensä 12 mitalia. Suomi sai kaikista joukkueista eniten kultamitaleja.
Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestettiin Ruotsin Göteborgissa 30.11.–4.12.2016. Siihen osallistui yli 500 nuorta ammattilaista 28:sta Euroopan maasta. Kilpailu järjestetään joka toinen vuosi jossain päin Eurooppaa. Suomesta osallistui 30 oman ammattinsa nuorta huippua. Kisoja seurasi kolmen päivän aikana lähes 75 000 katsojaa.
Kaikki suomalaismitalistit
Kultaa: Madelen Grankulla, lähihoitaja, Yrkesakademin i Österbotten
Kultaa: Lila Hagman, floristiikka, Keudan aikuisopisto (Suomen joukkueen parhaat pisteet)
Kultaa: Jaakko Järvi, huonekalupuuseppä, Koulutuskeskus Salpaus
Kultaa: Johan Kurkela, kokki, Ravintolakoulu Perho
Kultaa: Jari Pekkala, verkkosivujen tuottaminen, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU
Kultaa: Eemi Saloranta, CNC-jyrsintä, Hyria koulutus
Hopeaa: Kirsi Havi, kauneudenhoito, Vaasan ammattiopisto
Hopeaa: Taiju Koivula, hiusmuotoilu, Kouvolan seudun ammattiopisto KSAO ja Kouvolan kaupunki
Hopeaa: Salla Käyhkö, visuaalinen myyntityö, Pohjois-Karjalan ammattiopisto
Hopeaa: Eveliina Paananen, ravintolapalvelu, Jyväskylän ammattiopisto
Pronssia: Tomi Mäkelä, graafinen suunnittelu, Jyväskylän ammattiopisto
Pronssia: Werner Sillanpää, sähköasennus, Salon seudun ammattiopisto
Medallion for Excellence
Lisäksi seitsemän suomalaisnuorta sai Medallion for Excellence -tunnustuksen siitä, että he olivat saaneet omassa lajissaan keskiarvoa korkeammat pisteet, vaikka eivät mitalisijoille yltäneetkään.
Ville-Petteri Joensuu ja Miska Puoskari, robotiikka, Jyväskylän ammattiopisto
Jani Leskelä, hitsaus, Oulun seudun ammattiopisto OSAO
Jenni Ranta (Jyväskylän ammattiopisto) ja Katriina Ruokanen (Lapin ammattiopisto), muoti ja vaatetus
Mika Raudaskoski, automaatioasennus, Luksia ja OSAO
Nestori Räisänen, putkiasennus, Turun ammatti-instituutti
Joukkue suuntaa tänään kotiin monta kokemusta rikkaampana. Seuraavan kerran nuorten ammattitaidon EM-mitaleista taistellaan vuonna 2018 Budapestissä. Nuorten ammattitaidon MM-kilpailu WordSkills järjestetään lokakuussa 2017 Abu Dhabissa.
Kuvia mitalisteista ja muista kilpailijoista: www.skillsfinland.kuvat.fi
Lisätietoja
Viestintäpäällikkö Katja Katajamäki, Skills Finland ry, puh. +358 40 732 0691, katja.katajamaki@skillsfinland.fi