Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16650

Matematiikan opetuksen uudistamisessa ei pidä viivytellä

$
0
0

Uusi blogi 100 tarinaa matematiikasta kutsuu niin tavikset kuin julkkiksetkin kertomaan suhteestaan matematikkaan. Avauskirjoituksessa Teknologiateollisuuden kasvun ja uudistumisen johtaja Laura Juvonen kertoo, miksi tämä on tärkeää. 

Matematiikan osaamisen heikentyminen pitää pysäyttää, jos halutaan pitää teknologia-alan työpaikat Suomessa. Meillä on pian todellinen pula ihmisistä, jotka kykenevät matemaattiseen ajatteluun ja osaavat tätä soveltaa. 

”Jo tällä hetkellä yrityksillä on vaikeuksia löytää esimerkiksi riittävästi ohjelmistokehittäjiä ja data scientistejä”, kertoo Laura Juvonen. 

Osaajien tarve kasvaa entisestään jo lähitulevaisuudessa. Laskennallinen teknologia ja tekoäly tulevat muuttamaan lähes kaikkia toimialoja ja työelämää. Erityisen selvästi se näkyy teknologiateollisuudessa, joka välillisesti työllistää lähes kolmanneksen Suomen työllisistä. 

Sama tahti ei sovi kaikille 

Keinoja matemaattisen osaamisen lisäämiseksi olisi tarjolla. Esimerkiksi Pekka Peuran kehittämä sulautuvaa opetusta ja pienryhmäoppimista hyödyntävä opetusmenetelmä on tuottanut tuloksia.

Yksittäisistä kokeiluista pitäisi päästä eteenpäin ja löydettävä keinoja levittää toimivia menetelmiä. Lähtökohtana tulisi olla, että matematiikan opetuksessa sama tahti ei sovi kaikille. ”Opiskelijoiden pitäisi voida edetä yksilöllisessä tahdissa, asettaa itselleen tavoitteita sekä saada onnistumisen ja oivaltamisen kokemuksia”, täsmentää Juvonen. 

Laura Juvosen kirjoitus matematiikan opetuksen uudistamisesta avaa 100 tarinaa matematiikasta -blogin, joka tuo esiin matematiikan erilaisia käyttötarkoituksia ja merkitystä. ”Tulevaisuudessa korostuu entisestään kyky matemaattiseen ongelmanratkaisuun ja ajatteluun. Haluamme korostaa, että matematiikka on läsnä kaikessa elämässä”, Juvonen kannustaa.

100 tarinaa matematiikasta 

#matematiikka100


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16650

Trending Articles