Vuoden 2017 Psykoterapiatutkimuksen päivien 16.–17.2.2017 pääteemana on traumatisoituminen ja erityisesti pakolaisuuden mukanaan tuomat haasteet psykoterapeuteille ja psykoterapiatutkimukselle. Päivillä tarkastellaan, millaisia erityispiirteitä liittyy traumojen hoitoon, turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten mielenterveyteen ja miten tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää palvelujen järjestämisessä ja auttamistyön käytännöissä.
Päivien ohjelma koostuu kahdesta pääluennosta pääteemaan liittyen sekä lyhyemmistä, osallistujien vapaasti tarjoamista esityksistä. Torstain pääluennon pitää professori Raija-Leena Punamäki Tampereen yliopistosta. Punamäki käsittelee traumaterapiaa ja muun muassa unien sisällön merkitystä traumasta selviytymisessä. Perjantain pääluennoitsija on Jyväskylän yliopiston professori Juha Holma, joka esittelee Jyväskylässä tehtyjen lähisuhdeväkivaltaa käsittelevien tutkimusten tuloksia. Torstaipäivän ohjelmaan sijoittuu myös Turun kriisikeskuksessa ja Turun kaupungin ulkomaalaistoimistossa työskentelevän vuoden psykologi Stephen Lordin esitelmä, jossa pohditaan muun muassa, miten rasismia voidaan lähestyä psykoterapiatyössä.
Päivät järjestetään Jyväskylässä Hotelli Cumulus Resort Laajavuoressa. Järjestäjänä toimii Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen Psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka.
Lisätietoja:
Katja Hartikainen
Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto
040 805 4677, katja.hartikainen@jyu.fi
Juha Holma
Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto
040 805 3488, juha.holma@psyka.jyu.fi
Ohjelma: http://r.jyu.fi/mFV