Kansalaisareena juhlistaa Suomen sataa vuotta haastamalla nuoret tai aikuiset, kantasuomalaiset tai maahan muualta muuttaneet kirjoittamaan tarinan siitä, millaista vapaaehtoistoimintaa ja vertaistukea he Suomessa arvostavat ja millaista toivoisivat sen olevan tulevaisuudessa.
Yhdessä välittävä tulevaisuus -kirjoituskilpailuun voi osallistua 31.8.2017 saakka suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Parhaat tarinat palkitaan. Säännöt ja lisätietoja löytyy täältä. Kirjoituskilpailun raadin muodostavat Marianne Heikkilä, Laura Laitinen sekä John Wedlake.
Erilaisten tarinoiden myötä suomalaisen vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen voima tulee näkyväksi. Kymmenen parasta tarinaa kustakin sarjasta julkaistaan lokakuussa kampanjasivuilla. Yleisö saa äänestää suosikkitarinoitaan 10.10.‒10.11.2017.
Kansalaisareena järjestää yhdessä Nuoren Voiman Liiton kanssa tarinatyöpajan ohjauksen ja kirjoittamisen työpajoja. Kouluttajana on sanataideopettaja Jenni Hurmerinta. Ensimmäinen ohjauksen työpaja järjestettiin 17.3.2017 Kansalaisareenassa Helsingissä ja toinen järjestetään 4.5. klo 14–16.30 Punkaharjulla Valtakunnallisten Kohtaamispaikkapäivien yhteydessä.
Kirjoittamisen työpajoja järjestetään muun muassa Mummon Kammarissa Tampereella 5.4., Käpyrinteellä Helsingissä 7.4. ja Tukipilarissa Kuopiossa 19.4. Tutustu tarkemmin täällä.
− Kuten kirjoittaminen, vapaaehtoisuus merkitsee minulle empatiaa, eli kykyä asettua muiden tunteisiin. Vapaaehtoistyöntekijällä ja vertaistukijalla on mahdollisuus käsitellä omia kokemuksia kirjoittamalla niistä, ja samalla hän voi tarjota ainutlaatuista ja arvokasta vertaistukea ja lisäymmärrystä toisille, sanoo Hurmerinta.
Haastattelupyynnöt: Katja Reinikainen, katja.reinikainen(at)kansalaisareena.fi.
Lisätietoja tarinakilpailusta: Marjo Salmela, marjo.salmela(at)kansalaisareena.fi, p. 044 972 0754.