Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16650

Yliopistot tukevat työnsä vuoksi vainottuja tutkijoita

$
0
0

Vaasa 8.5.2017 – Suomalaiset yliopistot perustivat yhteistyöverkoston, jonka tavoitteena on suojella vainottuja tutkijoita sekä edistää tieteen ja tutkimuksen vapautta. Suomen Scholars at Risk -verkoston perustajajäseniä ovat kymmenen suomalaista yliopistoa. Vainottujen tai muuten kotimaassaan uhattujen tutkijoiden mahdollisuuksia jatkaa työtään tuetaan muun muassa kutsumalla heitä konferensseihin tai vieraileviksi tutkijoiksi.

Jo kymmenen suomalaista yliopistoa on liittynyt jäseneksi kansainväliseen Scholars at Risk -verkostoon, johon kuuluu yli 360 korkeakoulua 35 maasta ympäri maailman. SAR:n ja sen jäsenyliopistojen yhteisenä tavoitteena on suojella vainottuja tutkijoita sekä edistää tieteen ja tutkimuksen vapautta. Yhteistyötä tiivistääkseen SAR:n suomalaiset jäsenyliopistot ovat perustaneet kotimaisen yhteistyöverkoston, jonka sihteeristönä toimii yliopistojen yhteistyöjärjestö Suomen yliopistot UNIFI. 

-      Sekä UNIFI että Scholars at Risk uskovat, että yliopistoilla on keskeinen yhteiskunnallinen tehtävä kriittisen ajattelun ja avoimen keskustelun edistäjinä. Vapaan tutkimuksen edistäminen on yksi yliopistolaissa määritellyistä yliopistojen tehtävistä, toteaa UNIFIn toiminnanjohtaja Leena Wahlfors.

-      Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus sekä yliopistojen itsehallinto on koettu Suomessa niin tärkeiksi, että ne on kirjattu perustuslakiin asti. Kaikkialla tieteen ja tutkimuksen vapaus ei kuitenkaan ole yhtä hyvin turvattu, kuten uutiset muun muassa Turkista tai Unkarista ovat osoittaneet. SAR-verkoston toimintaan osallistuminen on osoitus suomalaisten yliopistojen halusta kantaa globaalia vastuutaan. Samalla se on yliopistojen yhteinen tuenilmaus tutkijoille, joiden sananvapaus ja oikeus ilmaista mielipiteitään on tukahdutettu tai jotka toimivat maissa, joissa tieteen vapaus on uhattuna, Wahlfors jatkaa.

Useat suomalaiset yliopistot ovat tehneet jo vuosien ajan yhteistyötä kansainvälisen SAR-verkoston kanssa. Nyt perustetun kansallisen verkoston tavoitteena on kytkeä suomalaiset yliopistot entistä kiinteämmin osaksi maailmanlaajuista verkostoa sekä tehdä yhteistyötä kansallisella tasolla.

SAR:n jäsenyliopistot voivat tukea vainottuja tai muuten kotimaassaan uhattuja tutkijoita käytännössä muun muassa kutsumalla heitä konferensseihin ja seminaareihin sekä tarjoamalla heille mahdollisuuksia määräaikaisiin tutkijavierailuihin. Osallistumalla kansallisen verkoston toimintaan yliopistoilla on mahdollisuus jakaa tietoa entistä paremmin esimerkiksi tutkijoiden sijoittamista koskevissa käytännön kysymyksissä.

-      Olemme todella ilahtuneita siitä, että suomalaiset yliopistot ovat halunneet perustaa oman kansallisen SAR-verkoston, toteaa SAR:n Euroopan toimintojen johtaja Sinead O’Gorman.

-      Osallistumalla SAR:n toimintaan yliopistot lähettävät voimakkaan viestin tuestaan tutkijoille, joiden akateeminen vapaus tai turvallisuus ovat uhattuina siksi, että heidän työtään ohjaa pyrkimys tietoon ja totuuteen. Suomalaisten yliopistojen tuella on erityisen suuri merkitys nyt, sillä vastaanotamme SAR:ssa avunpyyntöjä tutkijoilta enemmän kuin koskaan aiemmin.

Suomen SAR-verkoston perustajajäseniä ovat:

  • Aalto-yliopisto
  • Helsingin yliopisto
  • Itä-Suomen yliopisto
  • Jyväskylän yliopisto
  • Lappeenrannan teknillinen yliopisto
  • Svenska Handelshögskolan Hanken
  • Taideyliopisto
  • Tampereen yliopisto
  • Turun yliopisto
  • Åbo Akademi

UNIFI: Suomen yliopistot UNIFI ry toimii yliopistojen yhteistyön edellytysten hyväksi. Yhdistyksen jäseniä ovat kaikki Suomen 15 yliopistoa. UNIFI jatkaa vuonna 1969 perustetun Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston työtä yliopistojen hyväksi.

Scholars at Risk: Scholars at Risk (SAR) on kansainvälinen verkosto, johon kuuluu yli 460 korkeakoulua 35 maassa ympäri maailman. SAR:n ja sen jäsenyliopistojen tavoitteena on suojella vainottuja tutkijoita sekä edistää tieteen ja tutkimuksen vapautta. SAR tukee vainottuja tutkijoita muun muassa kutsumalla heitä konferensseihin ja seminaareihin sekä tarjoamalla heille mahdollisuutta määräaikaisiin tutkijavierailuihin. Lisätietoja SAR:n toiminnasta on mahdollista saada osoitteista www.scholarsatrisk.org tai scholarsatrisk@nyu.edu.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Leena Wahlfors, Suomen yliopistot UNIFI ry, leena.wahlfors@unifi.fi, +358 50 522 9421

European Director Sinead O’Gorman, Scholars at Risk, sinead.ogorman@nyu.edu


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16650

Trending Articles