Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16536

Omnia kannattaa amisreformia ja toivoo uudistusten etenemistä aikataulussa

$
0
0

Ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöuudistus on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Uudistuksen yhteydessä on laajasti kuultu eri tahoja ja myös Omnia on osallistunut aktiivisesti reformin valmisteluun. Kesäkuun alussa Omnia antoi lausunnon lakiesityksestä Sivistysvaliokunnalle. Pääviesti annetussa lausunnossa oli, että lakiuudistus on tarpeellinen ja sen on tärkeä edetä aikataulussa.

Omnia pitää erittäin kannatettavana, että uudistusten myötä siirryttäisiin yhteen ammatillista koulutusta koskevaan lakiin ja yhteen koulutuksen järjestämislupaan, jotka mahdollistaisivat yhtenäisten toimintaprosessien määrittelyn valtakunnallisesti ja koulutuksen järjestäjän tasolla. Omniassa on jo ennakoitu tulevaa ja toimintaa uudistettu reformin linjausten suuntaisesti.

Omnia esittää lausunnossaan kuitenkin huolensa siitä, varmistetaanko uusilla säädöksillä ja niiden perusteluilla riittävän vahvasti se, että raja-aidat nuorten ja aikuisten sekä oppilaitosmuotoisen ja oppisopimuskoulutuksen väliltä poistuvat. Huolena on myös, toteutuuko tavoiteltu opiskelija- ja työelämälähtöisyys aidosti ja varmistavatko säädökset kaikkein heikoimmassa asemassa olevin hakijoiden pääsyn koulutukseen.

Omnia kannattaa uuden lain toimeenpanossa mahdollisimman valtakunnallisia ja sähköistettyjä palveluja hakeutumiseen ja henkilökohtaistamiseen. Näin pystytään vähentämään turhaa ja päällekkäistä työtä sekä lisätään ammatillisen koulutuksen yhdenvertaisuutta ja yhtenäisyyttä.

Lisätietoja


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16536

Trending Articles