Partiojohtajat ja muut huippujohtajat vaihtoivat tänään osaamisoppeja ja ajatuksia metsässä järjestetyillä Suomen Partiolaisten Johtajatulilla. Vapaaehtoisin voimin toteutettu ulkoilmaseminaari kokosi Suomen luonnon päivänä 2000 osallistujaa Hämeenlinnaan Evolle. Viikonlopun mittaisessa tapahtumassa kehitetään parempaa johtajuutta ja levitetään innostusta.
Tapahtuman pääpuhujat Risto Siilasmaa, Peter Vesterbacka, Bruce Oreck ja Suvi Haimi jakoivat osallistujille luottamusta omaan johtamiseen ja rohkeutta uskoa suuriin unelmiin.
”Hyvä johtaminen perustuu aina hyvää itsetuntemukseen. Sen lisäksi parhaita johtajia yhdistää kyky sytyttää muita”, muistutti Risto Siilasmaa.
Peter Vesterbacka peräänkuulutti oikeanlaista asennetta. ”Olemme hyviä olemaan turhan vaatimattomia. Uskaltakaa tehdä, olkaa rohkeita, asettakaa tavoitteet korkealle! Mikään ei ole mahdotonta”, kannusti Vesterbacka.
Metsässä avoimen taivaan alla järjestetyssä seminaarissa osallistujien niskaan satoi myös useita sadekuuroja, mutta ne eivät kuulijoita hetkauttaneet. Keskustelut jatkuivat innolla erilaisissa työpajoissa, joissa erilaisista johtajuusteemoista alustivat esimerkiksi Irja Askola, Tommi Laitio, Leena Mörttinen ja Ville Tolvanen. Suomen luonnon päivän kunniaksi tapahtumassa oli 100 työpajaa. Luonnon päivää juhlistettiin aamulla myös Vanajan mieskuoron konsertilla ja illalla katettiin 400 metriä pitkät pöydät Syödään yhdessä -päivälliselle.
Seuraa tapahtumaa Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa hastageilla #partioscout #johtajatulet
Kuvia median käyttöön
Viikonlopun aikana päivitetään kuvia tapahtumasta: https://partiokuvia.kuvat.fi/kuvat/Johtajatulet/Johtajatulet+2017/
Lisätietoja
Suomen Partiolaisten tiedottaja Elina Kamppari, elina.kamppari@partio.fi, p. 044 2700609
Tapahtuman verkkosivut: johtajatulet.partio.fi
Tapahtuman ohjelma: http://johtajatulet.partio.fi/ohjelma/