Yleistä arkkitehtuurikilpailuista
Turun Ylioppilaskyläsäätiö (TYS) on järjestänyt kahdesta uudesta opiskelija-asuntokohteesta (Tyyssija ja Kylänkulma) arkkitehtuurikilpailut. Kyseessä on kaksi erillistä korttelialuetta, jotka molemmat sijoittuvat Suomen suurimman yksittäisen opiskelija-asuntokohteen Ylioppilaskylän alueelle (ks. suuntaa-antava kuva alla). Tyyssijan asuinkortteli sijoittuu nykyisen TYS:n toimistorakennuksen tontille (os. Inspehtorinkatu 4, 20540 Turku) Yo-kylän länsipuolelle ja Kylänkulman kortteli sijoittuu Halisten kosken tuntumaan, Yo-kylän itäpuolelle (os. Kuraattorinpolku 7-9, 20540 Turku).
Kilpailujen avulla etsittiin omaleimaisia, mutta samalla ympäristöä täydentäviä ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoisia suunnitelmia. Molempiin asuntokohteisiin tulee pääasiassa pieniä, keskimäärin alle 30m2 kokoisia opiskelija-asuntoja. Kohteiden asunnot tullaan toteuttamaan ARA-rahoitteisina kohtuuhintaisina opiskelija-asuntoina ja suunnitelmien edellytettiin olevan teknis-, energia- ja elinkaaritaloudellisesti korkeatasoisia. Rakennusaikataulujen on tarkoitus edetä limittäin ja arvioidut valmistumisajat sijoittuvat vuosien 2020 (Tyyssija) ja 2021 (Kylänkulma) syksyihin, luoden yhteensä n. 550 uutta opiskelija-asuntoa Turkuun.
Tyyssijan asuntokohde
Nykyisen asukastoimiston tontille sijoittuvan uuden asuntokohteen Tyyssijan tavoitteena on luoda Ylioppilaskylän alueelle selkeä toiminnallinen keskus ”Ylioppilaskylän sydän” ja vahvistaa näin kylän identiteettiä ja omaleimaista luonnetta, sekä samalla olla osana tulevaa uutta kampusaluetta. Lisäksi Tyyssijan asuntokohteen tavoitteena on parantaa ja nykyaikaistaa opiskelija-asumisen palveluja sekä tukea yhteisöllisyyttä, monikulttuurisuutta ja opiskelija-arjen sujumista.
Tyyssijan arkkitehtuurikilpailun voittajatyöksi valittiin kilpailuehdotus nimeltä ”Emo”. Työn ovat suunnitelleet Pekka Mäki, Rauno Lehtinen ja Jani Vahala arkkitehtitoimisto SIGGE Arkkitehdit Oy:stä. Palkintolautakunta piti omaleimaisen ja innovatiivisen rakennuksen sijoittamista paikalle kiinnostavana ja raikkaana vaihtoehtona. Suunnitteluratkaisu eroaa olemassa olevan ympäristön kaupunkirakenteesta ja poikkeavalla massoittelulla on haluttu korostaa rakennuksen asemaa alueen merkkirakennuksena.
Ovaalin muotoinen rakennus on sijoitettu keskeisesti tontille muodostaen sisäpihalle selkeän, ison piha-aukion. Rakennuksen maantason lasinen ja molempiin suuntiin avoin kauppa- ja ravintolakerros edistää alueen elävyyttä. Rakennuksen lämmitysenergiamuoto tulee olemaan maalämpö, lisäksi viherkatolle on suunniteltu sijoitettavan aurinkopaneeleita.
Asuntokohteeseen on arvioitu valmistuvan n. 200 uutta opiskelija-asuntoa sekä asumiseen liittyviä yhteistiloja (pesula-, sauna- ja varastotilat sekä yhteisiä sisä- ja ulko-oleskelutiloja). Kohteeseen tulee lisäksi erilaisia palvelutiloja, kuten esim. TYS:n toimisto, ravintola-kahvila, päivittäistavarakauppa ja muuta liiketilaa (esim. opiskelijaliikunnan kuntosali). Rakennushankkeen kokonaiskustannusarvio on n. 35 milj. euroa ja rakennustöiden on tarkoitus ajoittua vuosille 2018-2020.
Kylänkulman asuntokohde
Kylänkulman opiskelija-asuntokortteli sijoittuu Halisten kosken tuntumaan ja tulee toimimaan Ylioppilaskylän uutena itäisenä reuna-alueena. Alue sijaitsee aivan Aurajokirannan tuntumassa ja alueen vieressä sijaitsee Uhrimäen suojeltu muinaismuistoalue. Tällä hetkellä alueella sijaitsevat vanhat huolto- ja päiväkotirakennukset puretaan ja uudisrakennuksiin sijoitetaan uusia opiskelija-asuntoja sekä opiskelija-asumista tukevia palveluja. Uuden asuntokohteen tavoitteena on olla oman identiteetin omaava, kohtuuhintainen, mutta samalla laadukas ja viihtyisä kokonaisuus.
Kylänkulman arkkitehtuurikilpailun voittajatyöksi valittiin kilpailuehdotus nimeltä ”Kaupunkipuistossa”. Työn ovat suunnitelleet Selina Anttinen ja Vesa Oiva arkkitehtitoimisto Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:stä. Palkintolautakunta koki suunnitelman olevan omaperäinen ja tunnistettava, sekä täydentävän Ylioppilaskylän itäistä nurkkaa horisontaalisesti. Palkintolautakunta arvioi rakennusten massoittelun ja julkisivun olevan levollisen hienostuneita ja harmonisia, lisäksi sitä rytmittää selkeä parvekevyöhyke.
Asuntokohteeseen on määritelty tulevan n. 350 kpl opiskelija-asuntoja. Rakennuksiin sijoitetaan myös asumiseen liittyviä yhteistiloja (mm. pesula-, sauna- ja varastotilat sekä yhteisiä sisä- ja ulko-oleskelutiloja) ja erilaisia palvelutiloja esim. kahvilatila. Asuntokohteen yhteispihasta on haluttu tehdä yleisilmeeltään vehreä puisto, jonka lomaan on sijoitettu erilaisia toiminnallisia osia kuten grillauspaikkoja, ulkoliikuntapisteitä ja illanviettopaikkoja. Rakennushankkeen kokonaiskustannusarvio on n. 45 milj. euroa ja rakennustöiden on arvioitu alkavan vuonna 2019. Kohteen arvioitu valmistumisaika on vuoden 2021 syksyllä.
Lisätietoja:
Ismo Aaltonen Kalervo Haverinen
Turun Ylioppilaskyläsäätiö Turun Ylioppilaskyläsäätiö
Kiinteistöjohtaja Toimitusjohtaja
ismo.aaltonen@tys.fi kalervo.haverinen@tys.fi
040 587 7671 050 331 6914