Parhaillaan käynnissä olevaan, Jyväskylän ammattikorkeakoulussa toteutettavaan kansainvälisten opiskelijoiden virtuaaliseen innovaatioviikkoon osallistuu suomalaisten opiskelijoiden lisäksi nuoria Espanjasta ja Saksasta. Monialaisen opiskelijaryhmän muodostavat 18 teollisuuden johtamisen, konetekniikan, teollisuuselektroniikan sekä kansainvälisen logistiikan opiskelijaa.
Kolmeen ryhmään jaetut opiskelijatiimit selvittävät kansainväliselle myymäläkalusteita valmistavalle yritykselle, ITAB Shop Concept Finlandille, asiakaskokemuksen kehittämistä myymäläympäristössä. Kaksi ryhmistä työstää aihetta JAMKissa ja yksi osallistuu työskentelyyn virtuaalisesti etäyhteyden välityksellä, kukin opiskelija omasta maastaan.
– Yli eri tieteenalojen ja maantieteellisten rajojen työskentely antaa opiskelijoille ja toimeksiantajayritykselle hyviä näkökulmia uusien toimintamallien kehittämiseen. Opiskelijat oppivat hyödyntämään toistensa vahvuuksia kansainvälisessä ja virtuaalisessa työympäristössä. ITAB Shop Concept Finland saa uusia projektiaihioita, joissa yhdistyvät eri koulutusohjelmien kautta projektiin mukaan tuodut näkemykset ja projektin hallinta. Parhaimmillaan projekti tuottaa täysin uusia innovaatioita, toteaa opintokokonaisuuden vastuuopettaja, lehtori Toni Kokkonen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.
ITAB Shop Concept Finlandin Product Manager Petri Kallbergin mukaan digitalisoituvan kaupan myötä on syntynyt halu tuntea asiakkaiden tarpeet entistä paremmin.
– Tarvitsemme lisää ohjaavaa lisätietoa: Miten viestimme myymälässä uudella tavalla? Kuinka tuotamme asiakkaillemme elämyksellisiä ostoskokemuksia? Tulevaisuuden talouksien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät muuttuvat ja sen myötä myös ostoskäyttäytyminen on erilaista kuin ennen. Tavat ostaa eroavat jo nyt. Jotta voisimme jatkossa palvella paremmin ja yksilöllisemmin asiakkaitamme olemme hakeutuneet yhteistyöhön tulevaisuuden osaajien kanssa, Kallberg toteaa.
Opiskelijat jatkavat toimeksiannon työstämistä omissa korkeakouluissaan tulevien viikkojen ajan. Työskentelyn päätteeksi tuotoksen esitellään toimeksiantajalle virtuaalisesti viikolla 50.
Opiskelijaprojekti toteutetaan osana kolmivuotista EU-rahoitteista Smart HEI-Business collaboration for skills and competitiveness (HEIBus)-hanketta. Projektin tavoitteena on kehittää uusia innovatiivisia menetelmiä eurooppalaisten korkeakoulujen ja yritysten yhteistyölle. Tiiviimpi yhteistyö yritysten kanssa lisää opiskelijoiden motivaatiota vähentäen opiskelujen keskeyttämistä ja helpottaen työnsaantia.
Lisätietoja:
Toni Kokkonen, lehtori, 040 535 0600, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu sekä Anneli Kakko, 0400 719 531, projektipäällikkö, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, teknologiayksikkö