Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16547

Kotikoneelta tutkintoon ja työhön lähiseudulle

$
0
0

Opiskelijahaku bioanalytiikan uudenlaiseen verkkokoulutukseen on käynnissä

Korkeakoulututkintoon johtava verkkokoulutus käynnistyy taas tammikuussa 2018 Kajaanissa, Kemissä, Kokkolassa ja Rovaniemellä. Joka paikkakunnalla pääsee aloittamaan seitsemän uutta bioanalyytikko-opiskelijaa ja yksi avoimen AMK:n opiskelija.

Pääosin kotipaikkakunnalla verkkovälitteisesti suoritettavat opinnot ja käytännön harjoittelujaksot antavat pätevyyden bioanalytiikan asiantuntija-ammattiin ja hyvät työllistymisnäkymät. – Käytännössä kaikki edellisessä koulutuserässä aloittaneet ovat jo opiskelujensa aikana saaneet oman alansa työtehtäviä lähiseuduiltaan. Jo ensimmäisen opintovuoden jälkeen opintovuoden jokaisella opiskelijalla oli kesätyöpaikka omalta alalta. Osaajat revitään käytännössä kotikoneilta töihin, kertoo tutkinnon tutor-opettaja Elina Hotanen Metropoliasta. Etenkin pohjoisessa Suomessa bioanalyytikon tutkinnon suorittanut sijoittuu laboratoriohoitajan tehtäviin yleensä terveyskeskuksiin tai keskussairaalaan.

Koulutuksen järjestää pääkaupunkiseudulla sijaitseva Metropolia Ammattikorkeakoulu toista kertaa yhteistyössä paikallisten ammattikorkeakoulujen ja työelämän kanssa. Koulutusmuotoa kutsutaan myös satelliittikoulutukseksi sen monimuotoisen ja erityisen toteutustavan vuoksi. Haku koulutukseen on käynnissä juuri nyt – 21.9.2017 saakka.

 Verkko-opiskelu tuo opiskelun lähelle ja valmentaa tehokkaasti tulevaan työhön

Satelliittikoulutus soveltuu erityisen hyvin hakijoille, jotka haluavat opiskella ammattiin omalla kotipaikkakunnalla tai sen tuntumassa. Pääosin verkon välityksellä ja siten usein myös ajasta riippumaton koulutusmuoto tarjoa mahdollisuuden opiskeluun perheen, harrastusten ja muun elämän ohessa – samoin kuin työttömyysjaksoilla ja uutta ammattiuraa pohdittaessa.

Laboratoriohoitajan työnkuva on monipuolinen ja vaatii itsenäistä vastuunottoa. Saadun opiskelijapalautteen mukaan myös verkossa eli kotitietokoneella opiskelu sinänsä jo edellyttää ja kehittää vahvaa itsekuria ja vastuullisuutta. Opintoja tarjotaan keskitetysti kolmena päivänä viikossa, mutta tehtäviä tehdään paljon myös itsenäisesti, kotona yksin tai etäryhmissä. Oppituntien verkkotallenteet ovat opiskelijoiden käytössä ja myös kerrattavissa vapaasti, mutta rupeamat opiskelulle on itse varattava. – Tavalliseen päiväopiskeluun verrattuna vapaus on kuitenkin satelliittikoulutuksen parhaita puolia, kiteyttää tutor Hotanen palautteita.

Hyvät kädentaidot ja tarkkuus ovat ammatissa tärkeitä. Näitä perustaitoja pääsee vahvistamaan harjoittelujaksoilla, jotka järjestetään kotipaikkakunnalla tai lähikeskussairaalassa. Laboraatioita toteutetaan myös kahden viikon intensiivijaksoina Metropolian kliinisissä oppimisympäristöissä Helsingissä. Näin opiskelijat tottuvat toimimaan monenlaisissa digitalisoituvissa työympäristöissä.

Aiemmat opinnot vauhdittavat opiskelua

Useilla satelliittikoulutukseen hakeutuneista on ollut taustallaan aikaisempi tutkinto tai muita korkeakouluopintoja. Bioanalyytikoiksi on hakeutunut monenlaisia osaajia lähihoitajasta sosionomiin ja laborantista biokemistiin. Aiemmilla opinnoilla on selvästi voinut helpottaa omia opintojaan ja lyhentää uuden tutkinnon opiskeluaikaa. Esimerkiksi röntgenhoitajien vastaavaan koulutusmuotoon keväällä 2015 valituista iso osa valmistui kesän alussa – reilusti vuotta ennakoitua aikaisemmin.

Bioanalyytikon opintoja aiempi korkeakoulututkinto näyttää nopeuttavan ainakin puolella vuodella.  Opiskelija Leena Pyykölä on onnistunut yhdistämään opinnot ja elämänsä ison perheen kanssa. Hän valmistuu jouluna etuajassa Kokkolasta, aloitusryhmänsä ensimmäisten joukossa.

Työvoimatarve ohjaa satelliittikoulutusta

Satelliittikoulutuksen perusideana on kouluttaa terveysalan asiantuntijoita, joista maan eri osissa on ollut työvoimavajetta, mutta ei täsmäävää koulutusväylää ennestään. Osaavan työvoiman kipeä tarve näkyykin selvästi bioanalyytikoiden satelliittikoulutuksessa.  – Opinnot voivat hidastua tai viikot kuormittua liiaksi, kun esimerkiksi harjoittelupaikat tarjoavat osa-aikaista tai jopa kokopäivätyötä edistyneille opiskelijoille. Toisaalta ne kuitenkin takaavat monelle pysyvän työpaikan heti tutkinnon valmistuttua, summaa Elina Hotanen tilannetta.

– Hyvä työllistyminen kertoo myös siitä, että uudenlainen koulutusmuoto on onnistunut perustehtävässään: antanut opiskelijoille hyvät työelämävalmiudet.

Lisätiedot:       

Tutkinnon tutor-opettaja Elina Hotanen, puh. 040 630 2052, elina.hotanen@metropolia.fi

Hae opiskelemaan

 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16547

Trending Articles