Jyväskylän yliopisto paransi hieman viimevuotista sijoitustaan yhdysvaltalaisella Best Global Universities -rankinglistalla. Yliopisto sijoittuu vertailun maailmanlistalla sijalle 457 ja eurooppalaisten yliopistojen joukossa sijalle 210. Viime vuonna sijoitus oli 472. ja Euroopan sisäisessä vertailussa 206.
U.S. News & World Reportin julkaisema maailmanlaajuinen ranking mittaa muun muassa yliopistojen tutkimuksen tunnettuutta sekä julkaisujen ja viittausten määrää. Uusin vertailu sisältää myös maa-, alue- ja alakohtaiset rankingit. Tänä vuonna vertailuun on koottu 1250 yliopistoa, kun viime vuonna ranking listasi 1000 yliopistoa. Laajennetulle listalle pääsi nyt kaikkiaan kymmenen suomalaista yliopistoa.
Suomalaisyliopistojen joukossa Jyväskylän sijoitus pysyi kuudentena. Alakohtaisissa vertailuissa Jyväskylän yliopisto ansaitsi paikan kemian (297. sija), yhteiskuntakuntatieteiden ja terveystieteiden (303. sija) sekä fysiikan (338. sija) listoilla. Suomalaisista yliopistoista kärjessä ovat viime vuoden tapaan Helsingin yliopisto (81. maailmanlaajuisesti ja 24. Euroopassa) sekä Aalto-yliopisto (255. ja 115.).
Edellä mainittujen lisäksi rankingissa ovat mukana Turun yliopisto (296.), Itä-Suomen yliopisto (357.), Oulun yliopisto (395.), Tampereen yliopisto (471.), Lappeenrannan teknillinen yliopisto (570.) sekä Tampereen teknillinen yliopisto (638.). Uutena tulokkaana on Åbo Akademi, joka ylsi sijalle 840.
Maailmanlistan kolme parasta yliopistoa ovat yhdysvaltalaiset Harvard, MIT ja Stanford. Euroopan listan kärjessä ovat brittiläiset Oxford, Cambridge ja Imperial College London.
Nyt neljättä kertaa kansainvälisen vertailun julkaissut U.S. News & World Report on laatinut 30 vuotta Yhdysvaltain kansallisia yliopistovertailuja.
Lisätietoja:
Kansainvälistymispäällikkö Anna Grönlund, anna.gronlund@jyu.fi, puh. 050 313 0401 ja tutkimuksen kehittämispäällikkö Timo Taskinen, puh. 0400 648 504, timo.taskinen@jyu.fi
Best Global Universities Rankings, https://www.usnews.com/education/best-global-universities/rankings