-Jaa kokemuksesi ja hyvät toiminnat OmaOppilaskunta.fi -sivustolla
Peruskoulujen oppilaskuntien käyttöön on julkaistu OmaOppilaskunta.fi –sivusto, josta löytyy koottuna materiaalia ja menetelmiä oppilaskuntatoiminnan tueksi ja inspiraatioksi. Kokoamme sivustolle oppilaskuntien omaa toimintaa myös muiden hyödynnettäväksi haastamalla oppilaskunnat mukaan jakamaan sivuston foorumilla kokemuksiaan. Käytännönläheinen sivusto haluaa näin pysyä ajassa mukana ja mahdollistaa hyvien ideoiden jakamisen. Voittaja oppilaskunnalle luvassa palkintona S-ryhmän lahjakortti.
OmaOppilaskunta.fi –sivuston tuottamisessa on hyödynnetty aikaisempia hankkeita, teoreettisia lähtökohtia ja mukana olevien tahojen asiantuntijuutta sekä oppilaskuntia ohjaavien opettajien jakamia kokemuksia työstään. Oppilaiden aktiivisuus ja osallisuus on yksi uudistuvien perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kulmakivistä. Lainsäädäntö on myös uudistunut siten, että vuoden 2014 alusta on oppilaskunnat olleet pakollisia kaikissa peruskouluissa. Lisäksi oppilaskunnille on säädetty erilaisia tehtäviä.
OmaOppilaskunta.fi -sivusto on löytyy osoitteesta www.omaoppilaskunta.fi
Lisätietoja:
Projektikoordinaattori Pirita Ruokonen, Suomen Lukiolaisten Liitto
puh. 045 129 6784
Erityisasiantuntija Tiina Karhuvirta, Kehittämiskeskus Opinkirjo
puh. 050 515 0017
Suomen peruskoulujen oppilaskuntien tukihanke SPOT (2014-2015) tuottaa osallisuuden ja oppilaskuntatoiminnan malleja, menetelmiä ja käytäntöjä eri ikäryhmille peruskoulujen osallistuvan toimintakulttuurin rakentamiseksi. SPOT-hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö ja sillä toteutetaan Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa. Hanke toteutetaan yhteistyönä seuraavien järjestön kesken: Suomen Lukiolaisten Liitto ry, Kehittämiskeskus Opinkirjo, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf, Nuorten Akatemia ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry.