Syksyllä 2018 alkavat Jyväskylän yliopiston englanninkieliset maisteriohjelmat houkuttelivat huomattavan määrän kansainvälisiä ja kotimaisia hakijoita. Tammikuussa päättynyt hakuaika toi yliopistolle yhteensä 862 hakijaa, jotka tavoittelivat yhteensä 252 aloituspaikkaa yliopiston 14 eri maisteriohjelmasta. Tämä on huomattava lisäys viime vuoden hakijamääriin.
- On hienoa, että kansainväliset ohjelmamme houkuttelevat kasvavan määrän myös kansainvälisiä opiskelijoita. Suunta on oikea ja osoittaa, että ohjelmamme ovat kilpailukykyisiä ja houkuttelevia, vararehtori Marja-Leena Laakso toteaa.
Hakijoita oli kaikkiaan 98 eri maasta, suurimpana ryhmänä suomalaiset, jotka jättivät 160 hakemusta. EU- ja ETA-maiden ulkopuolisia hakijoita oli 620. EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta peritään lukuvuosimaksu ja osalle opiskelijoista yliopisto myöntää lukuvuosimaksun kattavan apurahan.
Hakijoista 249 sai opiskelupaikan Jyväskylän yliopistosta. Heistä maksavia oli 51, apurahansaajia 47 ja 151 maksuttomia. Opiskelupaikan on ilmoittanut ottavansa vastaan 159 henkilöä, joista ulkomaalaisia on 93 ja suomalaisia 66 henkilöä. Lukuvuosimaksun maksavia opiskelijoita on 14 ja apurahansaajia 30.
Yliopistossa opiskelee vuosittain yli 1000 ulkomaalaista opiskelijaa, joista noin puolet opiskelee englanninkielisissä maisteriohjelmissa ja loput tohtoriohjelmissa tai vaihto-opiskelijoina.
- Laajasti eri kansalaisuuksia edustavat ulkomaalaiset opiskelijat tekevät yliopistosta aidosti kansainvälisen, monikielisen ja monikulttuurisen opiskeluympäristön, Laakso sanoo.
Kansainväliset maisteriohjelmat ovat tarjolla niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille hakijoille. Niihin voivat hakea soveltuvan korkeakoulututkinnon Suomessa tai ulkomailla suorittaneet. Ohjelmien kesto on kaksi vuotta ja laajuus 120 opintopistettä.
Lisätietoja:
Vararehtori Marja-Leena Laakso, puh. 040 805 4024, marja-leena.laakso@jyu.fi
Kansainvälistymispäällikkö Anna Grönlund, puh. 050 313 0401, anna.m.gronlund@jyu.fi