Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16531

Tallukassa tapahtuu viikonloppuna

$
0
0

Päijät-Hämeessä Vääksyssä Hotelli Tallukassa järjestetään 27-29.4.2018 Tanssin ja hyvinvoinnin tapahtuma. Viikonloppuna laitetaan nivelet ja selkä kuntoon sekä hiukset päähän sekä tietenkin jalalla koreasti. Uusi ehompi elämä on tanssiaskeleen lähempänä.

- Tanssin jos voisin, parahti pyörätuolituomion saanut Ukkonen vajaa kymmen vuotta sitten häitään odotellessa.
Sittemmin nivelensä kuntoon laittanut ja elämänsä takaisin saanut Ukkonen on vitaalinen esimerkki, siitä kuinka vaikeavammainen nivelinvalidi voi saada niveliensä toimintakyvyn takaisin. Nyt jalka nousee ketterästi ja rouva laittaa jalalla koreasti tämän tästä.

Parantumisestaan intoutunut Ukkonen perusti Elämäsi liitto ry:n ja ryhtyi matkasaarnaajaksi. Hän on kiertänyt Suomea ahkerasti fysioterapeuttinsa funktionaalisen lääketieteen asiantuntija Bengt Kevin kanssa.

Nivelet ja selkä kuntoon -luennot saivat suuren suosion viime syksynä kun Ukkonen-Kevin -parivaljakko esiintyi muutamaan otteeseen syksyn aikana AlfaTV:ssä, jolloin katsojaluvut paukkuivat. Kansa innostui kuulemastaan ja halusi lisää. Sama ilmiö tapahtui Järviradion aalloilla. Myöskin Lappajärvellä tapahtui. Viimesyksyiseen Lappajärven hyvinvointitapahtumaan Ukkonen oli tehnyt oman nivelräpin, jolla ilahdutti yleisöään.

Hyödyksi ja huviksi

Tallukassa kuullaan Ukkosen kuntoutumistarina, joka on monelle nostattanut kyyneleet silmiin. Ukkonen on yksi Tanssin ja hyvinvointiviikonlopun pääesiintyjistä. Hänen lisäkseen luennoi Bengt Kevin Medilife klinikalta. Hiusasioista kertoo Anne Rampa Lahden hiusklinikalta ja hiustutkimuksia tekee hiustutkija ja -hoitaja Kirsi Pekola Lahden hiusklinikan osastolla.

Tallukan Tanssin ja hyvinvoinnin tapahtumassa on paljon muutakin viihdyttävää ja hyödyllistä ohjelmaa tarjolla. https://www.tallukka.fi/index.php?k=119476

Kuten arvata saattaa, tanssillista ohjelmaa on tarjolla runsaasti sekä myös laulua ja teatteria. Hyvinvointitapahtumassa on läsnä aihepiiriin liittyviä näytteilleasettajia.

Viikonlopun 27-29.4.2018 ohjelma on monipuolinen, se huipentuu sunnuntaina 29.4. Kansainväliseen tanssinpäivään.

Jo paikkana Tallukka on kokemisen arvoinen. Retrohenkinen 70-luvulla rakennettu ja sittemmin uudistunut hotelli sijaitsee vanhan nelostien varressa Vääksyssä, jolla on värikäs historia. Paikka on mitä kaunein, kahden suuren vesistön välissä. Tallukka sijaitsee harjun päällä, josta on mahtavat maisemat niin Päijänteelle kuin Vesijärvellekin. Lähistöllä siintää myös golfviheriö.

Kevättä rintaan

Nivelrikkoa sairastaa yli miljoona suomalaista. Se on todellinen kansantauti, joka vie väkeä pitkille sairauslomille ja lopulta ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. On sanomattakin selvää, että kansan kipu ja kärsimys on suuri.

Yleisesti uskotaan, että nivelrikko on etenevä sairaus ja menetettyjä nivelien rustoja ja selän välilevyjä ei saada enää toimintakykyiseksi eikä kivuttomiksi. Luullaan, että siitä ei voi parantua pysyvästi.
- Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, olen siitä elävä esimerkki sanoo Virpi Ukkonen.

Hän luennoin kolmen askeleen taktiikasta, jolla voi saada ihmeitä aikaiseksi nivelten ja selän kuntoutuksessa.

- Ensimmäinen on päätös parantua. Toinen on liike, koska se on lääke. Miksi liikettä tarvitaan, siitä kertoo luennoilla kansantajuisesti Bengt Kevin. Kolmas askel on ravintotehosteet, sillä ilman niitä ei saa tulehdusta kehosta pois, joka on ehdoton edellytys kuntoutumiselle. Ravintotehosteita tarvitaan myös rustokudoksen uudelleenrakentamiseen, tiivistää Ukkonen.

Hän muistuttaa, että ilo on ylimmillään, kun ihminen saa menetetyn terveytensä takaisin.
- Tanssi on parasta mahdollista liikuntaa.
Ukkonen kehottaa tulemaan kuuntelemaan terveysluentoja, jotta kevät sykkisi rinnassa kuten hänelläkin.
- Vieläpä molemmissa ja paljona, hauskuttaa hersyvä nivelkuntoutuja.
Ukkonen on Q Medi Europen toimitusjohtaja Elämäsi liitto ry:n toiminnanjohtajan pestin ohessa. 

Lisätietoja: 

Q MEDI EUROPE OY

Virpi Ukkonen

050 597 8352

www.qmedi.fi

info@qmedi.fi

https://www.facebook.com/qmedi/ 

Sammonaukio 4
48600 Kotka

+358 44 7429 494

 

Elämäsi liitto ry

Puheenjohtaja Virpi Ukkonen

050 597 8352

www.elämäsiliitto.fi

elämäsiliitto@gmail.com

https://www.facebook.com/elamasiliitto/

Radio-ohjelma Helsingin Lähiradiossa: http://www.kansanradioliitto.fi/audio/yrittajaradio/yrittajaradio1509virpiukkonennetti.mp3

Virpi Ukkosen nivelräpit:

Kohta Virpi räppää: https://www.youtube.com/watch?v=TL1KvtaScQQ

Nivelräp: https://www.youtube.com/watch?v=kbMoQ96egj0

 

 

Tanssin ja hyvinvoinnin festivaaliohjelma

 

Perjantai 27.4

LUENNOT

Klo 17.30 Nivelet ja selkä kuntoon

Onko mahdollista elvyttää nivelten rustokudokset ja selän välilevyt? Miten vältät tekonivelleikkaukset?
Ratkaisuja nivel- ja selkävaivojen kuntoutukseen, hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Ravintotehosteet kuntoutuksen tukena. Luennoitsijana fysioterapeutti, funktionaalisen lääketieteen asiantuntija Bengt Kevin Medilife klinikalta. Juontajana Elämäsi liiton puheenjohtaja Virpi Ukkonen, joka kertoo oman tarinansa ”keppien kanssa en vihille mene” erittäin vaikeiden nivel- ja selkävaivojen selättämisestä. VAPAA PÄÄSY

HOITOPISTEET

Klo 17-19    Nivelet ja selkä kuntoon klinikka

Fysioterapeutit Bengt Kevinin ja Tommi Heinosen vastaanotolle voi varata ajan nivelet ja selkä kuntoon kartoitukseen, hinta 70 e (ovh. 100 e). Ajanvaraus 0200001080 tai paikan päältä

Klo 9-16   Kalevalaiset jäsenkorjaajat

10 jäsenkorjaajaa ottaa vastaan klo 9-16
Varaa aika 03-88881, myynti@tallukka.fi

LAULU

Klo 14.00-16.00 Eurotähti alkukarsinta.

Ilmoittautuminen paikan päällä.
Osallistumismaksu 20 e.

HYVINVOINNIN Näytteilleasettajat

Klo 17-20 Tuote-esittelyjä, näytehoitoja ym.

TANSSI

Klo 20-00.30 Tanssit/ Channel Four

Lauantaina 28.4

HYVINVOINNIN Näytteilleasettajat
Klo 10-17 Tuote-esittelyjä, näytehoitoja ym.

HOITOPISTEET

Klo 9-17    Nivelet ja selkä kuntoon klinikka

Fysioterapeutit Bengt Kevinin ja Tommi Heinosen vastaanotolle voi varata ajan nivelet ja selkä kuntoon kartoitukseen, hinta 70 e (ovh. 100 e). Ajanvaraus 0200001080 tai paikan päältä

Klo 9-17   Kalevalaiset jäsenkorjaajat

10 jäsenkorjaajaa ottaa vastaan klo 9-16
Varaa aika 03-88881, myynti@tallukka.fi


Klo 10-17- Turvehoitoja

Turve selkähoito 1 tunti 50 e
Turve jalkahoito 30 min 25 e
Ajan voi varata paikan päältä esittelypisteestä!

Klo 10-17 Najavoterapiaa

Hinta najavoterapia tai tarot tulkinta 30 min. 20 e.
Aikoja voi varata etukäteen: 050 4303655 tai paikan päällä   

Klo 10-17 Hiustutkimus, jolla selvitetään hiustenlähdön ja hiuspohjan ongelmien syitä.

Hinta 20 e. Varaa aika 03-7818177 Lahden hiusklinikka

LUENNOT

Klo 10.00 Omavoimavalmennus, mehukapselit ja mehustus
Nyytti & Myytti, Paula Torkki

Klo 10.15 Kauneutta ilman piikkejä ja pistoksia 
Lahden hiusklinikka, Anne Rampa

Klo 10.30 Hiusten lähtö ja hiuspohjan ongelmat
Lahden hiusklinikka, Anne Rampa

klo 10.45 Hiukset kuntoon
Acomax hiustenhoitosarja, ratkaisuja hiusten ja hiuspohjan ongelmiin
QMedi, Virpi Ukkonen

Klo 11.00 Hengitysharjoittelulla hyvinvointia 
Hapella Oy, Aulis Kärkkäinen

klo 11:30-12 TAUKO

Klo 12.00 Nivelet ja selkä kuntoon

Onko mahdollista elvyttää nivelten rustokudokset ja selän välilevyt? Miten  vältät tekonivelleikkaukset? Ratkaisuja nivel- ja selkävaivojen kuntoutukseen, hoitoon ja ennaltaehkäisyyn.  Ravintotehosteet kuntoutuksen tukena. Luennoitsijana fysioterapeutti, funktionaalisen lääketieteen asiantuntija Bengt  Kevin Medilife klinikalta. Juontajana Elämäsi liiton puheenjohtaja Virpi Ukkonen, joka kertoo oman tarinansa ”keppien kanssa en vihille mene” erittäin vaikeiden nivel- ja selkävaivojen selättämisestä. VAPAA PÄÄSY

klo 13.30 Turvehoidot
Miten turvehoidoista saadaan apua selkävaivoihin?
Lehtopeat Oy, Heikki Ruha

Klo 17.30 Tanssin vaikutus ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin
Juhani Kuosmanen

ESITYS

Klo 14-16 Tunnelmia ja kirjeitä sieltä jostakin.
Heikki Luoman käsikirjoitus, esittäjänä Viihdytysryhmä vartiossa

TANSSI

18:45-19:30 Fuusiotango
Opettajina Juhani ja Maija Kuosmanen
Ilmainen!

22-00 Levytanssit 
Kansainvälisen tanssinpäivään otamme varaslähdön jo lauantaina vauhdikkailla levytansseilla ja tanssimme varsinaisen tanssinpäivän puolelle!

LAULU

klo 12-18  Eurotähti laulukilpailu
Osallistumismaksu 20 e (käteismaksu), tallenne laulusta mukaan.

Klo 20 Laila ja Olavi laulukilpailun esikarsinta
Ilmoittautuminen klo 18-19:30 .Osallistumismaksu 15 e.

Sunnuntai 29.4

HYVINVOINNIN NÄYTTEILLEASETTAJAT

Klo 10-16 tuote-esittelyt, hoitonäytökset 

HOITOPISTEET

Klo 10-14    Nivelet ja selkä kuntoon klinikka

Fysioterapeutit Bengt Kevinin ja Tommi Heinosen vastaanotolle voi varata   ajan nivelet ja selkä kuntoon kartoitukseen, hinta 70 e (ovh. 100 e). Ajanvaraus 0200001080 tai paikan päältä.

Klo 10-14  Turvehoitoja

Turve selkähoito 1 tunti 50 e
Turve jalkahoito 30 min 25 e
Ajan voi varata paikan päältä esittelypisteestä! 

Klo 10-14 Najavoterapia

Hinta najavoterapia tai tarot tulkinta 30 min. 20 e
Aikoja voi varata etukäteen: 050 4303655 tai paikan päällä 

LAULU

klo 10-16  Eurotähti laulukilpailu

Osallistumismaksu 20 e (käteismaksu), tallenne laulusta mukaan.
kappaleita voi selata osoitteessa: http://laula.se/1
Lisätiedot: www.karstudio.fi

TANSSI

Klo 10-11:30             Fuusiotango, jatkoa lauantaille.
                                 Opettajina Juhani ja Maija Kuosmanen
Klo 11:45-13:15       Rumba Bolero
                                 Opettajina Juhani ja Maija Kuosmanen

Klo 13:30-14:30        Levytanssit
Kaikki halukkaat pääsevät takuuvarmasti tanssimaan!    
Bussipysäkkejä ym.

Klo 14:30-15:30        Tallukan Jaakko ja Johanna

Hullun hauska tanssikilpailu!
Ilmainen (vaatii ennakkoilmoittautumisen!)

TANSSITUNTEJA

Klo 10-11:30             Salsa (listaa päivitetään)

Ennakkoilmoittautumiset ja lisätietoja:
pikeveke@gmail.com (tai puh 050-5722779)


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16531

Trending Articles