Joutsenon koulun uudisrakentamista on suunniteltu vuosille 2019–2021. Uudisrakentamisen vuoksi koulun 4.–9. luokille tarvitaan väistötilat opetusta varten lukuvuosille 2019–2020 ja 2020–2021.
Lappeenrannan Toimitilat oy (Lato oy) on kartoittanut kevään aikana kattavasti erilaisia vaihtoehtoja väistötiloiksi. Asian valmistelusta vastaava projektijohtaja Jukka Mielikäinen kertoo, että parhaaksi vaihtoehdoksi on osoittautumassa Saimaan ammattikorkeakoulun tilat Imatran Tietäjäntalossa Mansikkalassa.
– Ammattikorkeakoulun toiminnot siirtyvät Skinnarilan kampukselle kesän 2019 aikana ja samalla Imatran rakennukset ovat jäämässä tyhjilleen. Tietäjäntalon tilat pyrittäisiin vuokraamaan kalustettuna ja varustettuna.
– Tietäjäntalo on valmis ja hyväkuntoinen koulurakennus, jonne Joutsenon koulun 4.–9.-luokkalaiset mahtuisivat juuri sopivasti. Matka Joutsenon koulukeskuksesta Mansikkalaan kestää noin 15 minuuttia. Oppilaat kulkisivat Imatralle tilausbusseilla.
Käsitöiden, liikunnan ja musiikin opiskelu jatkuisi väistötiloista huolimatta Joutsenon koulukeskuksessa koko koulun osalta. E.–3. luokkien opetus järjestettäisiin koulukeskukseen kesällä 2017 hankitussa moduulirakennuksessa.
Lato oy esitteli asiaa tiistaina 15.5. Lappeenrannan kaupungin lasten ja nuorten lautakunnalle. Päätös väistötilaratkaisusta tehdään elo-syyskuussa 2018.
Kuva: Tietäjäntalo. Saimaan ammattikorkeakoulu.
Lisätietoja:
Jukka Mielikäinen
Projektijohtaja, Lappeenrannan Toimitilat oy
jukka.mielikainen@lappeenranta.fi
0400753489