Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16748

Nuorten tiedeleiri Konnevedellä jo yhdeksännen kerran

$
0
0

Jyväskylän yliopiston kemian laitos järjestää 7.-9. luokan käyneille nuorille tarkoitetun tiedeleirin Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla 18.-20.6.2018. Tiedeleiri järjestetään tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa.

Tiedeleirin teemoina ovat järvi- ja metsäympäristön tutkiminen sekä CSI-rikospaikkatutkimus. Leirillä tehdään biologian, kemian ja fysiikan tutkimuksia, ihmetellään ympäristöä ja ratkotaan luonnontieteellisiä pulmia tutkimusasemalla ja sen lähimaastossa. Tänä vuonna mukana myös on myös matematiikkaa.

Tavoitteena on antaa osallistujille laaja-alainen tieteellisen ihmettelyn kokemus ja innostaa luonnontieteellisten tutkimusten tekemiseen. Leiri sisältää luonnollisesti myös uimista, saunomista, pelejä ja tietokilpailuja sekä jo legendaariset leiriolympialaiset. Tärkeimmät leirillä tarvittavat asiat ovat avoin tutkijan mieli ja innostus!

Leirille on tänä vuonna ilmoittautunut 23 nuorta. Suurin osa leiriläisistä on Keski-Suomen maakunnan alueelta, mutta leirille tullaan myös Ähtäristä, Vieremältä, Sysmästä, Askolasta, Orivedeltä, Vantaalta ja aina Turusta asti.

Lisätietoja: 

Anniina Koliseva, anniina.koliseva(at)jyu.fi, p. 040 805 4837

Lassi Pyykkö, lassi.pyykko(at)jyu.fi, p. 040 805 4833


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16748

Trending Articles