Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16725

Suomen seksologisen seuran konferenssi kokoaa yhteen seksuaalisen hyvinvoinnin asiantuntijat

$
0
0

Suomen seksologinen seura on Pohjoismaiden suurin seksologian ammattilaisten yhdistys. Yli 1200 jäsenen seura järjestää Turussa 20.-23. syyskuuta seksologikonferenssin, johon saapuu seksuaalisen hyvinvoinnin asiantuntijoita Suomesta ja maailmalta.

”On hienoa päästä toteuttamaan korkeatasoista kansainvälistä tapahtumaa tehtäviinsä sitoutuneiden vapaaehtoisten kanssa. Näin laadukas ja monipuolinen ohjelma osoittaa sen, että seksologia on vetovoimainen tieteenala. Turun kaupunki on ottanut tapahtuman ilolla vastaan ja omalta osaltaan tukee sen onnistumista”, kertoo konferenssikoordinaattori Talvikki Härmä.

Seura auktorisoi seksologian alan ammattilaisia, ylläpitää asiantuntijarekisteriä ja julkaisee aikakauskirjaa sekä tarjoaa mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja oman ammattiosaamisen kehittämiseen.

”Suomessa kouluttaudutaan ahkerasti ja haetaan hyvin lisäosaamista seksuaalisuuden kysymyksissä. Saamme olla ylpeitä osaamisestamme, joka näkyy monella ammattikentällä. Seksologian osaajia tarvitaan kattavasti esimerkiksi terapiatyössä, sosiaali- ja terveysalan palveluissa, opetus- ja kasvatustehtävissä sekä yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa ja lainsäädäntötoimissa”, kertoo seuran puheenjohtaja Tiina Vilponen.

Tutustu konferenssiin: NACS-konferenssin puhujat ja ohjelmatiedot

Lisätiedot:
Tiina Vilponen, Suomen seksologisen seuran puheenjohtaja
050 363 2852, puheenjohtaja@seksologinenseura.fi

Veera Uusoksa, Suomen seksologisen seuran tiedottaja
050 527 3043, tiedottaja@seksologinenseura.fi

Osmo Kontula, konferenssin puheenjohtaja
040 582 7369, osmo.kontula@vaestoliitto.fi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16725

Trending Articles