Yliopistossa on käynnistynyt tutkimuksen kokonaisarviointi. Arviointi kohdistuu vuosiin 2010 —2017, ja se toteutetaan huolellisen itsearvioinnin ja kansainvälisen vertaisarvioinnin yhdistelmänä. Tavoitteena on arvioida tutkimuksen laatua, yksiköiden kehittämissuunnitelmia ja yliopiston kehittymistä kansainvälisenä tiedeyliopistona. Arvioinnin näkökulma on kehittävä ja sen odotetaan tukevan yksiköitä tutkimusedellytysten parantamisessa.
Parhaillaan yliopistossa vierailee kansainvälinen arviointipaneeli, jota johtaa kunniaprofessori Sue Scott Yorkin yliopistosta (Iso-Britannia). Kahdeksanhenkinen paneeli tutustuu 10.-14.9. yliopiston kaikkiin tiedekuntiin ja haastattelee laajasti yliopiston henkilökuntaa ja tohtorikoulutettavia. Myös Kokkolan yliopistokeskus ja koulutuksen tutkimuslaitos sisältyvät arviointiin.
Tutkimuksen kokonaisarvioinnin järjestämisestä vastaa tiedeneuvosto, jonka puheenjohtajana toimii vararehtori Henrik Kunttu. Saatu palaute on merkittävässä roolissa yliopiston tutkimuksen kehittämisohjelman valmistelussa.
Lisätietoja:
Vararehtori Henrik Kunttu, puh. 050 599 6134, henrik.m.kunttu@jyu.fi
Arviointipaneeli kuvassa (eturivissä vasemmalta):
Prof. Matthew K O Lee, City University of Hong Kong
Emeritus Professor of Functional Ecology Felicity A. Huntingford, University of Glasgow, UK
Honorary Prof. Sue Scott, University of York, UK
Prof. Anne Pauwels, University of London, UK
Prof. Marja-Liisa Riekkola, University of Helsinki, Finland
takarivissä vasemmalta:
Prof. Herman de Jong, University of Groningen, The Netherlands
Prof. Marcel van Aken, Utrecht University, The Netherlands
Prof. Colin Boreham, University College Dublin, Ireland