Tiedote 29.11.2018
Julkaisuvapaa heti
Ylioppilaskunnat ja yliopisto-opiskelijat ympäri Suomen viettävät maksuttoman koulutuksen päivää huomenna perjantaina 30.11.2018. Suomalaiset opiskelijat näkevät maksuttoman koulutuksen tärkeänä osana suomalaista hyvinvointivaltiota ja koulutuksellista tasa-arvoa. Opiskelijaliike puolustaa maksutonta koulutusta kaikille kansalaisuuteen katsomatta. Päivän aikana ylioppilaskunnat kampanjoivat maksuttoman koulutuksen puolesta sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #maksutonkoulutus.
“Maksuton koulutus ehkäisee eriarvoistumista. Kaikille saavutettava koulutus on syy sille, miksi Suomi on tunnettu korkeasta osaamisesta. Tästä ei ole missään tapauksessa varaa päästää irti nyt, kun nuorten määrä vähenee ja nuoren sukupolven tulisi toisaalta ratkaista moninaisia yhteiskunnallisia ongelmia ilmastonmuutoksesta aina työn murrokseen asti, painottaa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja Miika Tiainen.
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) muistuttaa, että maksuton koulutus pelkästään ei takaa mahdollisuuksien tasa-arvoa, vaan se on osa laajempaa yhteiskuntapolitiikkaa, johon kuuluvat myös tuloeroja tasaava veropolitiikka sekä riittävät opintososiaaliset edut.
Suomalainen koulutusjärjestelmä on maailmalla tunnettu erityisesti sen yhteiskunnallista tasa-arvoa lisäävistä elementeistä. Suomessa koulutus on maksutonta peruskoulusta tohtoriopintoihin asti. Korkeakoulutuksen periytyvyys onkin Suomessa kansainvälisesti vertailtuna alhaista.
EU ja ETA-alueiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille asetettujen lukukausimaksujen vaikutus on ollut tuntuva. Viimeisen kahden vuoden aikana EU- JA ETA -alueiden ulkopuolelta tulleiden kansainvälisten opiskelijoiden määrä on selvästi vähentynyt: vielä vuonna 2016 Suomessa yliopistossa opintonsa aloittaneita kv-opiskelijoita oli lähes 20000, kun taas tänä syksynä opintonsa aloitti vain noin 1600 kansainvälistä opiskelijaa (Kokemuksia lukuvuosimaksujen käyttöönotosta lukuvuonna 2017–2018 – seuranta‐ ja arviointityöryhmän väliraportti, 2018).
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Miika Tiainen, p. 044 906 5007
Yhteiskuntavaikuttamisen koordinaattori Sonja Raitamäki, p. 040 741 1251
etunimi.sukunimi@syl.fi
***
Studentkårerna uppmärksammar dagen för avgiftsfri utbildning 30.11.2018
Studentkårerna och universitetsstuderande runt om i Finland firar dagen för avgiftsfri utbildning fredag 30.11.2018. Finländska studerande anser att avgiftsfri utbildning är en viktig del av det finländska välfärdssamhället och utbildningsmässig jämlikhet. Studentrörelsen kämpar för att utbildningen ska vara avgiftsfri för alla, oberoende av nationalitet. Under dagen kommer studentkårerna att föra kampanj för avgiftsfri utbildning på sociala medier under hashtaggen #maksutonkoulutus #avgiftsfriutbildning.
”Avgiftsfri utbildning är anledningen till att Finland är känt för sin höga kunnande och små skillnader i välbefinnande. Vi kan inte låta allt detta gå, särskilt nu när åldersgrupperna minskar och skiljer sig redan”, sammanfattar ordförande Miika Tiainen från Finlands studentkårers förbund (FSF).
Finlands studentkårers förbund (FSF) påminner oss om att utbildning är ett av de viktigaste elementen i socialt uppsving. Avgiftsfri utbildning garanterar inte bara lika möjligheter, utan är också en del av en bredare samhällspolitik som omfattar en skattepolitik som jämnar ut inkomstskillnader samt tillräckliga studiesociala förmåner.
Det finländska utbildningssystemet är i världen speciellt känt för att det inkluderar element som ökar jämlikheten i samhället. I Finland är utbildningen avgiftsfri från grundskolan till doktorandstudier.
Inverkan av studieavgifter på antal internationella studenter (kommer från EU och EES) i Finland är märkbar 2018. Antalet internationella studenter som kommer från länder utanför EU och EES har klart minskat: nästan 20000 elever i Finland började sina studier 2016 i Finland, medan år 2018 är antalet mindre än 1600 (Erfarenheter av terminsavgifter 2017-2018 - Delårsrapport 2018 från övervaknings- och utvärderingsgruppen).
Mer information:
Ordförande Miika Tiainen, tfn 044 906 5007
Koordinator för samhällelig påverkan Sonja Raitamäki, tfn 040 741 1251
fornamn.efternamn@syl.fi