Kansainvälistyminen on yleinen strateginen prosessi korkeakouluissa. Millaisia toimia korkeakoulutuksen kansainvälistymisen menestyksekäs toteuttaminen vaatii?
KTM Ville Sarpo analysoi yrittäjyyden väitöstutkimuksessaan Jyväskylän yliopiston organisaation arkkitehtuurin vaikutusta yliopiston kansainvälisten maisteriohjelmien johtamiseen ja kehittämiseen.
– Organisaation arkkitehtuuri muodostuu sen muodollisten ja epämuodollisten rakenteiden, työn luonteen ja ihmisten välisestä koordinaatiosta, selventää Sarpo. – Tutkimuksessani ilmeni, että yliopisto-organisaation muodolliset rakenteet, kuten kannustimet, työnjako ja vastuut, eivät tue kansainvälisten maisteriohjelmien kehittämistä. Myös ohjelmien päivittäinen toiminta on heikosti organisoitua.
Koulutusohjelmaan panostaminen koetaan jopa urakehityksen esteenä
Sarpon tutkimuksen mukaan kansainvälisten maisteriohjelmien operationaalinen vastuu ja koordinointi kuuluvat pääsääntöisesti opetus- ja tutkimushenkilöstön velvollisuuksiin. Henkilöstölle ei kuitenkaan ole tarjolla ohjelmien kehittämiseen rohkaisevia kannustimia, vaan heidän työtään arvioidaan pääasiassa tutkimustoiminnan perusteella. Tutkimus- ja opetushenkilöstön mukaan heidän oma panoksensa ohjelmiin tulisikin olla opetuksessa hallinnollisten tehtävien sijaan. Tutkimuksen perusteella koulutusohjelmaan panostamisen koetaan olevan jopa este henkilöstön urakehitykselle.
– Yliopistohallinnon, tiedekuntien ja maisteriohjelmien väliseen heikkoon työnjakoon oli syynä strategian epäselvyys. Vajavainen strategia ja koulutuksen kansainvälistymisen puuttuva toimenpideohjelma johtivat osaltaan myös siihen, ettei maisteriohjelmia kehitetty eikä niiden asioita ajettu, kommentoi Sarpo.
Kansainvälisen koulutuksen integroinnissa haasteita
– Maisteriohjelmien toimijoiden kehittämistoimenpiteet eivät tutkimukseni mukaan saaneet tarvittavaa tukea eikä niitä myöskään hyödynnetty. Yliopisto-organisaatio voisikin hyödyntää näitä päivittäisessä toiminnassa havaittuja asioita ja kehittää organisaation toimintaa niiden avulla, ehdottaa Sarpo. – Tutkimukseni johtopäätös on, että Jyväskylän yliopiston strategia ja arkkitehtuuri eivät ole onnistuneet integroimaan kansainvälisiä tutkinto-ohjelmia osaksi yliopiston vakiintuneita toimintoja.
– Kansainväliset maisteriohjelmat ovat hyviä kansainvälistymisen instrumentteja, joten korkeakoulun tulisi panostaa niihin. Tähän prosessiin on otettava mukaan henkilöstöä niin opetus- ja tutkimushenkilöstöstä kuin hallinnosta, toteaa Sarpo lopuksi.
Väitöstutkimuksen empiirinen aineisto koostui kansainvälisten maisteriohjelmien koordinaattoreiden ja johtajien haastatteluista. Tutkimukseen haastateltiin lisäksi henkilöitä yliopiston keskushallinnosta. Aineistona käytettiin myös yliopiston strategioihin liittyviä dokumentteja, sisäisiä arviointeja ja tilastoja.
KTM Ville Sarpon yrittäjyyden väitöskirjan ”Architecture of dissonance. A study on the strategic management process of higher education internationalization” tarkastustilaisuus järjestetään pe 14.12. klo 12 - 15 Ruusupuiston Helena-salissa. Vastaväittäjinä professori Janne Tienari (Hanken Svenska Handelshögskolan) ja tutkimusjohtaja, KTT Mikko Laukkanen (Aalto University Executive Education), ja kustoksena professori Juha-Antti Lamberg (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Ville Sarpo kirjoitti ylioppilaaksi Seinäjoen lukiosta vuonna 2002. Hän valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta 2009 ja kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2011. Sarpo on työskennellyt Jyväskylän yliopistossa tohtorikoulutettavana, suunnittelijana ja kansainvälisten asioiden suunnittelijana. Nykyisin hän työskentelee kansainvälisten asioiden koordinaattorina Jyväskylän ammattikorkeakoulun kansainvälisissä palveluissa.
Lisätietoja:
- Ville Sarpo, ville.sarpo@jamk.fi, +358 40 7026 983
- Viestintäharjoittelija Miia Luoma, miia.s.luoma@jyu.fi, +358 40 8054 656
Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations numerona 40, Jyväskylä 2018, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-7612-5. Julkaisu on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7612-5 (PDF).