Stadin Turvaksi on koko perheen vauhdikas ja toiminnantäyteinen tapahtuma Helsingin Rautatientorilla lauantaina 31.8. klo 10-14. VPK:t esittelevät upeata pelastuskalustoa, opettavat alkusammutustaitoja ja kertovat vauhdikkaasta palokuntaharrastuksesta. Torilla voi opetella monipuolisia turvallisuustaitoja, seurata taitavien etsintä- ja pelastuskoirien esityksiä ja kysellä paikalla olevilta asiantuntijoilta turvallisuuteen liittyvistä asioista.
Paikalla on myös puolustusvoimien kalustoa, Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK ja paljon turvallisuusalan palveluntuottajia, jotka esittelevät palveluitaan ja tuotteitaan. Lapset voivat nauttia toimintaradan benji –elämyksistä ja tavata Lastenklinikan Kummien Teemu -nallen. Viihtyvyyden takaa MPK:n Etelä-Suomen soittokunta ja Viipurin Lauluveikot.
Kaikille avoimessa tapahtumassa on varmasti hauskaa tekemistä ja nähtävää niin lapsille kuin aikuisillekin. Tapahtuma järjestää Helsingin Pelastusliitto HELPE.
VPK -harrastus on hauskaa, kehittävää ja yhteisöllistä
Lasten harrastukset ja niiden kustannukset ovat herättäneet viime aikoina paljon keskustelua. Helsingin Pelastusliiton toiminnanjohtaja Olli-Veikko Kurvinen muistuttaa VPK –toiminnan parhaista puolista: ”VPK tarjoaa nuorelle vauhdikkaan ja jännittävän harrastusympäristön, johon osallistuminen on täysin maksutonta. Harrastustoimintaan on helppo liittyä, siellä saa paljon hyviä ystäviä ja palokuntataitojen lisäksi opitaan paljon muutakin hyödyllistä, kuten ryhmätyötaitoja, vastuullisuutta ja suvaitsevaisuutta.
Helsingissä on 15 sopimuspalokuntaa, Helsingin VPK perustettu jo 155 vuotta sitten. VPK:t ovat tärkeitä turvallisuustoimijoita, ne osallistuvat mm. sammutus- ja pelastustoimintaan, vedenpumppaukseen ja tulvatorjuntaan, myrskyvaurioiden raivaamiseen ja eläinten pelastamiseen. ”Sopimuspalokunnat ovat valtakunnan tärkeitä turvallisuustoimijoita. Kolmas sektori tuottaa kunnille sen tarvitsemia välttämättömiä pelastuspalveluja täydentäen kunnallisten aluepelastuslaitosten suorituskykyä”, toteaa Kurvinen. ”Operatiivisten sammutustehtävien lisäksi VPK:t osallistuvat yhä enemmän arjen turvallisuutta ja varautumista koskeviin turvallisuusviestinnän tehtäviin.”
Toimittajat pääsevät kuvaamaan tapahtumaa palokunnan nostolava-autolta.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Olli Kurvinen
(olli-veikko.kurvinen@helpe.fi, GSM 050 524 6200)
Koulutuspäällikkö Jaana Kivistö
(jaana.kivisto@helpe.fi, GSM 050 591 2827)