Finstad, Minna ja Salminen, Sari: Tupakansavu leviää jo päiväkodin puolelle. Lisää tarinoita koulumaailmasta.
"Haluamme antaa äänen niille näkymättömille lapsille ja nuorille, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet syrjään."
Minna Finstadin ja Sari Salmisen toisessa kirjassa liikutaan koulumaailman karummalla laidalla. Siinä kuvataan realistiseen tyyliin koulunkäynnin raadollisuutta: syrjäytymistä, joka joskus alkaa jo aivan koulupolun alkutaipaleella. Tekijöiden ensimmäisessä teoksessa ("Onneks tänne saa tulla kännissä") tuotiin esille syrjäytymisen ulospäin näkyvää puolta: äänekästä oireilua ja aggressiota. Tällä kirjalla tekijät haluavat kiinnittää huomiota syrjäytymisen toiseen puoleen: millainen on hiljaisempien ja näkymättömäksi jäävien lasten ja nuorten osa koulumaailmassa? Toisena teema on kulttuurien yhteentörmäykset, joilta ei enää voi välttyä koulumaailmassakaan.
Tässäkin romaanissa päähenkilö on nuori Anni-opettaja. Vaikka meininki Salakkalahden ammattikoulussa on entistä dynaamisempaa, Annia koetellaan monelta eri suunnalta. Haastavien oppilaiden lisäksi harmaita hiuksia aiheuttaa opettajien väliset kahnaukset.
Finstadin ja Salmisen Onneks tänne saa tulla kännissä (Nordbooks 2015) noteerattiin Blogistanian Finlandia 2015 Suomen parhaat romaanit -äänestyksessä. Se herätti myös vilkkaan keskustelun ammattikoulutuksen tilasta ja tavoitteista sekä riviopettajan asemasta kouluyhteisössä.
Tupakansavu leviää jo päiväkodin puolelle julkistetaan la 12.3. ravintola Kiilassa, Helsingin keskustassa kello 17-19.Tervetuloa!
Arvostelukappaletilaukset kirjat@nordbooks.fi
Kirjan tiedot:
9789523151826 (painettu) | 9789523151895 (ekirja) | KL 84.2 | 128 s. | 200x130 mm | 28,00