Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16553

Turku lupaa huolehtia oppilaista kaikin käytettävissä olevin keinoin

$
0
0

Turun kaupunki varmistaa kaikille oppilaille yhtäläisen mahdollisuuden osallistua opetukseen. Turku tuleekin olemaan yhteydessä koululaisiin, jotka ovat putoamisvaarassa opetuksesta. Turun kaupungin sivistystoimiala tarkentaa koulujen toimintaohjeita edelleen ja kiinnittää erityistä huomiota oppilaan sekä opettajan jokapäiväiseen kontaktiin, jottei kukaan putoa pois opetuksesta. Päätelaite ja kouluruokailu turvataan kaikille etäopetuksessa oleville peruskoululaisille eli myös 1.-3.-luokkalaisille pikkukoululaisille.

Koulun oppilashuolto järjestää tukea lapsille, joihin ei saada yhteyttä etäopetuksessa tai joiden kodin tilanne on ongelmallinen. Mikäli oppilaaseen ei saada yhteyttä, koulu toimii samoin kuin tilanteessa, jossa lapsi ei ilmesty kouluun.

- Tuen tarvetta kartoitetaan jo Turun kouluissa, perusopetuksen palvelualuejohtaja Tommi Tuominen kertoo. Oppilaita, joita ei tavoiteta arkisessa koulutyössä tavoitellaan ensi tasolla yhteydenotoin oppilaaseen ja kotiin. Mikäli nämä eivät tuota tulosta, ryhdytään järjestämään vahvempaa puuttumista, jonka viime vaiheessa ovat kotikäynnit ja lastensuojelulliset toimet.

Valmistavan opetuksen oppilaat oikeutettuja lähiopetukseen

Uuden linjauksen mukaan myös valmistavan opetuksen oppilaat ovat oikeutettuja lähiopetukseen. Valmistavaan opetukseen kuuluvat muun muassa maahanmuuttajataustaiset lapset, jotka opiskelevat suomen tai ruotsin kieltä ja muita valmiuksia perusopetukseen. Valmistavan opetuksen piiriin kuuluu Turussa noin 120 oppilasta.

Lähiopetukseen ovat edelleen oikeutettuja myös kaikki 1.–3.-luokkien oppilaat, mikäli heidän ei ole mahdollista opiskella kotona. Kaikilla lähiopetukseen osallistuvilla on myös oikeus kouluruokailuun.

Etäopetuslaitteet käyttöön 1.-3. -luokkalaisillekin

Kaikilla Turun kaupungin 4.-9.-luokkalaisilla oppilailla on käytössä oma päätelaite, jonka avulla etäopiskelu on sujunut hyvin poikkeustilanteen aikana.

- Koulut ovat lainanneet tarpeen mukaan yhteiskäytössä olleita päätelaitteita myös 1.-3.-luokkalaisille etäopetuksessa oleville, jotta kaikilla olisi mahdollisuus osallistua verkon kautta tapahtuvaan opetukseen, kertoo perusopetuksen palvelualuejohtaja Tommi Tuominen. Omien koneiden käyttö on toki sallittua.

- Pyrimme tekemään koulujen välistä yhteistyötä ja saamaan käyttämättä jääneet laitteet kiertoon niitä tarvitseville.

Etäopetuksessa olevat perusopetuksen oppilaat saavat 6.4. alkaen ruoan vain mukaan

Turun peruskoulussa ruokailijoiden määrä on vähentynyt lasten siirryttyä pääosin etäopetukseen. Kouluruokailu on Turussa järjestetty poikkeusoloihin siirtymisestä lähtien joka päivä ja kaikilla oppilailla on edelleenkin oikeus kouluruokailuun. Maanantaista 6.4. alkaen etäopetuksessa oleville perusopetuksen oppilaille annetaan ruoka vain mukaan. Kouluruokailun järjestävällä Arkealla on tarjota kertakäyttöastiat ruokaa hakeville.

Etäopetuksessa olevat oppilaat ilmoittautuvat kouluruuan hakuun. Ruoanhakukouluksi on ohjeistettu valitsemaan kotia lähinnä oleva koulu, jotta kontaktien määrä pysyy mahdollisimman pienenä. Huoltajia on ohjeistettu tarkemmin Wilmassa.

Turku mukana suunnittelemassa yhteistä valmistumispäivää ylioppilaille ja ammattiin valmistuville

Turku haluaa turvata oppilaiden valmistumisen ja siirtymisen seuraavalle asteelle. Opetushallitus valmistelee tällä hetkellä valtakunnallista ohjeistusta päättöarvioinneista.

Mikäli ammatillisen koulutuksen näyttöjä ei voi järjestää kaikille, etusijalla ovat oppilaat, jotka valmistuvat tänä keväänä, jotta he pääsevät siirtymään työelämään tai hakemaan jatko-opintoihin.

Koronaepidemian etenemisestä riippumatta myös kevään ylioppilaat saavat joka tapauksessa päättötodistuksensa ja yo-todistuksensa, eikä heidän hakukelpoisuutensa vaarannu.

Yhteistä valmistumisjuhlaa ammattiin valmistuneille ja ylioppilaille koordinoidaan tällä hetkellä kansallisissa verkostoissa.

- Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei kevään ylioppilasjuhlaa pystytä järjestämään perinteisellä tavalla viikon 22 lopulla. Valtion tasolla on esitetty toiveita yhteisöllisen ylioppilasjuhlan suuntaan, mutta keskustelut ovat vielä käynnissä Kuntaliiton lukioverkostoissa, kertoo lukiokoulutuksen palvelualuejohtaja Esko Heikkonen.

- Yhteisen valmistumispäivän löytäminen on tärkeää opiskelijoille ja heidän läheisilleen mutta myös esimerkiksi alueen pitopalvelu-, juhlatila- ja muille yrittäjille, mikäli juhliin kokoontuminen on tuolloin jo mahdollista. 

Lisätietoa:

Vesa Kulmala, varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja ja sivistystoimialan toimialajohtajan varahenkilö, p. 040 142 4483

Tommi Tuominen, perusopetuksen palvelualuejohtaja, p. 040 679 0629

Esko Heikkonen, lukiokoulutuksen palvelualuejohtaja, p. 044 907 2037

Hannu Immonen, palvelualuejohtaja, Turun ammatti-instituutti, p. 050 594 8260


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16553

Trending Articles