Myös lukuvuoden avajaiset järjestetään tänä vuonna uudella tavalla.
Lapin ammattikorkeakoulun lukuvuosi käynnistyy sekä uusien että jatkavien opiskelijoiden osalta erityisjärjestelyin. Järjestelyillä vältetään isojen opiskelijajoukkojen kohtaamiset.
Osa uusistakin opiskelijoista aloittaa opinnot etänä
Uusille opiskelijoille pakollisen verkko-orientaatiopaketin jälkeen aloitetaan varsinaiset tutkintokohtaiset opinnot joko verkossa tai paikan päällä kampuksilla. Kasvokkaisiin tapaamisiin ovat ensimmäisinä ennättäneet metsätalousinsinööri- ja agrologiopiskelijat Rovaniemellä.
Verkossa lukuvuosi alkaa muun muassa liiketalouden, tietojenkäsittelyn ja liikunnan uusilla opiskelijoilla, Kemin insinööriopiskelijoilla sekä kaikilla YAMK-koulutusten uusilla opiskelijoilla.
Kuvataiteen opiskelijat kokoontuvat opintojen aloitukseen Tornioon 31.8. Syyskuun ensimmäisinä päivänä opintonsa aloittavat muun muassa osa insinööriryhmistä Rovaniemellä, hoitotyön opiskelijaryhmät Kemissä ja Rovaniemellä, sosionomiopiskelijat Kemissä ja matkailun restonomiopiskelijat Rovaniemellä.
Uusien opiskelijoiden lukuvuoden ensimmäiset tapaamiset on kerrottu kootusti ammattikorkeakoulun verkkosivulla.
Osa jatkavistakin opiskelijoista on jo käynyt kampusrakennuksissa käynnistämässä syksyn opintorupeaman. Jatkavat opiskelijat aloittavat uuden lukuvuoden lukujärjestyksensä mukaan.
Kemi-Tornioon saapuneet vaihto-opiskelijat pääsivät kokoontumaan Kosmos-talolla ensimmäistä kertaa 25. elokuuta kahden viikon karanteenin jälkeen.
Lukuvuoden avajaiset 1. - 4. syyskuuta
Tänä vuonna Lapin ammattikorkeakoulu viettää lukuvuoden avajaisia yhden tapahtumapäivän sijaan neljän päivän ajan.
Päävastuun avajaisten järjestelyistä kantaa opiskelijakunta ROTKO, ja viikon tärkeimpänä tavoitteena on tehdä ammattikorkeakoulun ja opiskelijajärjestöjen toimintaa ja toimijoita tutuksi uusille opiskelijoille.
Tutustumista varten järjestetään teemallisia ständipäiviä kampusrakennusten auloissa. Discordissa voi osallistua muun muassa kokkiliveen, viininmaistajaisiin ja livepeleihin.
Avajaisviikko huipentuu perjantaina 4.9. avajaisiin. Tilaisuus alkaa verkossa klo 12. Tämän jälkeen opiskelijat voivat osallistua vielä rastikierrokselle kampusten lähimaastossa. Perjantain juhlallisuudet päättyvät klo 19 alkaen haastekisaan ja iltaohjelmaan Discordissa.
Avajaisten ohjelmaa päivitetään verkkosivulle https://lapinrotko.fi/avajaiset/