Diakonia-ammattikorkeakoulun hallitus päätti kokouksessaan 25.8.2020 jatkaa valmisteluja kampusrakenteensa tiivistämiseksi nykyisestä viidestä kampuksesta kolmeen.
Kampusrakenteen tiivistämisestä päätettiin alkuvuodesta 2020. Tarkempia päätöksiä uudesta kampusrakenteesta oli tarkoitus tehdä kuluvan vuoden aikana, mutta päätöksenteko on siirretty koronaviruspandemian takia keväälle 2021. Päätös tehdään viimeistään ensi toukokuussa.
Valmistelu jatkuu
Koronaviruksen takia tulevaisuus on monilta osin epävarma. On vaikeaa ennustaa, mihin suuntaan yhteiskunnallinen tilanne kehittyy pandemian toisen aallon aikana ja sen jälkeen.
– Haluamme olla vastuullinen työnantaja ja kouluttaja. Elämme edelleen poikkeuksellisissa oloissa, emmekä halua hämmentää opiskelijoitamme tai henkilökuntaamme tällaisessa tilanteessa, sanoo toimitusjohtaja, rehtori Tapio Kujala.
Diakin hallitus ei kuitenkaan ole hylkäämässä suunnitelmiaan kampusrakenteen tiivistämisestä.
– Jatkamme valmisteluja ja teemme tulevan lukuvuoden aikana kovasti töitä sen eteen, että Diak tarjoaa laadukasta koulutusta myös vuonna 2030, kertoo Diakin hallituksen puheenjohtaja Hannu Harri.
Tausta
Muutosten Diakin kampusrakenteessa on määrä toteutua vuodesta 2022 alkaen. Tällä hetkellä Diak toimii Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa.
Diakin kampukset ovat Helsinkiä lukuun ottamatta opiskelijamääriltään pieniä. Osaamisen keskittämisellä varmistetaan kampusten kyky vastata koulutustehtävänsä mukaisesti muun muassa kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden vastaanottamiseen.
Lisätiedot:
- toimitusjohtaja, rehtori Tapio Kujala, 0400 436 690, tapio.kujala@diak.fi
- viestintäpäällikkö Aura Vuorenrinne, 040 509 2577, aura.vuorenrinne@diak.fi