“Lukiolaisia kuultava talousarviosta päätettäessä"
Kunnat valmistelevat parhaillaan talousarvioitaan vaikeassa tilanteessa. Vaikka lukiokoulutuksen yksikköhintoihin ei ole kohdennettu tällä vaalikaudella uusia leikkauksia, on yksikköhinta jäänyt...
View ArticleCentria esillä Oulun yliopiston Abipäivillä
Centria-ammattikorkeakoulu on keskiviikkona ja torstaina esillä Oulun yliopistolla järjestettävillä Abipäivillä. Tapahtuma kokoaa Linnanmaan kansainväliselle kampukselle 4500 lukiolaista yli 70 eri...
View Article"Mestarit" Turun Taitaja9-paikalliskisan nopein, näppärin ja nokkelin
Taitaja9-kisojen Turun paikalliskarsinnat järjestettiin jo 14. kerran Turun ammatti-instituutin Peltolan koulutalossa tiistaina 8.11. Kisaan oli ilmoittautunut yli 70 joukkuetta. Tänä vuonna kisaan...
View ArticleTulevana viikonloppuna 300 lukiolaista kokoontuu Ouluun Suomen Lukiolaisten...
Mediakutsu 9.11.2016Suomen Lukiolaisten Liitto Tulevana viikonloppuna 300 lukiolaista kokoontuu Ouluun Suomen Lukiolaisten Liiton 11.–13.11. Lasaretissa Aurora-salissa (Kasarmintie 13, Oulu)...
View ArticleKutsu koulutuskiertueelle Kirkkonummella 10.11.
MONELLA NUORELLA HAAVEAMMATTI HUKASSAJo viidennen kerran järjestettävä Studentum Roadshow -koulutuskiertue starttasi lokakuun alussa. Kiertue tarjoaa nuorille apua koulutukseen liittyvissä ongelmissa...
View ArticleJAMK tutuksi-päivässä esitellään opiskelun monia muotoja
Jyväskylän ammattikorkeakoulun tarjonta tulee jälleen tutuksi perjantaina 11.11. klo 9 – 14. JAMKiin odotetaan satoja lukiolaisia, ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevia ja kymmeniä opoja. Mitä...
View ArticleYrittäjyyden pop up -tapahtuma Puuvillassa
ALL IN – Satakunnan kaikkien opiskelijoiden yhteinen yrityskiihdyttämö järjestää Puuvillan kauppakeskuksessa Porissa pop up -yrittäjyyspäivän perjantaina 11.11.2016 klo 11-14.Tapahtumassa esittäytyvät...
View ArticleRiista-aiheinen oppimissivusto avattu!
Riistakoulu on uusi oppimissivusto, joka on suunnattu peruskoulun viides- ja kuudesluokkalaisille. Helppokäyttöinen ja ilmainen verkkosivusto on tehty erityisesti opetus- ja koulukäyttöön.Riistakoulu...
View ArticleJAMKin opiskelijan kaukojäähdytyksen liiketoimintamalleja käsittelevä...
JAMKin insinööriopiskelija Janne Kuningas on saanut Riitta ja Jorma J. Takasen säätiön opinnäytetyöpalkinnon. Kuningas teki energia- ja ympäristötekniikan opinnäytetyönsä kaukojäähdytyksen...
View ArticleViidestoista Helena ja Niilo Hallman palkinto Terhi Tapiaiselle
TIEDOTE Julkaisuvapaa 9.11.2016 klo 16:00 Viidestoista Helena ja Niilo...
View ArticleTaajuudet täyttyvät – uutta teknologiaa tarvitaan: Turussa Euroopan parasta...
EMBARGO JULKAISTAVISSA 9.11.2016 klo 20.00Turun AMK:n tutkimusryhmä on tänään vastaanottanut EU:n huippupalkinnon langattoman tiedonsiirron kehittämistyöstä. Palkintorahoituksella jatketaan Euroopan...
View ArticleIkäihmisten päihdehoitotyön kehittäjä Anne Kejosesta Vuoden 2016...
Vuoden 2016 päihdesairaanhoitajaksi on valittu joensuulainen sairaanhoitaja Anne Kejonen. Kejonen työskentelee Itä-Suomen aluehallintovirastossa terveydenhuollon ylitarkastajana. Anne Kejonen on...
View ArticleTulevaisuuden johtaja -tutkimus: Kulttuurimuutos haastaa johtajat myös yksilöinä
Tulevaisuuden johtaja -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää toimitusjohtajien ja muun ylimmän johdon näkemyksiä tulevaisuuden johtamiskulttuurista ja johtajien ominaisuuksista. Verrokiksi tutkimukseen...
View ArticleMetallimiehestä on moneksi - Työelämän edustajat keskustelemassa...
Lahden kaupungin elinkeinopäällikkö Pia Rantanen on puhumassa vetovoiman kasvattamisesta aamiaisseminaarissaLahden Seurahuoneella tiistaina 8.11.2016 Lahden Teollisuusseuran ja Koulutuskeskus...
View ArticleTTS Työtehoseura jälleen ykkösenä
Opetushallitus mittaa vuosittain ammatillisten oppilaitosten tuloksellisuutta. Muihin Uudenmaan alueen suuriin monialaisiin ammatillisen koulutuksen järjestäjiin verrattuna TTS Työtehoseura oli tänäkin...
View ArticleOpas seksissä avustamisesta vammaistyöhön
Kynnys ry ja Sexpo-säätiö julkaisevat yhdessä oppaan Avusta ja ohjaa seksissä turvallisesti. Julkaisutilaisuus pidetään tiistaina 22.11. klo 16 Kynnys ry:n Pantterisalissa, osoitteessa Siltasaarenkatu...
View ArticleSouli: Tuliko liikunnasta sivistyksen mitta?
Uskallatko kertoa työkavereillesi, että lösähdit koko illaksi sohvalle? Harva uskaltaa. Vaikka työtä tehdään yhä useammin tietokoneella kuin lapiolla, työelämässä pitää näyttää kovakuntoiselta.–...
View ArticleElisabeth Rehn kriisi- ja traumakonferenssissa: Suomeen mahtuu lisää pakolaisia
Ministeri Elisabeth Rehnin mukaan Suomeen mahtuu enemmän turvapaikanhakijoita kuin mitä nykyisin suunnitellaan.”Monet sanovat, että täällä ei ole tilaa suuremmille pakolaismäärille. Se on julmaa...
View ArticleKutsu koulutuskiertueelle Tampereella 14.11.
MONELLA NUORELLA HAAVEAMMATTI HUKASSAJo viidennen kerran järjestettävä Studentum Roadshow -koulutuskiertue starttasi lokakuun alussa. Kiertue tarjoaa nuorille apua koulutukseen liittyvissä ongelmissa...
View ArticleArvopilotti-hankkeessa kohti luonnonraaka-aineiden arvoketjujen pilotointia
Tänä syksynä alkaneen Arvopilotti-hankkeen tavoitteena on luoda pohjaa luonnon raaka-aineiden arvoketjujen pilotointia varten. Hankkeessa kartoitetaan luonnon raaka-aineita, joiden pohjalta on...
View Article