Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16553

Suomen ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen lukukausimaksullinen opiskelija Haaga-Heliaan

$
0
0

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Aviation Business –koulutukseen on valittu Suomen ensimmäinen ETA-alueen ulkopuolelta tuleva lukukausimaksullisen koulutuksen aloittava opiskelija. Aviation Business -koulutus oli syksyn yhteishaussa ensimmäinen koulutus, johon oli mahdollista hakea uuden lainsäädännön mukaisesti lukukausimaksulliseen koulutukseen Suomessa.

Vuoden vaihteen jälkeen Haaga-Helia perii uuden lainsäädännön mukaisesti englanninkieliseen ammattikorkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavista koulutuksista lukuvuosimaksun. Suomen tai ruotsin kielellä toteutettaviin korkeakoulujen tutkinto-ohjelmiin maksuja ei kohdisteta.

Lukuvuosimaksu kohdistetaan opiskelijoihin, jotka eivät ole EU- tai ETA -alueen kansalaisia. Haaga-Helian maksullisessa tutkintokoulutuksessa on kaksi hintaluokkaa. Kaikki alemmat liiketalouden korkeakoulututkinnot (AMK) maksavat vuodessa 8 500 euroa. Restonomitutkinnot (AMK), liikunnanohjaaja (AMK) sekä ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot (ylempi AMK) maksavat opiskelijalle 9 500 euroa lukuvuodessa. Opiskelija suorittaa maksun Haaga-Heliaan lukukausittain.

Tutkinnostaan maksavalla opiskelijalle voidaan myöntää stipendi joko opintojen edistymisen perusteella tai tavoiteaikaa nopeamman valmistumisen perusteella.

Lisätietoa:
Harri Lähdekorpi,
Projektikoordinaattori,
puh 040 488 7045,
harri.lahdekorpi@haaga-helia.fi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16553

Trending Articles