Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16525

Jyväskylän yliopiston vaikutus talouteen yli 1,1 miljardia euroa ja 12 000 työpaikkaa

$
0
0

Suomalaisten yliopistojen taloudelliset vaikutukset Suomen talouteen on arvioitu. BiGGAR Economicsin mukaan yliopistojen toiminta kytkeytyy noin 14,2 miljardin euron bruttoarvonlisään Suomen taloudessa. Yliopistojen toiminta ylläpitää ja siihen linkittyy Suomessa noin 136 000 työpaikkaa.

BiGGAR Economics on tehnyt erillisen selvityksen Jyväskylän yliopiston taloudellisista vaikutuksista. Siinä Jyväskylän yliopiston osalta taloudelliset vaikutukset arvioitiin yli 1,1 miljardin euron bruttoarvonlisäksi samalla kun yliopiston laskettiin luovan yli 12 000 työpaikkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen yliopistoon käytetty euro kytkeytyy keskimäärin 6,09 euron arvonlisään Suomen taloudessa. Samoin jokainen yliopiston työpaikka toi noin neljä työpaikkaa Suomeen.

Alueellisesti yliopisto on erittäin tärkeä Keski-Suomelle. Viimeisen 35 vuoden aikana Jyväskylän kaupungin väestömäärä on kasvanut yli kahdeksan kertaa nopeammin kuin keskimäärin niissä kaupungeissa, joissa ei ole yliopistoa, raportissa todetaan.

Yliopistojen taloudellisten vaikutusten keskeisimmiksi lähteiksi arvioinnissa tunnistettiin yliopiston oma toiminta, opiskelijoiden toiminta, yliopistojen tuottama tuki liike-elämälle ja innovaatioille, sekä yliopistokoulutuksen korkeampi tuottavuushyöty. Pienempiä vaikutuksia syntyy kansanterveys-vaikutuksista ja matkailusta. Lisäksi yliopistot henkilökuntansa ja opiskelijoidensa kautta vaikuttavat yhteiskuntaan myös monin ei-euromääräisesti-mitattavin tavoin, kuten lisäämällä monin tavoin hyvinvointia ja uusintamalla suomalaista kulttuuriperintöä.

Arvioinnissa tarkasteltiin myös sitä, mitä muutokset yliopistojen perusrahoituksessa voisivat aiheuttaa yliopistojen taloudellisen vaikuttavuuden kannalta. Arvioinnin mukaan perusrahoituksen väheneminen heikentää taloudellista vaikuttavuutta. Säästötoimena tehty leikkaus voi aiheuttaa vaikuttavuuden laskun, joka vähintäänkin mitätöi säästövaikutuksen.

Arvioinnin toteutti skotlantilainen BiGGAR Economics Ltd., joka on tehnyt vastaavia arviointeja aiemmin Isossa-Britanniassa ja muualla Euroopassa. Arviointihanke toteutettiin yhteistyössä Akavan, Elinkeinoelämän keskusliiton, Sivistystyönantajien, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen yliopistot UNIFI:n kanssa. Kansalliseen arviointiin osallistuivat kaikki yliopistolaissa mainitut yliopistot ja se tehtiin keväällä 2017. Kansallinen arviointiraportti on saatavilla osoitteessa: www.unifi.fi/taloudellisetvaikutukset . Jyväskylän yliopistoa käsittelevä raportti: http://r.jyu.fi/oEW

Lisätietoja:

Rehtori Matti Manninen, puh. 040 680 0215, matti.manninen@jyu.fi
Strategiajohtaja Kari Pitkänen, puh. 050 364 1010, kari.j.pitkanen@jyu.fi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16525

Trending Articles