Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16549

Levi pukeutuu ruskan kynnyksellä vihreään

$
0
0

Mediatiedote / Kutsu

 

 

Kittilän Levillä järjestetään elo-syyskuun taitteessa Suomen Green Care –päivät ja Pohjoisen viherpäivät. Ensimmäistä kertaa yhdessä.

 

Eri elinkeinojen yhteisissä rajapinnoissa syntyy uutta osaamista, toimintaa ja palveluita. Ohjelma onkin suunniteltu niin, että matkailun, sosiaali- ja terveysalan ja luonto- ja viherympäristön toimijoiden olisi mahdollisimman luontevaa yhdessä astua tavanomaisen yläpuolelle. Seminaarissa tutustutaan Green Care-, matkailu- ja viheralan uusimpiin tuuliin ja tuloksiin Suomessa ja Ruotsissa.

Seminaarissa kuullaan muunmuassa miten metsät, pihat, puutarhat ja eläimet toimivat ihmisen hyvinvoinnin ja kuntoutumisen tukena ja matkailuympäristöinä ja -ympäristöissä. Luonnon vaikutus matkailijan ostopäätöksiin, moniaistillisuus ja monimuotoisuus viherrakentamisessa ja palvelupaketointi hyvinvointimatkailussa ovat seminaarin teemoina niin ikään. Yrittäjä Päivikki Palosaari kertoo elämyskohteen rakentamisesta ja Program Manager Kiti Häkkinen (Visit Finland) kertoo, miten Suomesta tehdään hyvinvointimatkailun kärkimaata.  

Yrittäjillä ja muilla organisaatioilla on mahdollista tehdä myös omaa toimintaansa näkyväksi ja koettavaksi seminaaritorin esittelypisteillä tai järjestämällä teemallisen kokouksen tai työpajan.

Levi Goes Green –tapahtuma järjestetään Levin Hullu Poro -areenalla 30.8. - 1.9.2017.

Tapahtuman järjestää Lapin AMK yhdessä Luontoa elämään! -hankkeen, Voimametsistä viherkattoihin -hankkeen, Green Care Finland ry:n, Green Care -koordinaatiohankkeen, Viherympäristöliiton,
Metsähallituksen,  Kittilän kunnan Kideve elinkeinopalveluiden ja Levin Matkailu Oy:n kanssa.

Tapahtumaa tukee Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus Euroopan aluekehitysrahastosta, Euroopan sosiaalirahastosta ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

 

Lisätiedot ja tiedustelut:

Tapahtuman verkkosivu: www.lapinamk.fi/levigoesgreen.

Projektipäällikkö Sanna Vinblad, etunimi.sukunimi@lapinamk.fi. puh. 040 701 2238

Green Care artikkelivinkkejä

Lapin AMKin Green Care -aiheisia julkaisuja


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16549

Trending Articles