Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta jakaa 50-vuotisjuhlagaalassaan 19.6.2017 tiedekunnan ansiomitaleita neljälle tutkijalle ja yritysmaailman edustajalle merkittävästä toiminnasta tiedekunnan hyväksi ja ansioista IT-alan edistämisessä.
Jukka Valkonen, diplomi-insinööri, mitali ICT-klubin ja IT-tiedekunnan yritysyhteistyön ansiokkaasta vetämisestä.
Jukka Valkosella on pitkä ja monipuolinen työura Valmet- ja Tieto-konsernien eri yksiköissä. Lisäksi Valkonen on osallistunut aktiivisesti erilaiseen vapaaehtoistoimintaan, mm. lisäämällä yritysmaailman ja akateemisen maailman vuorovaikutusta. Valkonen on ollut aktiivisesti mukana Kasvu Open -ohjelmassa sparraamassa kasvuyrityksiä. Hän toimii myös ICT-klubin kokoonkutsujana ja jäsenenä Kauppakamarin digitalisaatio ja uusi liiketoiminta -valiokunnassa.
Heikki Lyytinen, kehitysneuropsykologian professori ja UNESCO professori, mitali innovatiivisen oppimispelin kehittämisestä.
Heikki Lyytinen on tehnyt uraauurtavaa työtä digitaalisen oppimisympäristön kehittämiseksi lasten lukemaanoppimisen ja matematiikan oppimisen edistämiseksi. Lyytinen on toiminut sekä Jyväskylän että Helsingin yliopiston dosenttina ja johtanut Suomen Akatemian Oppimisen ja motivaation huippututkimusyksikköä.
Juha Kinnunen, professori, johtaja, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, mitali monipuolisesta yhteistyöstä tietotekniikan hyödyntämisessä terveydenhuollossa.
Juha Kinnunen on toiminut terveyshallintotieteen professorina Itä-Suomen yliopistossa. Nykyisessä työssään Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajana hänellä on keskeinen rooli uuden digitaalisen sote-järjestelmän kehittämisessä Suomeen. Uusi Keski-Suomen sairaala Nova on herättänyt myös laajaa kansainvälistä kiinnostusta. KSSHP:n kehittämisessä Kinnunen on tukeutunut laajasti uusimman tutkimustiedon hyödyntämiseen.
Maarit Palo, johtaja, IBM Finland, mitali monipuolisesta yhteistyöstä Jyväskylän yliopiston kanssa sekä kognitiivisen tietojenkäsittelyn edistämisestä ja soveltamisesta terveydenhuollossa.
Maarit Palolla on ollut keskeinen rooli uuden sukupolven tekoälypohjaisten teknologioiden koulutuksen ja tutkimuksen edistämisessä Suomessa. Palo on aktiivisella toiminnallaan tuonut esille sekä julkiselle taholle että yrityksille uusien IT-teknologioiden mahdollisuuksia Suomen kilpailukyvylle. Systemaattisen työskentelyn tuloksena on saavutettu merkittäviä tuloksia ja Suomesta on tulossa yksi tekoälyn laaja-alaisen hyödyntämisen kärkimaita maailmassa.
Lisätietoja:
Dekaani Pekka Neittaanmäki, puh. 040 550 7005, pekka.neittaanmaki@jyu.fi