Keski-Suomi sai lähes kolme miljoonaa euroa biotalouden...
Itämeren alueen ohjelma (Interreg Baltic Sea Region) on yhdentoista maan välinen yhteistyön ohjelma. Alueilta löytyy runsaasti luonnonvaroja, mutta myös haasteita hyödyntää koko biotalouspotentiaalia....
View ArticleOpinnäytetyö: Johtamisella merkitys onnistuneessa sairaalaelvytyksessä
Selkeällä johtamisella on merkitys onnistuneessa elvytyksessä sairaalaolosuhteissa. Näin todetaan Hämeen ammattikorkeakoulussa tehdyssä opinnäytetyössä, jonka Anniina Tölli on toteuttanut osana...
View ArticleKOULUTUKSEN TASA-ARVON VIESTIÄ VIE JATKOSSA MONIHELI RY
Tiedote21.6.2017 SAMOK ja SYL luovuttivat tiistaina 20.6. koulutuksen tasa-arvon viestikapulan Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry:lle. Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja Suomen...
View ArticleYliopistot tarvitsevat tulevaisuudessa horisontaalista osaamista
IBM:n pohjoismaisen yhteiskuntasuhteiden johtaja Maarit Palo totesi Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnan 50-vuotisjuhlagaalassa 19.6.2017 pitämässään puheessaan seuraavaa:Nopeasti muuttuvat...
View ArticleInformaatioteknologian tiedekunta jakoi ansiomitaleita
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta jakaa 50-vuotisjuhlagaalassaan 19.6.2017 tiedekunnan ansiomitaleita neljälle tutkijalle ja yritysmaailman edustajalle merkittävästä toiminnasta...
View Articleniin & näin -lehden kesänumero 2/2017 ilmestynyt – teemoina ruumiillinen...
Filosofisen niin & näin -lehden kesänumerossa pohditaan mielenfilosofian uusia tuulia, perehdytään puheen tekoluonteeseen sekä ruoditaan journalismin nykytilaa.Numeron avaavassa haastattelussa...
View ArticleLomalla tunnelastit purkautuvat
Mitä sä rageet? #tunteita sikanolosta sairaan siistiin (Lasten Keskus) on Anne-Mari Jääskisen kirja tunnetaidoista. Se avaa etenkin nuorten ja varhaisnuorten tunteiden maailmaa ja osoittaa, kuinka...
View ArticleTestaa silminnäkijätaitosi Heurekassa: Tekisitkö oikean vai väärän tunnistuksen?
Onko sinulla tarkka näkö? Miten hyvä olet havaitsemaan ja painamaan mieleesi tuntomerkkejä? Heurekan kävijöiden tunnistustaitoja testataan Silminnäkijä-kokeessa tiedepuisto Galileissa 5.–29.7.Heinäkuun...
View ArticlePekka Hyysalo Suomen World Visionin lähettilääksi
Entinen freestylehiihtäjä Pekka Hyysalo on kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Visionin tuore lähettiläs.Pekka Hyysalo tukee järjestön lapsi- ja nuorisotyötä, jossa erittäin vaikeista lähtökohdista...
View ArticleVäitös 30.6.2017: Tunnekyvykkyys on irtisanojan tärkein ominaisuus...
Perjantaina 30.6. klo 12, Seminaarinmäki, Vanha juhlasali, S212KTL Tiina Martelius-Lounialan johtamisen väitöskirjan ”Siinä pitää olla vähä teflonii. Tunnekokemuksia johtajana irtisanomistilanteessa”...
View ArticleSäästöpaineet haastavat ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän opetusta...
Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän opetus on monien haasteiden mutta myös mahdollisuuksien edessä: Tiukentuvat taloudelliset resurssit ovat pakottaneet vähentämään lähiopetusta ja...
View ArticlePuolustus ei voi pohjautua vapaaehtoisuuteen
Reserviläisliitto kummeksuu esityksiä vapaaehtoisen ja sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen siirtymisestä sekä Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen pienentämisestä. Viikonloppuna esiin nousseet...
View ArticleDekaani Erkki Antila on tuonut energiaa Vaasan yliopistoon
– Tekniikka on yhä erottamattomampi osa arkeamme ja se tekee yhteiskunnasta yhä haavoittuvamman, sanoo Vaasan yliopiston teknillisen tiedekunnan dekaani, sähkötekniikan professori Erkki...
View ArticleKeski-Suomeen miljoona euroa biotalouden kansainvälisen...
Itämeren alueen ohjelma (Interreg Baltic Sea Region) on yhdentoista maan välinen yhteistyön ohjelma. Alueilta löytyy runsaasti luonnonvaroja, mutta myös haasteita hyödyntää koko biotalouspotentiaalia....
View ArticleVuorineuvos Marcus Wallenbergin säätiö lahjoittaa 90 000 euroa Vaasan...
Vuorineuvos Marcus Wallenbergin säätiö lahjoittaa 90 000 euroa Vaasan yliopistolle. Lahjoitus kohdennetaan kauppatieteelliselle alalle.Säätiö lahjoittaa kuluvan varainhankintakampanjan aikana Vaasan...
View ArticleVäitös 26.6.2017: Uutta teoriaa kielten oppimisesta (Ordaklou)
Maanantaina 26. kesäkuuta 2017 klo 15.00, Ylistönmäki, S212MA Saeed Karímí-Aghdam Ordakloun soveltavan kielitieteen väitöskirjan ”Developing a Metatheoretical Framework for Second Language Development:...
View ArticleLukiolaiset: Nuorta ei saa lokeroida
Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) vaatii opetuksessa huomioitavan nykyistä vahvemmin yhdenvertaisuuden ja sukupuolten moninaisuuden. Lukioaika on nuorten identiteetin rakentumisessa keskeistä aikaa ja...
View ArticleTurun ammattikorkeakoululle nousee hamppurakennus
Turun ammattikorkeakoulun Lemminkäisenkadun kampuksen sisäpihalle rakennetaan testirakennus, jossa hyödynnetään hamppu-kalkki -massiivirakennetta. Testi on osa Rakenneratkaisuja hampusta -hanketta,...
View ArticleSuomalainen liiketalouden tutkintokoulutus käynnistyi Shanghaissa
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on käynnistänyt liiketalouden perustutkinnon osatutkintokoulutuksen Shanghaissa yhteistyössä koulutusvientiyritys EduCluster Finlandin (ECF) kanssa.Koulutukseen...
View ArticleTutustu kansalaisopistoihin SuomiAreenassa 10.–14.7.
Kansalaisopistojen yhteiskunnallinen rooli ja hyvinvointivaikutukset ovat esillä yhteiskunnallisessa keskustelutapahtumassa Porin SuomiAreenassa 10.–14.7.Kymmenissä kansalaisopistoissa ympäri Suomen on...
View Article