Jyväskylän yliopisto vastaa kiristyvään kilpailuun parhaista opiskelijoista ja työntekijöistä napakoittamalla brändi-identiteettiään. Yliopiston brändiä terävöitetään yhteistyössä suunnittelutoimisto NitroID:n kanssa. Uudistuksen tavoitteena on kirkastaa yliopiston profiili, kasvattaa yliopiston tunnettuutta ja vetovoimaisuutta sekä yhtenäistää yliopiston brändi-identiteettiä.
Yliopiston brändissä korostuvat sen vaikuttava historia, perinteet sekä yhteisöllisyys. Jyväskylän yliopisto on korkeatasoinen, omanlainen tiedeyliopisto ja ihmisläheinen, jatkuvassa liikkeessä oleva yhteisö, josta jokaisen on helppo löytää paikkansa.
–Tavoitteenamme oli selkeyttää yliopiston brändi-identiteettiä niin sisällöllisesti kuin visuaalisesti. Jatkossa brändimme näkyy yhtenäisenä kaikissa kanavissamme niin digipuolella kuin vaikkapa eri tapahtumissa, digitaalisen viestinnän viestintäpäällikkö Miikka Kimari kertoo.
Yliopiston uusi verkkosivusto otettiin käyttöön
Yliopiston uuden brändi-ilmeen mukainen jyu.fi -pääsivusto julkaistiin tänään. Uudistuksen tässä vaiheessa julkaistiin uusi ulkoinen pääsivu, tutkimussivut, yliopiston esittelysivut ja yhteistyömahdollisuuksia esittelevät sivut sekä näiden osioiden englanninkieliset versiot.
Sivujen käyttöliittymässä visuaalisuus, uudenlainen navigointi sekä hakutoiminnot ovat keskeisessä roolissa.
- Yliopiston verkkosivusto on tärkein viestintäkanavamme ja samalla yliopiston näyteikkuna. Vuosittain sivustolla vieraillaan noin 16 miljoonaa kertaa. Uudistuksen myötä jyu.fi muuttuu niin käytettävyydeltään kuin ulkoasultaankin nykyaikaiseksi sivustoksi, joka palvelee entistä paremmin mobiilikäyttäjiä ja tuo yliopiston sosiaalisen median kanavat enemmän esille, viestintäpäällikkö Kimari sanoo.
Aiemmin uuden brändi-ilmeen mukaisina on julkaistu humanistis-yhteiskuntatieteellisen sekä kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan sivustot tämän vuoden alussa.
- Vaikka pääsivu on nyt julkaistu, uudistus jatkuu loppuvuoden ja ensi vuoden aikana. Seuraavaksi uudistamme loput neljä tiedekuntasivua sekä yliopiston erillislaitokset. Uusien sivujen myötä myös kuva- ja videotuotantoon panostetaan entistä enemmän, Kimari sanoo.
Lisätietoja:
viestintäpäällikkö Miikka Kimari, p. 050 522 2015 miikka.kimari@jyu.fi
verkkoviestintävastaava Tarja Vänskä-Kauhanen, p. 050 361 0971, tarja.vanska-kauhanen@jyu.fi
Anna palautetta uusista sivuista: https://www.jyu.fi/fi/anna-palautetta-www-sivustosta