Stara on Helsingin kaupungin oma liikelaitos – rakentamisen, ympäristönhoidon ja logistiikan moniosaaja. Stara työllistää jopa 1500 ammattilaista. Keskuspuiston ammattiopiston kiinteistönhoidon opiskelijat ovat päässeet toteuttamaan työkeikkoja helsinkiläisissä puistoissa tässä ammattilaisten suuressa joukossa jo useampaan otteeseen pitkin kevättä. Sana hyvin hoidetuista työkeikoista on kiirinyt Staran työnjohtajien keskuudessa; monesti työkeikan alussa tavataankin uusi työnjohtaja, jonka kanssa sovitaan seuraava työkohde.
Meneillään olevan koulutusreformin myötä ammatillinen opetus tapahtuu enenevässä määrin oikeissa työkohteissa koulun ulkopuolella, yrityksissä ja organisaatioissa. - Hyvät suhteet työnantajiin ovat kultaakin kalliimpia, opettaja Mikael Pekkala toteaa.
Ensimmäinen kontakti Starassa oli kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtaja Ville Alatyppö. – Ville suhtautui heti todella positiivisesti opiskelijoiden työllistämiseen ja laittoi pyörät pyörimään nopeasti, Pekkala kertoo.
- Staran kokoisessa talossa mielenkiintoista tekemistä ja ammatillisesti kehittäviä työkohteita on paljon. Tähän mennessä opiskelijat ovat tehneet töitä puistoissa. Pekkala toivoo yhteistyön poikivan myös kiinteistöpuolen tehtäviä.
Laaja työkohde valmistuu nopeasti isolla porukalla
On syyskuinen viileä aamu. Kello on 7:45, kun neljä tila-autoa aloittaa matkan Espoon Leppävaarasta kohti Kustaa Aadolfin puistoa Helsingin Vanhassakaupungissa. – Onhan jokaisella nyt viiltosuojahanskat mukana, ohjaaja Valter Ahlberg tarkistaa ennen lähtöä. Huomion tarkentaminen turvallisuusasioihin korostuu uudessa ja tuntemattomassa työympäristössä.
Yli 20 opiskelijan joukko keltaisissa huomioliiveissään on vaikuttava näky. Paikan päällä puiston portilla Staran työnjohtaja Heikki Hovi kertoo koko joukolle työohjeet. On tarkoitus siistiä puiston kasvillisuutta rikkakasveista ja pensaiden sekaan eksyneistä roskapuiden versoista. Starassa työskentelevä Steen Petersen vinkkaa varovaisuuteen, sillä pensaiden juurissa voi lymyillä koirankakkaa ja joskus vastaan voi tulla neuloja. Opiskelijat nappaavat työkaluja mukaansa ja iskevät kiinni rikkakasveihin.
- Opiskelijatyövoimalle on ollutkin nyt todellinen tarve, kertoo Hovi. – Helsingin kaupungilla on laajat puistoalueet. Varsinkin tämän sateisen kesän jälkeen kasvillisuus on päässyt ryöpsähtämään ennakoitua massiivisemmin joka puolella, eikä meillä ole riittänyt omia tekijöitä huolehtimaan kaikista puistoista. Olemme keskittyneet kesän aikana näkyvimpiin kohteisiin. Onneksi siis saatiin opiskelijat töihin ennen talven tuloa. Nyt rikkakasvit eivät jää talveksi maahan ja pääse villiintymään heti keväällä, Hovi kiittelee.
Hovin keväinen kokemus keskuspuistolaisten opiskelijatyöstä on positiivinen. – Opiskelijat ovat tehneet siistiä jälkeä ja työskennelleet ahkerasti. Hyvää meininkiä ja intoa tuntuu riittävän. Opiskelijaryhmän ehdoton etu on tehokkuus. Kun iso porukka tulee työskentelemään pinta-alaltaan laajalle alueelle, valmista syntyy nopeasti, Hovi toteaa ja suosittelee tehotiimiä lämpimästi vastaaviin hommiin. Operatiivisen avun lisäksi Hovi ja Petersen pitävät opiskelijoiden työllistämistä myös imagollisesti positiivisena asiana Staralle.
Opetushenkilöstö vastuussa opiskelijatyöstä
Opiskelijaryhmää ohjaa ja opastaa kaksi opettajaa ja kaksi ohjaajaa. – Meillä on vastuu siitä, että työ tulee hyvin hoidetuksi, Pekkala kertoo. Erityisopiskelijoiden kanssa työskentely tuo myös omia erityispiirteitään työkeikoille. – Jokaisen opiskelijan yksilölliset kyvyt ja rajoitteet on otettava aina huomioon. Osa tarvitsee hyvinkin spesifit ohjeet.
Pekkala käy keskustelemassa opiskelijan kanssa, joka on kitkenyt liian innokkaasti kasveja – niitäkin, jotka olisi kuulunut jättää maahan. – Tässä oli takana hahmottamisen häiriö. Opiskelija ei tunnistanut kasvien eroja ryteiköstä. Keksin, että valitaan yksi selkeästi tunnistettava rikkakasvityyppi, jota opiskelija ryhtyy keräämään. Nyt homma toimii, Pekkala kertoo. – Kielitaito tulee olla hallussa työkeikoilla, sillä lisäohjeistusta tulee aika ajoittain, hän lisää ja muistuttaa, että maahanmuuttaja-opiskelijoiden määrä on kasvussa.
Erityisopettajan työ vaatii näkemystä, nopeaa kekseliäisyyttä ja luovuutta uusissa tilanteissa. Ammatillisessa erityisopetuksessa työtehtäviä ja opintokokonaisuuksia muotoillaan sen mukaan, mikä vastaa opiskelijan tuen tarpeisiin.
Yritys-yhteistyö laajentaa oppimiskokemuksia
Yritys-oppilaitos –yhteistyössä on Pekkalan mukaan paljon muutakin hyvää kuin ammatillisen osaamisen kartuttaminen. – Kierrämme useissa eri puistoissa ja työkohteissa ympäri pääkaupunkiseutua. Tässä opitaan samalla paikallistuntemusta, liikkumista paikasta toiseen ja näemme erilaisten puistojen ja kaupunginosien rikkautta. Oman oppilaitoksen ulkopuolella tapahtuu paljon laajempaa oppimista, Pekkala kertoo.
- Kiinteistönhoitajaopiskelijoiden aamupäivä oli työntäyteinen. Hommat tuli tehtyä jo oikeastaan ennen ruokailua, Pekkala raportoi työpäivän kuulumisia. – Iltapäivällä porukka alkoi hyytyä, kuten ennakkoon oli arvattavissa. Kokonaisuus sujui oikein ryhdikkäästi ja hyvässä hengessä, Pekkala kertoo.
Seuraava opiskelijoiden puistokeikka Staran aliurakoitsijoina sovittiin ensi viikolle Katri Valan puistoon. Hyvä kello kauas kuuluu.
___________
Ensimmäisen vuoden opiskelijat Matias ja Jesse nyhtävät rikkakasveja jyrkästi laskevassa rinteessä. Opiskelu on maistunut nuorille miehille. Työskentely oppilaitoksen ulkopuolisissa kohteissa on motivoivaa, koska silloin näkee enemmän uusia paikkoja ja oppii uusia työtapoja.
– Työskentely on kivaa, koska tässä näkee työnsä tulokset ja saa tehdä oikeasti jotain näkyvää ja hyödyllistä, opiskelijat tuumaavat.
Lisätietoja:
Mikael Pekkala
opettaja
mikael.pekkala@keskuspuisto.fi
p. 040 6619185