Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Browsing all 16553 articles
Browse latest View live

Maailmalla herätty Suomeen - ruokamatkailustrategian jalkautus koottu...

Suomen ensimmäinen Ruokamatkailustrategia 2015-2020 laadittiin laajapohjaisessa yhteistyössä. Mukana olivat Visit Finland (Finpro), maa- ja metsätalousministeriö, useat muut tahot ja ennen kaikkea...

View Article


Satakuntalainen maailmanvalloitus – matkailu kasvaa kansainvälisyydestä

Suomessa ja Satakunnassa kansainvälinen matkailu kasvaa kovaa vauhtia. Visit Finlandin mukaan ulkomaisten yöpymisten osuus kaikista yöpymisistä Satakunnassa oli vuonna 2016 jo 15 prosenttia, joka on...

View Article


Marja-Leena Laakso ja Henrik Kunttu Jyväskylän yliopiston vararehtoreiksi

Rehtori Keijo Hämäläinen on valinnut Jyväskylän yliopiston tuleviksi vararehtoreiksi dekaani Marja-Leena Laakson ja dekaani Henrik Kuntun.Koulutuksesta vastaavana vararehtorina ja rehtorin...

View Article

Lukiolaiset: Kouluruokailu kaipaa kehittämistä, ei nuorten syyllistämistä

TIEDOTE27.9.2017Tuoreen Kouluterveyskyselyn mukaan noin 23 % lukiolaisista ei syö päivittäin tarjottavaa koululounasta. Kouluruokailu on suomalainen innovaatio, jota voisi verrata lähes...

View Article

HYVÄ OMISTAJA 2017 ON JULIANNA BORSOS

Hyvä omistaja 2017 on huikean kasvun yrittäjästä omistajaksi tehnyt Bocap Private Equity Oy pääomasijoitusyhtiön perustaja ja pääomistaja Julianna Borsos. Suomalaisia omistajia ehdotettiin toista...

View Article


Partiolaiset osallisena Valon Kaupungin tapahtumassa Tourujoen Yö

Järvi-Suomen Partiolaisten 10-vuotisjuhla on onnistuneesti ohi. Viikonlopun aikana Jyväskylän keskusta-alueella liki tuhat eri-ikäistä partiolaista koki unohtumattomia elämyksiä ja oppi uusia taitoja,...

View Article

Nuorelta nuorelle -juhlajulkaisu 50-vuotiaasta Taksvärkistä

Taksvärkin 50-vuotisen taipaleen kunniaksi ilmestyneeseen juhlajulkaisuun on kerätty eri aikoina aktiivisina toimineiden taksvärkkiläisten tarinoita toiminnastaan Taksvärkin puitteissa.Teksteissä...

View Article

Image may be NSFW.
Clik here to view.

Reserviläisliitto valmis tukemaan reservipoliisin muodostamista

Poliisihallitus on päättänyt selvittää ns. reservipoliisin käyttömahdollisuudet poliisin toiminnan tukena poikkeustilanteissa yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa. Ajatuksena on luoda poliisille...

View Article


Turkulaiset korkeakoulut tiivistävät yhteistyötään tekniikan alalla

 Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, Novia-ammattikorkeakoulu, Turku Science Park Oy ja Turun kaupunki ovat tehneet sopimuksen tekniikan alan yhteistyön tiivistämisestä. Turku...

View Article


Image may be NSFW.
Clik here to view.

International issue of the online magazine published

 Lumen is the online magazine of Lapland University of Applied Sciences. The magazine shares northern knowledge and spreads Arctic competence. The online magazine is a publication forum for the experts...

View Article

Atria ja Hiihtoliitto jatkavat menestyksekästä yhteistyötään - sopimus...

Atria Suomi Oy:n ja Suomen Hiihtoliiton kaksi vuotta sitten alkanut yhteistyö saa jatkoa. Kumppanit ovat solmineet uuden kaksivuotisen yhteistyösopimuksen.  Atria ja Hiihtoliitto aloittivat...

View Article

Vaasan yliopiston lokakuun tapahtumat ja juttuvinkit

Tapahtumat lokakuu 20173.–5.10. Korkeakoulusektoreiden IT-johdon syyspäivät Palosaaren kampuksellaVaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK isännöivät valtakunnallisia ammattikorkeakoulujen...

View Article

Tietokirjallista ohjelmaa Turun Kirjamessuilla

Turun Kirjamessuilla arvioidaan uusia tietokirjoja ja keskustellaan oppikirjojen merkityksestä Suomen rakentajana.Suomen tietokirjailijat ry:llä on Turun Kirjamessuilla tietokirjallista ohjelmaa joka...

View Article


Taina Erkkilä Jyväskylän yliopiston markkinointi- ja viestintäpäälliköksi

Filosofian maisteri (yhteisöviestintä) Taina Erkkilä on valittu Jyväskylän yliopiston markkinointi- ja viestintäpäälliköksi 1. lokakuuta 2017 alkaen.  Hän muuttaa Jyväskylään Espoosta. Erkkilä on...

View Article

KUTSU: Tervetuloa maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn mediapäiviin ennen...

Pohjoismaisten lajien maailmancupit alkavat marraskuun lopussa. Mäkihyppy aloittaa, olympiakautensa Puolan Wislasta, kun taas maastohiihto ja yhdistetty Ruka Nordicin superviikonlopusta. Ennen pitkän...

View Article


Image may be NSFW.
Clik here to view.

Opiskelijat aliurakoitsijoina Staran hoitamissa puistoissa

Stara on Helsingin kaupungin oma liikelaitos – rakentamisen, ympäristönhoidon ja logistiikan moniosaaja. Stara työllistää jopa 1500 ammattilaista. Keskuspuiston ammattiopiston kiinteistönhoidon...

View Article

Väitös 7.10.2017: Laulunopetuksella parannusta opettajien työvalmiuteen...

Väitösla 7.10. klo 12.00, Jyväskylän yliopisto, Seminaarinmäki, Historica, H320FM Hannele Valtasaaren musiikkikasvatuksen väitöskirjan ”Kestääkö ääni? Laulunopetuksen vaikutus opettajaksi valmistuvien...

View Article


Kopiosto ja Kansalliskirjasto ovat sopineet itsenäisyyden alkuvuosien lehtien...

Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ja Kansalliskirjasto ovat sopineet Kansalliskirjaston kokoelmissa olevien sanoma- ja aikakauslehtien julkaisemisesta verkossa. Sopimus koskee vuosina 1917–1920...

View Article

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän hallinto- ja tukipalveluiden järjestämistä...

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän hallitus käsittelee 5.10.2017 hallinto- ja tukipalvelujen yhteistoimintaneuvotteluja. Neuvotteluissa käsiteltiin hallinto- ja tukipalveluiden järjestämistä uudessa...

View Article

Ensimmäiset opiskelijat valmistuneet joustavasti – syyskuussa...

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) siirtyi kuluvan syyslukukauden alusta joustavaan valmistumiseen. Joustavassa valmistumisessa opiskelija voi valmistua yksilöllisesti, kun opinnot ovat tulleet...

View Article
Browsing all 16553 articles
Browse latest View live