Kymmenen 18-vuotiasta etelä-korealaista nuorta on opiskellut syksyn ajan hitsausta ja koneistusta Tampereella. Korealaiset ovat ensimmäisiä, jotka suorittavat koulutusvientiin perustuvaa ammatillista tutkintoa Pirkanmaalla ja ensimmäisiä tekniikan alan tutkintoa suorittavia koko Suomessa.
Tutkintojen myynti EU:n ulkopuolelle tuli mahdolliseksi ammatillisen koulutuksen uudistuksen myötä vuoden alusta, ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK on aktiivisesti lähtenyt kehittämään koulutusviennistä liiketoimintaa. Etelä-Korean Daegun kanssa on nyt valmistumassa ensimmäinen toteutus. TAKK:n muita kohdealueita ovat mm. Etelä-Afrikka ja Kiinan Guangzhou.
Opiskelijat suorittivat kolmen kuukauden aikana tutkinnon osia kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnosta. Opintoihin on sisältynyt hitsausta ja konepajamittausta sekä perusasiat hydrauliikasta ja pneumatiikasta. Ammatillisten sisältöjen lisäksi koulutuksessa on opiskeltu englantia ja suoritettu tulityö- ja työturvallisuuskortit sekä hätäensiapukoulutus. Koulutus ja tutkinto on kokonaisuudessaan toteutettu englannin kielellä.
- Tampereelle tulevat opiskelijat on valittu tarkalla seulalla. Motivaatio oppimiseen on ollut korkealla ja opiskelijat ovat ottaneet tutkinnossa vaadittavat taidot nopeasti haltuun, kertoo projektissa tiiviisti mukana oleva TAKK:n konetekniikan koulutussuunnittelija Hannu-Pekka Talvinen.
Opiskelijat opiskelevat kotimaassaan konetekniikkaa, mutta osa tarttui hitsauspuikkoon ensimmäistä kertaa TAKK:ssa. Siitä huolimatta kaikki saivat tutkinnon suoritettua hyvin arvosanoin. Korealaiset ovat suorittaneet koulutuksen ja tutkinnot samoilla laatuvaatimuksilla kuin suomalaisetkin opiskelijat. Englanninkielinen toteutus on edellyttänyt opetusmateriaalien ja tutkintosuoritusten kääntämistä. Koulutuksessa on opiskelijoiden ja kouluttajien tukena ollut englannin kielen kouluttaja Sanna Rantanen.
Etelä-Korean valtio vastaa kokonaisuudessaan koulutuksen kustannuksista eli kyse on aidosta koulutusliiketoiminnasta ja vientitulosta Suomelle. Koulutus ei myöskään vie koulutuspaikkoja suomalaisilta opiskelijoilta. Tutkinto-ohjelman jatkosta neuvotellaan Daegun opetusviraston edustajien kanssa 5.12. Tampereella. Etelä-Korean valtiolla on käynnissä ohjelma, jossa ostetaan koulutusta eri puolilta maailmaa, 30 eri maasta. Tampere ja TAKK on yksi kohdealue.
Opiskelijoille on järjestetty myös vapaa-ajan ohjelmaa. He ovat mm. käyneet Ilveksen kutsumana jääkiekkopelissä, retkeilleet, saunoneet ja uineet.
KUTSU
Tervetuloa seuraamaan koulutuksen päätöstilaisuutta ja haastattelemaan opiskelijoita ke 5.12.2018 klo 12-14. Paikka on Juvenes Ravintola Nasta, TAKK (Kurssikeskuksenkatu 11, Tampere).
Lisätiedot
Hannu-Pekka Talvinen, koulutussuunnittelija, puh. 044 7906 402, hannu-pekka.talvinen@takk.fi
Teppo Tapani, rehtori, puh. 044 7906 520, teppo.tapani@takk.fi
Kuvatiedot:
Korelaiset opiskelijat opettajansa Young Lee Joon kanssa TAKK:ssa. Kuvaaja: Jyrki Lempinen
Korealaiset opiskelijat työvaatteissa. Kuvaaja: Young Lee Joo
Korealaiset opiskelivat englantia kouluttaja Sanna Rantasen johdolla. Kuvaaja: Young Lee Joo
Tulityökortin suorittamiseen sisältyy sammutusharjoitus. Koulutussuunnittelija Hannu-Pekka Talvinen kouluttaa. Kuvaaja: Young Lee Joo