Willi Idea –kilpailun kuusi finalistia on valittu
Willi Idea –kilpailun ilmoittautuminen päättyi sunnuntaina 18.10. Määräaikaan mennessä saapui 106 ideaa, joista noin puolet tuli opiskelijoilta. Finaaliin valittiin kuusi ideaa, joista tuomaristo...
View ArticlePäijät-Hämeen koulutuskonsernin yhtymäkokous päätti Nastolan ja Orimattilan...
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin yhtymäkokous pidettiin Koulutuskeskus Salpauksen tiloissa maanantaina 26.10. Kokouksen puheenjohtajana toimi Reijo Päivärinta Kärkölästä.Hallituksen puheenjohtaja Kari...
View ArticleWorld Cup Levi jakoi lippuja Kilpisjärven koulun peruskoululaisille
Levin maailmancup on päätänyt jakaa Lapin alueen peruskoululaisille vapaalippuja Levillä 13.-15. marraskuuta laskettaviin alppihiihdon pujottelukauden avauskilpailuiden sunnuntaipäivälle. Yhteensä...
View ArticleOamkin musiikin opiskelijoille menestystä Helsinki Lied -kilpailussa
Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) musiikin opiskelijat Tomi Punkeri ja Laura Rahko menestyivät ensimmäistä kertaa järjestetyssä valtakunnallisessa Helsinki Lied -kilpailussa 23.–25.10. Heidän duonsa...
View ArticleValkokankaan klassikoita ja vartalomaalauksia catwalkilla
Yli sata Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijaa on osana opintojaan yhdistänyt taitonsa viikonlopun Kätevä&Tekevä -messuille. Opiskelijat ovat toteuttaneet tapahtumaan näyttävän elokuvateemaisen...
View ArticleSalpauksen opiskelijoiden elokuva-asuja ja vartalomaalauksia...
Yli sata Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijaa on osana opintojaan yhdistänyt taitonsa viikonlopun Kätevä&Tekevä-messuille. Opiskelijat ovat toteuttaneet tapahtumaan näyttävän elokuvateemaisen...
View ArticleElisa lahjoittaa Centrialle yli 400 webbikameraa opetuskäyttöön – kutsu...
Centria-ammattikorkeakoulu saa opetuskäyttöön uutta teknologiaa, kun Elisa lahjoittaa sille yhteensä yli 400 uutta webbikameraa. Liikkuvan kuvan mahdollisuudet opetuksessa ja oppimisessa lisääntyvät...
View ArticleGreen Campus Innovations Oy ja Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy perustavat...
Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) ja Saimaan ammattikorkeakoulu Saimian osittain omistama yrityskiihdyttämö- ja sijoitusyhtiö Green Campus Innovations Oy...
View ArticleTeknologiayritysten ja korkeakoulujen yhteistyötä lisätään – Turussa...
Turku Future Technologies (TFT) on ensi vuonna käynnistyvä koulutus-, tutkimus-, kehitys- ja innovaatioverkosto, joka tuo korkeakoulujen huippuosaamisen teknologiateollisuuden yritysten ulottuville....
View ArticleÖkat samarbete mellan teknologiföretagen och högskolorna – Avtalet Turku...
Turku Future Technologies (TFT) är ett forsknings-, utvecklings- och innovationsnätverk som startar nästa år och gör det möjligt för företagen inom teknologibranschen att använda det toppkunnande...
View ArticleJuhlavuoden Turku Bandstand -bändikilpailuun ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina
Turun kaupungin nuorten palvelut järjestää vuonna 2016 Turku Bandstand -kilpailun jo 20. kerran. Tuleva vuosi on Turun nuorisotyön 70-vuotisjuhlavuosi, ja Turku Bandstand kuuluu juhlavuoden viralliseen...
View ArticleTaitaja9-kisojen paikalliskarsinnat Turussa 3.11.2015
Yhdeksäsluokkalaiset kisailevat kädentaidoistaTaitaja9-kisojen Turun paikalliskarsinnat järjestetään Turussa 3.11.2015. Taitaja9-kilpailu on peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille tarkoitettu...
View ArticleFysioterapeutit mukaan uuteen kuntoutusalan kattoliittoon
Suomen Fysioterapeutit ry suunnittelee uuden kuntoutusalan kattoliiton perustamista yhdessä Suomen Toimintaterapeuttiliiton kanssa. Uusi Kuntoutusalan Asiantuntijat ry hakisi Akavan jäsenyyttä. Uuden...
View ArticleLahden tiedepäivän ohjelma on julkaistu!
Lahden tiedepäivän ohjelma on julkaistu ja tarjolla on ennätyksellinen määrä tieteellisiä esityksiä useissa rinnakkaisissa sessioissa FellmanniCampuksen tiloissa.Tänä vuonna Lahden tiedepäivä - Lahti...
View ArticleKutsu koulutuskiertueelle Kotkassa 30.10.2015
MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA?Jo neljännen kerran järjestettävä Studentum Roadshow -koulutuskiertue starttasi jälleen lokakuun alussa. Kiertueen tarkoituksena on tarjota nuorille apua koulutukseen...
View ArticleKUTSU: Tiedon metropolin julkistamistilaisuus 2.11. klo 17 Kaisa-talossa
Martti Häikiö: Tiedon metropoli. Tutkimus, opetus ja tiedonvälitys 1945–2010. Helsingin historia vuodesta 1945, osa 6. 580 s. | SKS 2015.Teos julkistetaan maanantaina 2.11. klo 17 Helsingin yliopiston...
View ArticleTaideakatemian Yö luo viihdettä laman keskelle
Suomi on lamassa. Työllisyystilanne on vaikea ja rahahuolet painavat. Mutta onko mitään mikä ei ole lamassa? Kyllä on. Viihde.Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian opiskelijoiden jo perinteeksi...
View ArticlePeruskoululaisille draamakasvatusta, oppimisympäristönä kaupunginteatteri
Tervetuloa kuulemaan Lahden kaupungin perusopetuspalvelujen ja kaupunginteatterin yhteistyöstä to 29.10.2015 klo 17.30-18.15 Lahden kaupunginteatterille. Paikalla draamakasvattaja Anna-Riitta Partanen,...
View ArticleHAMKin opiskelijat opettavat koodausta Hämeenlinnan alakoululaisille
Hämeen ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn opiskelijat jalkautuvat Hämeenlinnan alakouluihin opettamaan ohjelmointia. Syksyn aikana Ruununmyllyn ja Kirkonkulman koulujen halukkaat 5.-6. luokkalaiset...
View ArticleTuottavuusloikkia 25 vuotiaan Kissconsulting Oy:n matkassa
Tuottavuusloikka on oikeasti mahdollista, muistuttaa 25 vuotta täyttävän Kissconsulting oy:n toimitusjohtaja ja perustaja Maarika Maury. Yksinkertaiset strategiat ja niiden vahva läpivienti tuottaa...
View Article