Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all 16536 articles
Browse latest View live

Kuntoutusalan Asiantuntijat ry:n, KA, uusi 1. puheenjohtaja Kristina Holmberg: Kuntoutuksen kokonaisuudistus tarvitsee avointa tiedonvälitystä

$
0
0

Akavalainen Kuntoutusalan Asiantuntijat ry:n, KA, liittokokous valitsi uudeksi 1. puheenjohtajaksi Kristina Holmbergin, joka on myös Suomen Toimintaterapeuttiliiton puheenjohtaja. Suomen Fysioterapeutit ry:n puheenjohtaja Tiina Mäkinen valittiin KAn  2. puheenjohtajaksi.

Tuore KAn 1. puheenjohtaja Kristina Holmberg on huolestunut alkusyksyllä käynnistyneestä kuntoutuksen kokonaisuudistuksesta. Ongelmana hän pitää sitä, että kuntoutuskomitean kokoonpanossa eivät ole edustettuina itse kuntoutuksen asiakastyötä tekevät asiantuntijat, kuten toiminta- ja fysioterapeutit.

Holmbergin mukaan toinen selkeä epäkohta kuntoutuksen kokonaisuudistuksessa on avoimen viestinnän puute.

- Vaikka tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta on paljon, olemme toisaalta myös tilanteessa, jossa tietoa ei kaikilta osin ole saatavissa tarpeeksi. Näin on erityisesti kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistuksen kohdalla. Sen etenemisen tiedotus on jäänyt ehdottomasti liian vähälle, huomauttaa Holmberg ja korostaa ministeriön velvollisuutta toimia läpinäkyvästi. Kun asioiden etenemisestä ei tiedoteta, estetään myös julkinen keskustelu aiheesta.   

Kuntoutusalan Asiantuntijat ry:hyn, KA, kuuluvat Suomen Fysioterapeutit ry ja Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry. Sen hallituksen jäseniksi vuodelle 2017 valittiin Virve Viljanen, Maria Kallio, Reetta Tuomisto ja Heli Kangas

 

Lisätietoja:
puheenjohtaja Kristina Holmberg, puh. 040 759 5588 kristina.holmberg@toimintaterapeuttiliitto.fi

Facebook: https://www.facebook.com/kuntoutusalanasiantuntijat/
Twitter: @Kuntoutusalat


Salpaus kuljettaa yläkoululaisia tutustumaan teknologia-alan organisaatioihin

$
0
0

Tiistaina 29.11.2016 vietetään valtakunnallista TeknologiaTiistai-päivää, jolloin ammatilliset oppilaitokset järjestävät paikkakuntakohtaisen tapahtuman yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Yläkoululaisille suunnatun tapahtuman tarkoituksena on antaa monipuolisesti tietoa ammatillisesta koulutuksesta sekä teknologia-alan työllistymismahdollisuuksista.

Lahdessa Koulutuskeskus Salpaus ja Teknologiateollisuus ry järjestävät tapahtuman, jossa Salpaus kuljettaa omilla linja-autoillaan yläkoululaisia sekä heidän opettajiaan ja opinto-ohjaajiaan tutustumaan paikallisiin organisaatioihin klo 12-14 välisenä aikana. Jokainen koulu käy tutustumassa iltapäivän aikana yhteen yritykseen. Vierailuilla ryhmien mukana kulkee myös Salpauksen edustaja.

Tapahtumaan osallistuvat yläkoulut:

  • Lahden Yhteiskoulu
  • Salpausselän peruskoulu
  • Kivimaan koulu
  • Männistön koulu
  • Kukkasen koulu
  • Jokivarren koulu

Tapahtumaan osallistuvat organisaatiot ja yhteyshenkilön tiedot:

  • Oilon Oy, Harri Puputti p. 044 757 6728
  • Halton Marine Oy, Anu Tamminen p. 040 922 0384
  • Orfer Oy, Hannele Oksanen p. 050 312 5250
  • TK-Työkalutiimi Oy, Marianne Nurminen p. 050 586 2910
  • Raute Oyj, Laura Salminen p. 040 641 5961

 

Media on tervetullut seuraamaan tapahtumaa.

 

Lisätietoja

opetusalapäällikkö Jari Pöyhönen, p. 050 526 5909, jari.poyhonen[@]salpaus.fi

opetusalajohtaja Risto Salmela, p. 044 708 0475, risto.salmela[@]salpaus.fi

https://www.facebook.com/komeatulevaisuus

http://teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/valtakunnallinen-teknologiatiistai

#teknologiatiistai

 

Team Finland kisaa eri ammattialojen EM-mitaleista tällä viikolla Göteborgissa

$
0
0

Nuorten ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills alkaa Ruotsin Göteborgissa keskiviikkona. Suomesta osallistuu kisaan 30 oman ammattinsa nuorta huippua.

Suomen ammattitaitomaajoukkue Team Finland osallistuu kilpailussa 26 lajiin. Kilpailijat ovat harjoitelleet oppilaitoksissaan ja työpaikoillaan. Monilla heistä on kilpailukokemusta kotimaisesta Taitaja-kilpailusta.

EuroSkills-kilpailu käynnistyy keskiviikkona avajaisilla, joissa 28 osallistujamaan joukkueet esittäytyvät. Kilpailuun osallistuu yli 500 nuorta ammattilaista. Jokaisen kilpailulajin suoritus kestää kolme päivää, joiden aikana tehdään lajista riippuen joko useita pieniä tehtäviä tai yksi isompi työ.

Suomen kilpailijoiden sijoituksia eri lajeissa saadaan jännittää sunnuntai-illan palkintojenjakoon saakka. Kilpailijat itsekin saavat vasta tuolloin tietää, mikä heidän sijoituksensa on.

EuroSkills Gothenburg 2016 ja Suomen ammattitaitomaajoukkue Team Finland

Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestetään Ruotsin Göteborgissa 30.11.–4.12.2016. Siihen osallistuu yli 500 nuorta ammattilaista 28:sta Euroopan maasta. Kilpailu järjestetään joka toinen vuosi jossain päin Eurooppaa. Suomesta osallistuu EuroSkills Gothenburg 2016 -kilpailuun 30 oman ammattinsa nuorta huippua.

Päivitämme joukkueen kuulumiset, valokuvat ja videot Suomen ammattitaitomaajoukkueen Facebook-sivulle: www.facebook.com/ammattitaitomaajoukkue.

Lisätietoja

Viestintäpäällikkö Katja Katajamäki, Skills Finland ry, puh. +358 40 732 0691, katja.katajamaki@skillsfinland.fi

www.ammattiaitomaajoukkue.fi

Positiivinen pieni suomalaislintu pomppii Slushiin

$
0
0

Uusi suomalainen tunnetaitojen opetussovellus

Maailmalla nousee yhä keskeisemmin esille tarve opettaa lapsille 21. vuosisadan taitoja, kuten yhteistyökykyä ja vuorovaikutusta, sillä pelkällä tiedollisella osaamisella ei tulevaisuuden työelämässä enää pärjää. Suomen uudessa opetussuunnitelmassakin sosiaaliset ja tunnetaidot on nostettu omaksi osa-alueekseen ja nyt opettamiseen kaivataan uusia, myös digitaalisia materiaaleja. 

Sosiaalisten taitojen oppimateriaalien tarpeeseen vastaa 3-6 -vuotiaille suunnattu Pikkulin tunnetaito-oppi, joka perustuu Pikku Kakkosestakin tuttuun Pikkuli -animaatiosarjaan. Yli 15:een maahan myyty 26-osainen Pikkuli-sarja on dialogiton, joten tilanteet eivät peity puheen sorinaan, vaan tunteet tulevat hahmojen ilmaisussa jopa korostuneen vahvasti esille.

Digitaalinen Pikkulin tunnetaito-oppi perustuu Turun yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimukseen, lisäksi sen laadulla on sertifikaatti. Sovellusta kehitetään osana xEdu-yrityskiihdyttämöä, jonne tuote valikoitui yli 100 hakijan joukosta. xEdun kanssa yhteistyötä tekevä Kokoa Agency Oy etsii opetustuotteille kattavia standardeja ja pyrkii kasvattamaan sertifioitujen tuotteiden määrää. Yksi Kokoan sertifioima kehitteillä oleva oppimissovellus onkin Pikkulin tunnetaito-oppi, jonka vahvuutena on sisällön laajuus ja kattavuus sekä liikkuvan kuvan tuoma emotionaalisuus. 

Vaikka animaatiosarjan myötä Pikkulin tunnetaito-opin kehittämiseen on jo runsaasti olemassa olevaa käyttökelpoista materiaalia, sovellusta kehittävä Aittokoski Experience Oy osallistuu Slushiin löytääkseen kansainvälisistä opetussisällöistä kiinnostuneita sijoittajia, jotta sovellusta päästään viemään nopeasti kansainvälisille markkinoille. “Saa nähdä, miten sijoittajat reagoivat, kun etsimme rahoitusta iloisen oranssin pikkulinnun tunnetaito-oppiin. Toisaalta matikka- ja kielisovelluksia on netti pullollaan, joten on ihan selvää, että tunnetaitojen opettamiseen tähtäävällä digitaalisella tuotteella on kysyntää”, kuvailee Aittokoski Experiencen toimitusjohtaja Metsämarja Aittokoski. 

Yrityksellä on joka tapauksessa hyvä lähtökohdat, sillä pitkä kokemus lapsille suunnattujen sisältöjen parissa näkyy opetustuotteessa. Eräs xEdu-kiihdyttämön pedagogisista mentoreista totesikin, että Pikkulin tunnetaito-oppi on todella pitkällä verrattuna moniin muihin opetusalan start uppeihin. Pian nähdään, miten Slushin vilinässä juoksevat sijoittajat asian näkevät.

Vaikka sosiaaliset taidot ja tunneäly mielletään usein pehmeiksi asioiksi, positiivisen Pikkulin tunnetaito-opissa on myös tekniikkaa mukana. Animaatiosarjan materiaalista koostetaan sekä mobiili- että verkkokäyttöinen sovellus, jossa on vuorovaikutteisia harjoitteita, esimerkiksi tunteen tunnistamista ja nimeämistä sekä lisäksi sisäänrakennettu arviointi- ja palkitsemisjärjestelmä. Sosiaalisten taitojen kehittymisen arviointi on tärkeää, jotta oppilas voi kokea, että harjoittelu on mielekästä ja taitoja karttuu. Sovellus myös toimii älykkäästi ja alkaa tarjota oppijalle lisää sellaisia harjoitteita, joita pitäisi vielä kerrata. Näin oppiminen säilyy innostavana ja motivoivana. 

PIKKULI:

  • Katso Pikkulin EDU traileri tästä  
  • Perustuu Metsämarja Aittokosken kuvakirjaan Lennä Pikkuli, lennä!
  • Animaatiosarjan ensimmäinen kausi (suomalais-espanjalainen yhteistuotanto) myyty yli 15 maahan. Ohjaus Metsämarja ja Antti Aittokoski
  • Pikkulista on jo markkinoilla 6 mobiilisovellusta Google Playssa ja App Storessa
  • Ensimmäinen Pikkuli-leikkipaikka on avattu Turussa
  • Pikkulin Lampiloiskis -peli on mukana Pikku Kakkosen uudessa 28.11. avattavassa lasten sovelluksessa 
  • Pikkuli-brandin omistaa ja siihen perustuvat sovellukset kehittää Aittokoski Experience Oy
  • Lisätiedot: Metsämarja Aittokoski 050 3003 513, metsamarja@pikkuli.com  www.pikkuli.fi 

Työntekijät mukana luomassa vuorohoidon raameja

$
0
0

OHOI-hankkeen loppuseminaarissa 1.12. esitellään pitkäjänteisen vuorohoidon tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuloksia.

Tutkijat ja vuorohoidon työntekijät ovat yhdessä  syventäneet osaamistaan laadukkaan vuorohoidon järjestämisestä ja kehittäneet uusia malleja. OHOI-Osaamista vuorohoitoon-hankkeen järjestämissä koulutuksissa ja työpajoissa on vahvistettu osaamista vuorohoidon erityiskysymyksistä, tarjottu vertaisoppimista sekä vahvistettu alueellista verkostoitumista.

– Hanke, joka pohjautuu pitkäjänteiseen tutkimustoimintaan, on herättänyt kansainvälistäkin huomiota. Vuorohoidon työntekijät ovat alusta lähtien olleet aktiivisesti mukana, antaneet palautetta tutkijoille ja jakaneet hyviä käytänteitä. Hankkeessa oli mukana yhteensä yli 30 vuorohoitoa tarjoavaa varhaiskasvatusyksikköä 21 Keski-Suomen kunnasta, projektipäällikkö Ulla Teppo Jyväskylän ammattikorkeakoulusta toteaa.

– Erityisen tärkeänä on nähty mahdollisuus kokemusten vaihtoon, sillä aiemmin ei ole ollut tarjolla tähän aiheeseen keskittyvää koulutusta eikä edes riittävästi tietoa vuorohoidon erityiskysymyksistä.

JAMKin ja Jyväskylän yliopiston yhteistyöselvityksessä haettiin koulutusyhteistyön lisäksi uusia suuntia myös TKI-työhön. JAMKin rehtori  Jussi Halttunen peräänkuulutti tutkimusjatkumoita, joissa yliopiston vahvaan perustutkimukseen liitetään ammattikorkeakoulun työelämä- ja yritysrajapinnassa toteuttama kaupallistaminen ja kehitystyö. Lasten vuorohoidon laaja tutkimus- ja kehittämistoiminta onkin yksi toimiva esimerkki tällaisesta pitkäjänteisestä työstä, jossa on onnistuneesti juurrutettu perustutkimustietoa käytäntöön ja kehitetty osaamista ja työhyvinvointia vuorohoidossa Keski-Suomessa. Tutkimusjatkumo rakentui kolmesta hankkeesta: Ohoi-hanketta edeltäneistä Perheet 24/7 –tutkimuksesta ja Take care 24/7-tutkimuksesta.

– On ollut motivoivaa, kun tuloksia on voitu hyödyntää heti käytännössä ja toimijoilta on saatu välitöntä palautetta, alusta asti mukana ollut Jyväskylän yliopiston professori Anna Rönkä kasvatustieteiden laitokselta toteaa.

– Yhteistyö työelämärajapinnassa toimivan ammattikorkeakoulun kanssa on tehostanut tutkimustoiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Myös JAMKissa ollaan tyytyväisiä yhteistyöhön:

– Ammattikorkeakoulumme hyvät työelämäyhteydet takaavat sen, että myös opiskelijat saavat hankkeissa mukana ollessaan tehokkaasti kosketuspintaa alansa ammatillisiin kysymyksiin. Lisäksi ammatillisessa täydennyskoulutuksessa voidaan yliopistoyhteistyön ansiosta hyödyntää viimeaikaisimpia tutkimustuloksia, Teppo jatkaa.

OHOI-hankkeessa tehtiin linjauksia vuorohoitopalvelun järjestämisestä ja tarkasteltiin sitä lapsen, perheen, vuorohoidon työntekijöiden sekä palvelun tuottajan näkökulmasta. Hankkeessa tuetettiin uusia, työelämää kehittäviä toimintatapoja hyödyntämällä olemassa olevia toimivia malleja sekä tutkimuksen tuottamaa tietoa. Lisäksi yhteistyössä Keski-Suomen kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavien kanssa luotiin vuorohoidon raamit, jotka on tarkoitettu työvälineeksi kuntiin varhaiskasvatuksen laadun kehittämiseksi ja vuorohoitoon liittyvien erityispiirteiden huomioimiseksi. Vuorohoidon raamit ovat herättäneet kiinnostusta eri puolilla Suomea.

Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman hankkeen päätoteuttaja on Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja osatoteuttaja Jyväskylän yliopisto. Hanke toteutettiin vuosina 2015-2016.

OHOI-Osaamista vuorohoitoon -hankkeen Loppuseminaari pidetään  1.12.2016 Jyväskylän yliopiston Ruusupuistossa, Alvar Aallonkatu 9, Jyväskylä. Tilaisuus alkaa klo 12. Seminaarissa esitellään hankkeen tuotoksia ja tuloksia. Vierailevana luennoitsijana on professori, emerita Eeva Hujala Tampereen yliopistosta.

Seminaarin ohjelma

Median edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan!

Lisätietoja:
Ulla Teppo, projektipäällikkö, 050 3722 779, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointiyksikkö
Anna Rönkä, professori, 040 805 4891, anna.k.ronka@jyu.fi, Jyväskylän yliopisto, kasvatustieteiden laitos

 

Olympiatoppen har inngått et samarbeid med den finske høyteknologi bedriften Exiops

$
0
0

Olympiatoppen har inngått et samarbeid med den finske høyteknologi bedriften Exiops AB, som utvikler en IoT (Internet of things) enhet for langrenn. Enheten heter SKIIOT. Exiops sporer at SKIIOT vil revolusjonere langrenn med sine 7 høyteknologiske sensorer som måler nesten alt knyttet til prestasjon i langrenn. Den mest revolusjonerende funksjon kan bli «Slide Performance» indeksen som vil gi både profesjonelle utøvere og mosjonister evnen til å måle gliegenskaper rask og nøyaktig til skiene sine.

 

«Vi er så glade for a ha tillit fra Olympiatoppen som pålitelige samarbeidspartnere», sier Marko Höynälä, administrerende direktør i Exiops. «Olympiatoppen representerer det beste av det beste når det gjelder kompetanse knyttet til langrenn. Med denne æren følger stort ansvar. Vi vil sørge for at Norge skal utmerke seg enda bedre med hjelp av vår enhet, som på mange måter, endelig bringer langrenn til dette århundret», sier Marko Höynälä. 

 

Bilde: Marko Höynälä med Olympiatoppens Knut Nystad, Ruka 25.11.2016

Mediakutsu Asianajajapäivään 13.1.2017: Käytännönläheinen koulutus toimittajille huoltoriidoista

$
0
0

• Miten huoltoriidat alkavat?
• Miten niitä pyritään sovittelemaan?
• Mitä tapahtuu, kun edetään käräjille?
• Miten nämä jutut olisi parasta hoitaa ja millaisiin lopputuloksiin päästään?

#Lakikahvit-koulutus huoltoriidoista

Tervetuloa #Lakikahvit-koulutukseen perjantaina 13.1.2017 klo 8.30–9.30, Hotelli Kalastajatorppa, State Room I (hotellin vastaanottoaula), Kalastajatorpantie 1, Helsinki.

Maksuton koulutus tarjoaa käytännönläheisen tietopaketin kaikille toimittajille, jotka ovat kiinnostuneita lasten huoltoriitoihin liittyvistä kysymyksistä. Kouluttajina toimivat Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden laamanni Tuija Turpeinen ja asianajaja Hanna Räihä-Mäntyharju. Tarjoamme tilaisuudessa aamiaisen.

Asianajajapäivässä monipuolinen ohjelma

Toimittajat ovat tervetulleita seuraamaan myös Asianajajapäivää, jonka monipuolinen ohjelma alkaa heti #Lakikahvit-koulutuksen jälkeen klo 10 Kalastajatorpan Siirtomaasalissa (Kalastajatorpan konferenssikeskus).

Asianajajapäivän ohjelma pureutuu mm. mielipiteiden ja faktatiedon rooliin poliittisessa päätöksenteossa, yritysjuristin toimenkuvan muuttumiseen, asianajajan työn vastuullisuuskysymyksiin, lapsen asioista sopimiseen erotilanteissa, asianajoalan digitalisoitumiseen sekä sovitteluun. Kouluttajina jälleen oikeudenhoidon huippunimet!

Toimittajalounas klo 12.15–13.30

Tarjoamme toimittajille toimittajalounaan klo 12.15–13.30 Ravintola Meritorpan kabinetissa. Toimittajalounaalla tartumme ajankohtaiseen oikeudelliseen teemaan.

Ilmoittaudu nopeasti, sillä paikkoja on rajoitetusti. Tapahtuma on toimittajille maksuton. Asianajajapäivä on tänä vuonna ennätyksellisen suosittu ja se kokoaa yhteen yli 1 500 oikeuselämän vaikuttajaa.

Ilmoittaudu mukaan: http://bit.ly/Asianajajapaiva2017_medialle

Tapahtumasivusto: www.asianajajapaiva.fi

Tervetuloa!

Lisätietoa:
Viestintä- ja kehityspäällikkö Janne Laukkanen, p. 040 588 1925
Viestintäasiantuntija Johanna Kainulainen, p. 040 721 7289 

Kokoomusopiskelijat: Työryhmän esitykset korkeakoulujen valintamenettelyjen uudistamisesta oikeansuuntaisia

$
0
0

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esitti marraskuussa julkaistussa raportissaan “Valmiina valintoihin” näkemyksensä, jonka mukaan valtaosa opiskelijoista tulisi valita korkeakouluihin ensisijaisesti toisen asteen todistuksen perusteella. Toissijaisena valintatapana korkeakoulut tarjoaisivat riittävästi muita mahdollisuuksia osaamisen näyttämiseen, kuten avoimia kursseja.

Kokoomusopiskelijat kannattaa työryhmän ehdotusta. Suomessa on muihin maihin verrattuna hyvin raskas pääsykoejärjestelmä. Useat hakijat pyrkivät haluamalleen alalle useita kertoja, mikä lisää välivuosia ja viivästyttää opintojen alkua. Lisäksi hakijat hyödyntävät entistä enemmän kalliita valmennuskursseja, jotka heikentävät hakijoiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia menestyä valintakokeessa.

“Useissa tapauksissa ylioppilaskokeista hyviä arvosanoja saavat nuoret saavat hyvät pisteet myös valintakokeista. Yhteys valintakokeissa menestymisen ja hyvien yo-arvosanojen välillä on selvä. Ei ole tarpeen ylläpitää hakijoiden ja korkeakoulujen kannalta näin raskasta pääsykoejärjestelmää, kun meillä on jo yksi valtakunnallisesti vertailukelpoinen koe, ylioppilastutkinto. Menestymisen ylioppilaskirjoituksissa pitäisi riittää näytöksi hakijan osaamisesta ja jatko-opintokelpoisuudesta useilla aloilla”, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Marianna Kupias toteaa.

Kokoomusopiskelijat painottaa, että ylioppilasarvosanoihin perustuvan valinnan tulee olla vain yksi väylä korkeakouluun. Uudistuksessa tulee pitää huolta myös niiden hakijoiden mahdollisuuksista, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilastutkintoa tai eivät ole lukioaikana ole panostaneet kirjoituksiin tai oikeisiin lukuaineisiin. Väylä ammatillisesta koulutuksesta korkeakoulutukseen on pidettävä edelleen auki, mitä asetetaan pohtimaan ministeriön erillinen työryhmä. Ylioppilaskirjoitukset tulee voida uusia niin monta kertaa kuin haluaa, jotta arvosanoja on mahdollista korottaa myöhemmin. Kokoomusopiskelijat huomauttaa, että myös toisen asteen opiskelijoiden ohjaus jatko-opintoihin korostuu valintakoejärjestelmän uudistamisen myötä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on sopinut korkeakoulujen kanssa, että ennakkovalmentautumista vaativista valintakokeista luovutaan vuoteen 2018 mennessä. Valintakokeita olisi kuitenkin edelleen mahdollista toteuttaa joillakin aloilla. Kokoomusopiskelijat esittää, että säilytettävien valintakokeiden kohdalla edistetään valtakunnallista alakohtaista valintakoeyhteistyötä. Tällöin hakija voisi hakea useampaan saman alan hakukohteeseen vain yhdellä valintakokeella.

Lisätietoja:

Marianna Kupias

Puheenjohtaja

044 239 9029

marianna.kupias(a)kokoomusopiskelijat.fi


Suomalais-kenialainen start-up Fuzu keräsi 1,75 miljoonan rahoituspaketin laajentumisen tueksi Afrikassa ja Aasiassa

$
0
0

Suomalais-kenialainen strart-up Fuzu Oy on kerännyt 1,75 miljoonan euron lisärahoituksen toimintansa kehittämiseen ja laajentamiseen. Keniassa toimiva Fuzu tähtää seuraavaksi muihin Afrikan maihin sekä Aasiaan. Sijoittajina ovat Finnfund, Barona Techologies Oy sekä Polkuni Oy.

Fuzu on kehittänyt älykkään urakehitys-, oppimis- ja rekrytointialustan kehittyville markkinoille. Fuzu on swahilia ja tarkoittaa ’omalla työllä aikaansaatua menestystä’. Fuzun tavoitteena on vastata sekä työnhakijoiden että työnantajien kohtaamiin haasteisiin Keniassa ja laajemmin kehittyvillä markkinoilla. Työnantajalle järjestelmä tarjoaa haku- ja analysointityökaluja, testejä ja taitotason arviointeja parhaiden hakijoiden löytämiseksi. Työnhakijoille palvelu tarjoaa uraohjausta, oppimispalveluja sekä tietoa avoimista työpaikoista, antaen rakentavaa palautetta ja tukien käyttäjiä uran eri vaiheissa. 

Afrikasta tulee maailman suurin työmarkkina vuoteen 2040 mennessä

Tällä hetkellä Fuzulla on Keniassa jo yli 180 000 käyttäjää ja satoja yrityksiä, jotka käyttävät alustaa löytääkseen parhaimmat kandidaatit satojen tai jopa tuhansien hakijoiden joukosta. Potentiaali kasvulle on valtava, sillä pelkästään Afrikan työmarkkinoille tulee yli 120 miljoonaa uutta työnhakijaa 2010–2020 välisenä aikana tehden Afrikasta maailman suurimman työmarkkinan vuoteen 2040 mennessä.

”Nuorisotyöttömyys on yksi aikamme isoimmista haasteista ja sen ratkaisematta jättäminen johtaisi vakaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Iso osa käyttäjistämme ei koskaan ole saanut uraneuvontaa tai osallistunut ammatilliseen koulutukseen. Visiomme on tarjota täysin uudenlainen palvelu työmarkkinoiden haasteisiin, joka kannustaa ja valmistaa työnhakijoita eri urapolkuja varten, aina perinteisistä työpaikoista yrittäjyyteen ja itsensä työllistämiseen”, kertoo Fuzun toimitusjohtaja Jussi Hinkkanen.

Rahoittajat tuovat Fuzuun työmarkkina- ja opetussektorin osaamista sekä ymmärrystä kehittyvistä markkinoista

Fuzun keräämä lisärahoitus on yhteensä 1,75 miljoonaa euroa. Finnfundin osuus tästä on ensimmäisessä vaiheessa 0,5 miljoonaa euroa. Tulevaisuudessa summa voidaan nostaa yhteensä 1,5 miljoonaan euroon. Barona Technologies sijoittaa yritykseen tässä vaiheessa 150 000 euroa ja Polkuni 100 000 euroa.

”Jos työn ja tekijän kohtaamisessa on paljon kitkaa, moni työpaikka jää syntymättä ja moni hakija jää ilman työtä. Fuzu vähentää kitkaa siellä, missä huonosti toimivat työmarkkinat ovat nyt kehityksen este. Esimerkiksi Keniassa nuorisotyöttömyys on iso ongelma. Fuzu tarjoaa hakijoille mahdollisuuden osoittaa oma osaaminen ja löytää työpaikka”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi.

”Fuzun ennakkoluuloton, rohkea ja toimiva liiketoimintamalli vakuutti. Uskomme, että Fuzusta tulee menestystarina”, sanoo Barona Technologies Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Mikkonen. ”Baronan pitkä kokemus työmarkkinoista ja työelämään liittyvien teknologioiden kehittämisestä tuovat varmasti lisäarvoa Fuzulle.”  

”Fuzu ja Jussi tekevät tärkeää työtä Afrikan työmarkkinoiden parantamiseksi. Kaikille nuorille täytyy antaa mahdollisuus kouluttautua ja työllistyä unelma-ammattiinsa kotimaassaan. Työmarkkinoiden radikaali muutos teknologian ottaessa isoja askeleita tulee yllättämää meidät lähivuosina. Fuzun kaltaiset mobiilit toimijat ovat eturintamassa ratkaisemassa globaaleja ongelmia”, toteaa Polkuni Oy:n Pasi Joronen.

”Olemme innoissamme Finnfundin, Barona Technologiesin ja Polkuni osoittamasta luottamuksesta ja rohkeudesta investoida työmarkkinoiden murrokseen. Näin parannetaan miljoonien ihmisten mahdollisuuksia päästä elämässä eteenpäin ja löytää paikkansa maailmassa”, toteaa Jussi Hinkkanen.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jussi Hinkkanen, Fuzu Oy, jussi.hinkkanen@fuzu.com, puh. 040 767 4008

Toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi, Finnfund, jaakko.kangasniemi@finnfund.fi, puh.  040 577 7676

Toimitusjohtaja Tuomas Mikkonen, Barona Technologies Oy, tuomas.mikkonen@barona.fi, puh. 040 830 6029

Pasi Joronen, Polkuni Oy, pasi@polkuni.fi, puh. 040 701 0121 

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän kaupungin yhteinen selvitys lukiokoulutuksen resursseista ja tunnusluvuista

$
0
0

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän johtaja Vesa Saarikoski ja Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto ovat tänään nimenneet edustajat lukiokoulutuksen resursseja ja tunnuslukuja selvittävään työryhmään seuraavasti:

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

talous- ja hallintojohtaja Pekka Pirinen
rehtori Antero Hietamäki
palvelussuhdeasiantuntija Maarit Kaija

Jyväskylän kaupunki

toimialajohtaja Eino Leisimo
talousjohtaja Ari Hirvensalo
laskentapäällikkö Vesa Vuotilainen

Työryhmän tehtävänä on selvittää Jyväskylän lukiokoulutuksen resurssit suhteessa muihin suuriin kaupunkeihin mukaan lukien johtamis- ja hallintojärjestelmien vertailu. Työryhmän selvitys on jätettävä koulutuskuntayhtymälle ja Jyväskylän kaupungille tammikuun 2017 loppuun mennessä. Työryhmä voi käyttää työssään asiantuntijoita. Työryhmän puheenjohtajana toimii kuntayhtymän hallinto- ja talousjohtaja Pekka Pirinen. Työryhmä tiedottaa selvityksen tuloksista loppuraportin valmistumisen yhteydessä tammikuun lopussa 2017.

 

Lisätietoja:

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän johtaja Vesa Saarikoski, p. 040 341 5100
Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto, p. (014) 266 1501

HAMKin opiskelijat ja henkilöstö antavat hyvän kiertää 8.12.

$
0
0

Anna hyvän kiertää -tapahtumassa torstaina 8.12.2016 klo 13 - 16 Hämeen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ja henkilöstö jalkautuvat Hämeenlinnan alueen vanhustyön yksiköihin. Mukaan on ilmoittautunut yli 20 vanhustyön toimipaikkaa kaupunkialueella ja lähiseuduilla.

Iltapäivän aikana paikasta riippuen toteutetaan esimerkiksi kevyitä kasvohoitoja, kevyttä hierontaa ja muuta hemmottelua. Joissain paikoissa on esitetään myös musiikkia tai vedetään yhteislaulua.

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan Anna hyvän kiertää -tapahtumaa. Tarkemmat tiedot tapahtumapaikoista ja aikataulusta saa puhelimitse tai sähköpostitse sosiaalialan lehtori Raija Koskiselta.

Lisätietoja:
Raija Koskinen, raija.koskinen@hamk.fi tai p. 050 325 3533
Laura Pietiläinen, laura.pietilainen@student.hamk.fi

Uusi SAMK-kampus Pori: taidekilpailun palkittavat työt julkistetaan 2.12. klo 10

$
0
0

Satakunnan ammattikorkeakoulu julisti viime kesänä taidekilpailun, jolla haetaan taideteosta Porin uuden kampuksen aulaan. Kilpailu käytiin nimimerkeillä ja ehdotuksia tuli kaikkiaan 70.

Kilpailuraadin valitsemat kolme palkittavaa työtä, niiden tekijät sekä kunniamaininnan saajat julkistetaan perjantaina 2.12. klo 10 uuden kampuksen Agora-salissa.

Paikka: Satakunnankatu 25, Pori (käynti K-Citymarketin sisäpihalla olevan parkkipaikan kautta). Opastus NCC:n työmaaparakin luona.

Järjestelyjen vuoksi toimittajia pyydetään ilmoittautumaan viimeistään torstaina 1.12.: Hanna Valtokivi, 044 710 3026, hanna.valtokivi@samk.fi

SAMK muuttaa nykyisiltä Porin toimipisteiltään uudelle kampukselle toukokuussa 2017. Uuden kampuksen vihkiäiset ovat syyskuussa 2017. Tuleva taideteos valmistuu paikalleen heinäkuun loppuun mennessä.

Lisätietoja taidekilpailusta: http://www.samk.fi/taidekilpailu

 

Tervetuloa julkistamistilaisuuteen!

Hanna Valtokivi
viestintäpäällikkö
Satakunnan ammattikorkeakoulu
p. 044 710 3026; hanna.valtokivi@samk.fi

 

 

 

 

Anne Holmlund jatkaa Naisten Valmiusliiton puheenjohtajana

$
0
0

 

Naisten Valmiusliitto ry:n syyskokous valitsi yksimielisesti Anne Holmlundin jatkamaan liiton puheenjohtajana kaudella 2017–2018. Holmlund on toiminut liiton puheenjohtajana vuodesta 2013 lähtien.

- Varautuminen kriisi- ja häiriötilanteiden varalta on niin tärkeä asia, että sen eteen on ilo tehdä työtä. Naisten Valmiusliitto on rakentanut laajan yhteistyöverkoston eri turvallisuustoimijoiden kanssa niin valtakunnallisesti kuin myös alueellisesti, toteaa Holmlund.

Naisten Valmiusliitto kouluttaa vapaaehtoisia naisia arjen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Liitto viettää ensi vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan.

- Viranomaisten tueksi tarvitaan hyvin koulutettu ja motivoitunut vapaaehtoisten joukko, joka voidaan joustavasti ottaa käyttöön erilaisiin tukitehtäviin. Uuden maakuntahallinnon valmistelussa on huolehdittava, että varautumiseen ja turvallisuuteen liittyvä koulutus ja yhteistyö toimivat saumattomasti, Holmlund jatkaa.

Holmlund on toiminut kansanedustajana 2002–2015 ja sisäministerinä 2007–2011. Naisten Valmiusliiton puheenjohtajuuden lisäksi Holmlund toimii mm. vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnassa, Palosuojelurahaston hallituksessa sekä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) valtuustossa.

Naisten Valmiusliiton syyskokous pidettiin 23.11.2016 Helsingissä.

Dronejen lennättämisen suosio kasvaa – ammattilaisten tiedot löytyvät Trafin nettisivuilta

$
0
0

Kauko-ohjatun ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava toiminnastaan Trafille ennen toiminnan aloittamista. Tähän mennessä lähes 1 000 toimijaa on ilmoittanut käyttävänsä kauko-ohjattuja ilma-aluksia lentotyöhön.

Ilmoitusten mukaan Suomessa on lentotyökäytössä jo yli 1300 ilma-alusta ja yleisimmin niiden paino liikkuu noin 1–2 kg:n suuruusluokassa. Ilmoitusvelvollisuus ei koske lennokkiharrastajia.

Trafin RPAS-toimijoiden hakupalvelusta löytyvät ne Trafille ilmoituksen tehneet toimijat, jotka ovat ilmoituksen yhteydessä antaneet luvan julkaista tietonsa Trafin verkkopalvelussa.

Miehittämättömiä ilma-aluksia hyödynnetään nykyään monissa tehtävissä, esimerkiksi kiinteistöjen valokuvauksessa, sähkölinjojen, mastojen tai tuulivoimaloiden tarkastuksissa. Trafin nettisivulta löytyy nyt kaikki ammattimaisesti miehittämättömiä ilma-aluksia hyödyntävät toimijat. Hakutietokannasta on helppo hakea oikea toimija oikeaan tehtävään, sillä hakukriteerinä voi käyttää esimerkkisi paikkakuntaa tai tehtävää, johon miehittämättömän ilma-aluksen toimijaa tarvitaan.

Lennokkiharrastajia entistä enemmän – ilmailija-Yrmy muistuttaa pelisäännöistä

Perinteisen lennokkiharrastuksen rinnalle on viimeisten vuosien aikana tullut dronejen myötä tuhansia uusia harrastajia, joilla ei ole välttämättä aiempaa taustaa tai osaamista ilmailuasioissa.

Ilmailija-Yrmy -turvallisuuskampanjassa pureudutaan niihin turvallisuuteen ja yksityisyyden suojaan liittyviin seikkoihin, mihin kaikkien lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten käyttäjien on kiinnitettävä erityistä huomiota.

 

 

Lisätietoja

RPAS-haku: http://www.trafi.fi/ilmailu/miehittamaton_ilmailu/rpas-haku

erityisasiantuntija Jorma Kivinen, jorma.kivinen@trafi.fi, p. 029 5346 056

ylitarkastaja Tomi Salmenpää, tomi.salmenpaa@trafi.fi, p. 029 5347 038

Helvi Kaijomaa aloittaa Teknologiateollisuuden viestinnässä

$
0
0

Teknologiateollisuus ry:n viestintään on nimitetty johtavaksi asiantuntijaksi yhteiskuntatieteiden maisteri, eMBA Helvi Kaijomaa. Hän aloittaa uudessa tehtävässään tammikuun alussa. Viimeksi Kaijomaa on toiminut Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n viestintäpäällikkönä.

Kaijomaa hoitaa Teknologiateollisuudessa monipuolisesti viestintätehtäviä, mutta erityisesti hänen vastuullaan ovat työmarkkinoihin liittyvät asiat.

"Työmarkkinatoiminta on entistä painokkaammin toimialaliittojen vastuulla. Viestinnällä on keskeinen rooli nyt, kun Suomessa valmistellaan vientivetoista työmarkkinamallia. Olen erittäin iloinen, että saamme Teknologiateollisuuden tiimin vahvistukseksi Helvi Kaijomaan kaltaisen kokeneen ja työmarkkinatoimintaa tuntevan viestijän", Teknologiateollisuuden viestintäjohtaja Nora Elers toteaa.

Lisätietoja:

Nora Elers
Johtaja, viestintä
Teknologiateollisuus ry
050 5746977

Helvi Kaijomaa
Johtava asiantuntija, viestintä (alkaen 2.1.2017)
Teknologiateollisuus ry
040 512 5861


Ansioituneita lukiolaisia palkittiin stipendein

$
0
0

Opinnoissaan menestyneitä ja yhteisöllisyyttä edistäneitä lukiolaisia ja lukionsa eteen poikkeuksellisen paljon töitä tehnyt opiskelijakunta palkittiin Studia-messuilla Helsingissä lukiolaisstipendein. Stipendit menivät Kauhajoelle, Helsinkiin ja Kiiminkiin. Lukiolaisten jatkokoulutustapahtuma Studia järjestetään Messukeskuksessa 29.–30.11.2016

Vuosittain jaettavien lukiolaisstipendien tarkoituksena on palkita ansioituneita lukiolaisia, jotka vaikeuksista huolimatta ovat selviytyneet opinnoistaan tai ovat omalla toiminnallaan edistäneet hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä koulussa ja opiskelijoiden keskuudessa. Suomen Messusäätiö lahjoitti yhteensä 4 000 euroa lukiolaisstipendeihin.

Yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin edistämisestä koko lukiossa palkittiin Töölön Yhteiskoulun lukion (TYK) 25 oppilaan innovaatiotiimi, joka rakensi yrittäjyyskurssin lukion opetussuunnitelmaan ja kehitti lukion pedagogiikkaa ja toimintakulttuuria monipuolisella tavalla.

Kiimingin lukion opiskelijakunnan hallitus sai stipendin vaikuttamisesta Kiimingin ja Oulun alueen päättäjiin koulun yhdistämissuunnitelmien estämiseksi. Opiskelijakunnan hallituksen aktiivinen työ vaikutti siihen, että Kiiminki sai pitää oman lukionsa.

Henkilökohtaisilla stipendeillä palkittiin kauhajokelainen Anna Lucács ja helsinkiläinen Verna Tuominen. Molemmat opiskelijat ovat omista vaikeuksistaan huolimatta menestyneet opiskeluissaan sekä olleet esimerkkinä ja tukena muille lukion opiskelijoille.

Lukiolaisstipendien saajista päätti Suomen Lukiolaisten Liiton ja Messukeskuksen edustajista koottu raati hakemusten perusteella.

Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Johanna Suni p. 0405154216, johanna.suni@messukeskus.com
Suomen Lukiolaisten Liitto, varapuheenjohtaja Matin Moradi, p. 045 661 7881, matin.moradi@lukio.fi

Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma Studia tuo lukiolaiset ja toisen asteen opiskelijat Messukeskukseen etsimään jatkokoulutusmahdollisuuksia ja pohtimaan työnteon ja opiskelun yhdistämistä. Studian järjestävät Messukeskus ja Suomen Lukiolaisten Liitto. www.studiamessut.fi #studiamessut

Suomen Messusäätiö jakaa vuosittain noin 400 000 eurolla palkintoja ja stipendejä suomalaisen elinkeinoelämän edistämiseen. Näitä ovat muun muassa Kaj Franck -muotoilupalkinto, Vuoden nuori suunnittelija ja Studian lukiolaisstipendit. #messusäätiö

Ammattitaidon EM-kilpailu alkaa tänään – mukana 30 suomalaista huippuosaajaa

$
0
0

Nuorten ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills alkaa tänään Göteborgissa avajaisjuhlalla. Kilpailuun osallistuu lähes 500 nuorta ammattilaista 28:sta Euroopan maasta. Suomen joukkueeseen kuuluu 30 nuorta.

Varsinainen kilpailu alkaa torstaiaamuna. Kukin kilpailija osallistuu yhteen, oman ammattinsa taitoja mittavaan lajiin. Jokaisen kilpailulajin suoritus kestää kolme päivää, joiden aikana tehdään lajista riippuen joko useita pieniä tehtäviä ja töitä tai yksi isompi työ. Suomalaiskilpailijoita osallistuu esimerkiksi hiusmuotoiluun, robotiikkaan, sähköasennukseen, verkkosivujen tuottamiseen ja visuaaliseen myyntityöhön. Osa kilpailulajeista on parilajeja. Suomen joukkue osallistuu yhteensä 26 lajiin.

Suomen kilpailijoiden sijoituksia eri lajeissa saadaan jännittää sunnuntai-illan palkintojenjakoon saakka. Kilpailijat itsekin saavat vasta tuolloin tietää, mikä heidän sijoituksensa on.

 

EuroSkills Gothenburg 2016 ja Suomen ammattitaitomaajoukkue Team Finland

Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestetään Ruotsin Göteborgissa 30.11.–4.12.2016. Siihen osallistuu lähes 500 nuorta ammattilaista 28:sta Euroopan maasta. Kilpailu järjestetään joka toinen vuosi jossain päin Eurooppaa. Suomesta osallistuu EuroSkills Gothenburg 2016 -kilpailuun 30 oman ammattinsa nuorta huippua.

Päivitämme joukkueen kuulumiset, valokuvat ja videot Suomen ammattitaitomaajoukkueen Facebook-sivulle: www.facebook.com/ammattitaitomaajoukkue.

Lisätietoja

Viestintäpäällikkö Katja Katajamäki, Skills Finland ry, puh. +358 40 732 0691, katja.katajamaki@skillsfinland.fi

www.ammattitaitomaajoukkue.fi

HAMKista valmistuvat 30.11.2016

$
0
0

Hämeen ammattikorkeakoulusta valmistuu 30.11.2016 yhteensä 46 uutta osaajaa.

Alla on lueteltu ne valmistuneet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisuun.

Ammattikorkeakoulututkinnot

Luonnonvara- ja ympäristöala 

Puutarhatalouden koulutusohjelma, hortonomi (AMK)
Talvinen Maarit, Lahti

Kestävän kehityksen koulutusohjelma, ympäristösuunnittelija (AMK)
Tuuliainen Riikka, Lappeenranta

Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden- ja hallinnonala 

Degree Programme in International Business, tradenomi (AMK), Bachelor of Business Administration 
Bolten Sina, Saksa; Mauntel Ina, Saksa

Liiketalouden koulutusohjelma, tradenomi (AMK) 
Anttila Tarleena, Hämeenlinna; Helavirta Heidi-Mira, Hämeenlinna; Juurikko Pauli, Helsinki; Kola Aki, Tampere; Lahtinen Jenny, Valkeakoski; Mattila Tiia, Hämeenlinna; Nurola Johanna, Hämeenlinna; Ruotoistenmäki-Kalkko Seija, Hämeenlinna; Salo Emmi-Pauliina, Jokioinen; Tuomainen Jenna, Hämeenlinna

Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma, tradenomi (AMK) 
Mäkinen Joona-Mikael, Lahti

Kulttuuriala 

Muotoilun koulutusohjelma, muotoilija (AMK) 
Balogh Zsofia, Espoo; Turunen Sanna, Helsinki

Tekniikan ja liikenteen ala 

Degree Programme in Automation Engineering, insinööri (AMK), Bachelor of Engineering 
Onitiri Adedapo, Valkeakoski

Automaatiotekniikan koulutusohjelma, insinööri (AMK) 
Orava Teemu, Hämeenlinna; Takala Tero, Hämeenlinna

Degree Programme in Construction Engineering, insinööri (AMK), Bachelor of Engineering 
Laachir Mohamed, Kuopio

Bio- ja elintarviketekniikan koulutusohjelma, insinööri (AMK) 
Alén Kati, Hämeenlinna

Tietotekniikan koulutusohjelma, insinööri (AMK) 
Teronen Antti, Lahti

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 

Hoitotyön koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK) 
Hakala Raisa, Forssa; Helenius Paula, Humppila; Lapiolahti Mervi, Forssa; Mattila Noora, Hämeenlinna; Ounaskero Minna, Nurmijärvi; Simonen Ella, Tampere; Sipponen Nina, Forssa; Tähtinen Emmi, Huittinen; Vesamäki Kirsi-Maria, Hämeenlinna

Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK)
Hartikainen Jenni, Hämeenlinna; Liukonen Jaana, Hämeenlinna; Mäkinen Tiia, Hämeenlinna; Salo Kirsi, Tampere

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot

Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden- ja hallinnon ala 

Liiketoiminnan kehittämisen koulutus, tradenomi (YAMK) 
Pousi-Heinonen Sari, Hämeenlinna

Tekniikan- ja liikenteen ala 

Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus, insinööri (YAMK) 
Haapaniemi Kari, Nurmijärvi; Vuorinen Kari, Helsinki

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus, terveydenhoitaja (YAMK) 
Jokinen Kati, Hattula; Kousa Päivi, Orimattila

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus, sairaanhoitaja (YAMK) 
Andersson Janek, Helsinki; Kalliopuska-Janhunen Pia, Hattula; Vähätalo Maria, Ikaalinen

Vuoden toimintaterapiateko -kunniamaininta myönnettiin Ulla Nordille

$
0
0

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on osa asiantuntijuutta

Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry on nimennyt Vuoden toimintaterapiateoksi toimintaterapeutti Ulla Nordin työn yhteiskunnallisena vaikuttajana. Nord kehittää suomalaista yhteiskuntaa yhdistämällä toimintaterapeutin asiantuntijuuden säätiön johtamiseen. Suomessa ennakko-oletus on, että kuntoutuksen asiantuntija toimii osana yhteiskuntaa yksittäisen asiakkaan toimintakykyyn tukemisen kautta. Nord johtaa Me-säätiötä, jonka tavoitteena on vähentää lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymistä ja eriarvoistumista Suomessa. Hän hyödyntää toimintaterapeutin ammattitaitoaan samanaikaisesti sekä jokaisen lapsen, nuoren ja perheen että suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi.

-Välittämistä ei voi ulkoistaa. Uskon, että jokainen voi omalta osaltaan olla vaikuttamassa siihen, että kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet hyvään elämään. Olen oman työni kautta kohdannut paljon toimimattomia käytäntöjä ja palveluja. Näen tärkeänä olla mukana rakentamassa sellaisia työmuotoja, jotka vastaavat oikea-aikaisemmin ja inhimillisemmin ihmisten erilaisiin tarpeisiin, kuvailee toimintaterapeutti, toimitusjohtaja Ulla Nord omaa tapaansa toimia.

Toimintaterapialla voidaan vaikuttaa yhteiskuntaan

Toimintaterapian viitekehystä voidaan hyödyntää monissa sote-palveluissa, eri-ikäisten ihmisten kanssa. Palveluiden suunnittelussa tulisi yhä enemmän kiinnittää huomiota ihmisten omaan kokemukseen ja asiakaslähtöisyyteen. Ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija ja tietää parhaiten, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä ja merkityksellisiä, ja minkälaisesta tuesta hän elämän eri vaiheissa hyötyy. Nordin mukaan kuntoutus pitää entistä enemmän viedä ihmisten omaan ympäristöön ja arkeen. - Toimintaterapia mahdollistaa ihmisten omien voimavarojen ja mielenkiinnon kohteiden käyttöönoton. Toimintaterapiassa ihminen on aina keskiössä ja siinä vahvistetaan ihmisen omaa toimijuutta. Jokaisella on vahvuuksia, jotka on otettava käyttöön, Nord kuvaa toimintaterapian ydintä.- Erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut kaipaavat uudenlaista työotetta ja työmuotoja. Nordin mukaan toimintaterapeutin koulutus on antanut valmiuksia työn kehittämiseen asiakas- ja ihmislähtöisellä työotteella. - Koulutukseni kautta ymmärrän myös entistä paremmin dialogin merkityksen asiakassuhteissa. Luottamuksella ja arvostavalla kohtaamisella on äärimmäisen suuri merkitys työn onnistumisessa. Toimintaterapian viitekehys ohjaa ajatteluani vahvasti nykyisessä työssäni Me-säätiön toimitusjohtajana, Nord kuvaa työtään.

Lisätiedot:

 

Ulla Nord

Toimitusjohtaja

Me-säätiö

puh. 050 5781259

ulla.nord@mesaatio.fi

http://www.mesaatio.fi

 

Kristina Holmberg

Puheenjohtaja

Toimintaterapeuttiliitto

puh. 040 759 5588

kristina.holmberg@toimintaterapeuttiliitto.fi

http://www.toimintaterapeuttiliitto.fi

Suomen ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen lukukausimaksullinen opiskelija Haaga-Heliaan

$
0
0

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Aviation Business –koulutukseen on valittu Suomen ensimmäinen ETA-alueen ulkopuolelta tuleva lukukausimaksullisen koulutuksen aloittava opiskelija. Aviation Business -koulutus oli syksyn yhteishaussa ensimmäinen koulutus, johon oli mahdollista hakea uuden lainsäädännön mukaisesti lukukausimaksulliseen koulutukseen Suomessa.

Vuoden vaihteen jälkeen Haaga-Helia perii uuden lainsäädännön mukaisesti englanninkieliseen ammattikorkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavista koulutuksista lukuvuosimaksun. Suomen tai ruotsin kielellä toteutettaviin korkeakoulujen tutkinto-ohjelmiin maksuja ei kohdisteta.

Lukuvuosimaksu kohdistetaan opiskelijoihin, jotka eivät ole EU- tai ETA -alueen kansalaisia. Haaga-Helian maksullisessa tutkintokoulutuksessa on kaksi hintaluokkaa. Kaikki alemmat liiketalouden korkeakoulututkinnot (AMK) maksavat vuodessa 8 500 euroa. Restonomitutkinnot (AMK), liikunnanohjaaja (AMK) sekä ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot (ylempi AMK) maksavat opiskelijalle 9 500 euroa lukuvuodessa. Opiskelija suorittaa maksun Haaga-Heliaan lukukausittain.

Tutkinnostaan maksavalla opiskelijalle voidaan myöntää stipendi joko opintojen edistymisen perusteella tai tavoiteaikaa nopeamman valmistumisen perusteella.

Lisätietoa:
Harri Lähdekorpi,
Projektikoordinaattori,
puh 040 488 7045,
harri.lahdekorpi@haaga-helia.fi

Viewing all 16536 articles
Browse latest View live