Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all 16547 articles
Browse latest View live

Ikääntyneiden parempi arki – kokeilukulttuuritapahtuma SeAMKissa

$
0
0

 

Seinäjoen ammattikorkeakoulu järjestää perjantaina 25.11.2016 Ikääntyneiden parempi arki
-tapahtuman. Aamupäivän aikana inspiroidutaan kokeilemalla kehittämisestä ja ideoidaan toteutettavaksi palvelukokeiluja, joilla ikääntyneiden arkeen saadaan lisää iloa ja inhimillisyyttä, kohtaamisia ja konkreettista apua. Tapahtumaa ovat toteuttamassa SeAMKin opiskelijat, opettajat, ikääntyneet ja heidän parissaan työskentelevät.

 

Kokeilutyöpajoissa syntyneitä ideoita kokeillaan käytännössä parin seuraavan viikon aikana. Keskiviikkona 7.12. kokoonnutaan jälleen yhteen ja raati valitsee parhaan kokeilun.

 

Ikääntyvien parempi arki -tapahtuma on osa valtakunnallista Kokeileva Suomi -kiertuetta, joka rohkaisee kaikkia ottamaan oppia ammattikorkeakoulujen kokeilevasta kulttuurista. Kiertue toteutetaan ammattikorkeakoulujen, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n ja valtioneuvoston kanslian yhteistyönä. Kiertue koostuu 19 tilaisuudesta kaikissa Suomen maakunnissa.  Kokeileva Suomi Road Show on osa hallitusohjelman kokeilukulttuurin kärkihanketta.

Aika: 25.11.2016 klo 8.00–12.00

Paikka: Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Frami F (Kampusranta 11, Seinäjoki)

Lisätiedot: Palvelupäällikkö Sirkku Uusimäki, puh. 040 830 4253, sirkku.uusimaki@seamk.fi.

Tapahtumasivu ja ohjelma: http://www.seamk.fi/events/Ikaantyneiden-parempi-arki---kokeilukulttuuritapahtuma-SeAMKissa/10114/4f504883-e602-458d-8c0a-ebadba8d42e3

Kiertueen tapahtumasivu http://kokeilevasuomi.fi/kokeileva-suomi-kiertue


Media inbjudan: Sjätteklassisterna i Åbo firar självständighetsdagen i reformationens anda

$
0
0

Åbo stad ordnar åter en självständighetsbal för stadens sjätteklassister i Åbo slott fredagen den 2 december 2016. Årets tema är reformationens jubileumsår. Uppkomsten och utvecklingen av den finska utbildningen samt ökningen av nationalspråkens och folkbildningens betydelse, som blev realiteter efter reformationen, skapade en solid grund för Finlands självständighet för 100 år sedan.

Självständighetsbalen för Åbo stads sjätteklassister
Plats: Åbo slott, Slottsgatan 80, Åbo
Tid: 2.12.2015 kl. 11.15

Medierna önskas på plats senast kl. 11.30. Klädkoden för medierna är smart casual.

Klasserna anländer till Åbo slott med början kl. 11.15 under ledning av sina lärare och fortsätter sedan till slottets festvåning för att hälsa och skaka hand med festens värd, ordföranden för Åbo stadsfullmäktige Seppo Lehtinen och hans maka Kaija Lehtinen.

Självständighetsbalen börjar med värdens tal kl. 12. Dessutom uppförs dragspels- och gitarrmusik. Också Mikael av Åbo kommer för att hälsa på gästerna, Mikael Agricola, som senare skördade anseende och ära som den som genomförde reformationen. Som avslutning på festprogrammet sjungs Vårt land och den som uppför sig bäst prisbelönas. Efter programmet förflyttar sig klasserna till buffetlokalen i Drottningsalen för att avnjuta smått och gott. Tillställningen avslutas cirka kl. 13.

Åbo har ordnat en självständighetsbal för sjätteklassisterna sedan 2001. Årligen kan elever från olika skolor delta i festerna. I år deltar cirka 350 skolelever från klass 6 i Åbo stads lågstadier med sina lärare i festen.

Ytterligare information:
Sari Haavisto
PR-koordinator, Åbo stad
tfn 050 5590 171
sari.haavisto@turku.fi

Slottsbalens program

11.30 Mediernas representanter önskas på plats innan handskakningarna med gästerna börjar

c. 11.50
ordföranden för Åbo stadsfullmäktige Seppo Lehtinen och fru Kaija Lehtinen tar emot gästerna i Kungssalen

12.00 Välkomsttal, Seppo Lehtinen

12.15 Mikael av Åbo berättar om sin tid i Stockholm som ung student

Vårt land under ledning av orkestern. Vers 1 sjungs på finska och svenska och vers 11 på finska

12.25 servering i Drottningsalen. Serveringen består av saft (i glas) och en bakelse, en konfekt och marmelad

12.45 Prisutdelning till den som uppfört sig bäst. Direktören för välfärdssektorn Timo Jalonen överräcker priset tillsammans med direktören för museitjänsterna Olli Immonen.

13.00 Tillställningen avslutas

Digitaalinen opetuspeli valtaa sairaanhoitopiirit

$
0
0

Digitaalisen lean-opetuspelin julkistamistilaisuus pidetään Turussa 30.11.2016. Nyt julkaistavan pelin avulla kolmen sairaanhoitopiirin henkilökunta kouluttautuu lean-ajatteluun eli lisäarvoa tuottamattoman toiminnan havaitsemiseen ja sen karsimiseen omasta työstä. Tilaisuudessa käydään läpi pelin sisältöä ja tavoitteita sekä kuullaan lisää lean-ajattelusta – ja tietysti pelataan.

Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirien tilaama opetuspeli on syntynyt Turun ammattikorkeakoulun Liiketoimintaosaaminen ja prosessien johtaminen -tutkimusryhmän ja Turku Game Labin yhteistyönä. Peli on yksi esimerkki kouluttautumisen muutoksista; se on interaktiivinen, ja pelaaja saa jokaisesta pelikerrasta palautteen. Digitaalinen peli on edullinen ja motivoiva keino suurten ihmismäärien kouluttautumiseen.

Tervetuloa kuulemaan lisää ja kokeilemaan peliä!

keskiviikkona 30.11.2016 klo 13.00 - 15.00

Yrityspalvelupiste Potkuri

ICT-City, Joukahaisenkatu 3, Turku

Lean-ajattelun levittäminen suuriin organisaatioihin kuten sairaanhoitopiireihin on haasteellista. Digitaalisen pelin avulla kouluttautuminen vapautuu ajan ja paikan rajoitteista. Pelaamalla oppiminen tapahtuu kuin huomaamatta ja pelaaminen saattaa olla jopa viihdyttävää. Pelin tavoitteena on herättää ajatuksia ja keskustelua, kuinka jokainen voisi hyödyntää lean-ajattelutapaa päivittäisessä työssään ja kehittää omia työtapojaan.

Paikan päälle ei tarvitse tulla ainoastaan kuuntelemaan teoriaa, tarkoitus on pelata ja tutustua viimeisimpään opetuspeliteknologiaan!

Tule siis testaamaan onko Sinusta lean-mestariksi!

Lisätietoja:

Antti Meriö, projektipäällikkö, Turun ammattikorkeakoulu puh. 040 3550 941

antti.merio@turkuamk.fi

Riikka Maijala, suunnittelija, Varsinais‐Suomen sairaanhoitopiiri puh. 050 3639 761

riikka.maijala@tyks.fi

Katri Tunttunen, projektipäällikkö, SataDiag

puh. 044 7077 304

katri.tunttunen@satadiag.fi

 

Jyväskylän ammattiopisto tutustuttaa kone- ja tuotantotekniikkaan valtakunnallisena TeknologiaTiistaina 29.11.2016

$
0
0

Ammatilliset oppilaitokset ympäri Suomen järjestävät yhdessä teknologiateollisuuden yritysten kanssa TeknologiaTiistai-tapahtuman 29.11.2016. Teknologiateollisuus ry on ollut mukana aktivoimassa oppilaitoksia ja yrityksiä ja näin tukenut päivän valtakunnallista toteutumista. Päivän aikana esitellään laajasti kone- ja tuotantotekniikan opiskelua ja oppilaitoksia sekä ammattiosaajien työtä ja työpaikkoja.

TeknologiaTiistai näkyy kaikkialla Suomessa. Tapahtumat ovat paikkakuntakohtaisia ja alueen toimijoiden yhteistyön tulos. Ammatillisen koulutuksen uudistaminen kone- ja tuotantotekniikan opetuksessa tehdään näkyväksi oppilaitoksissa ja yrityksissä.

TeknologiaTiistai-päivän aikana tarjotaan monipuolisesti tietoa ammatillisesta koulutuksesta sekä ammattiosaajista ja osaamistarpeista. Jyväskylän ammattiopistossa kone- ja tuotantotekniikka-alalla on avoimet ovet klo 9-19 Viitaniemessä. Päivän aikana esitellään kone- ja tuotantotekniikan koulutusta. Lisäksi kaksi ammattiopiston teknologiarekkaa kiertää aamun ja iltapäivän aikana Jyväskylän yläkouluilla esittelemässä alan koulutusta ja työpaikkoja Jyväskylän talousalueella.

Kone- ja metallituoteteollisuus on teknologiateollisuuden päätoimialoista suurin liikevaihdolla ja henkilöstömäärällä mitattuna. Suomalaisen kone- ja metallituoteteollisuuden johtavat yritykset ovat maailmanlaajuisestikin arvostettuja. Maailmalla tunnettuja tuotteita ovat esimerkiksi risteilijät, massa- ja paperikoneet, hissit sekä metsätalouskoneet. Kone- ja metallituoteteollisuus on läheisessä yhteydessä ICT- ja energia-aloihin sekä erityisesti Keski-Suomessa metsä- ja paperialaan.

TeknologiaTiistai tulee olemaan vuosittainen valtakunnallinen tapahtuma, jolloin yläkoulujen opettajat, oppilaat ja vanhemmat tutustuvat kone- ja tuotantotekniikan ammatillisen koulutuksen ja teknologiateollisuuden yritysten tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Kutsu viestimille

Viestimien edustajat ovat tervetulleita seuraamaan rekkakiertuetta. Tarkempi aikataulu ja pysähdyspaikat koulutuspäälliköltä.

Lisätiedot:
koulutuspäällikkö Jouni Sorsa, Jyväskylän ammattiopisto, jouni.sorsa(at) jao.fi, puh. 040 341 5512

Sata tapaa kokea kulttuuri

$
0
0

Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) kulttuurin osasto juhlii 100-vuotiasta Suomea toteuttamalla yhteistyökumppaneidensa kanssa juhlavuoden 2017 aikana sarjan erilaisia kulttuuritapahtumia Oulun seudulla. 100 tapaa kokea kulttuuri -tapahtumasarja on valittu osaksi Suomi 100 -ohjelmaa. Vuoden 2017 aikana toteutetaan useita erilaisia tapahtumia, joissa kulttuuri ja suomalaisuus niiden erilaisissa muodoissaan nostetaan esille mahdollisimman laajana kattauksena.

Lähtölaukaus juhlavuoteen tapahtuu torstaina 1.12. kello 18.30, jolloin ensi-iltansa saa Marjukka Koivuniemen ja ammattikorkeakoulun paritanssijoiden teos Kahden valssin välissä. Paritanssin kolmannen vuoden opiskelijat palaavat teoksessa historiassa taaksepäin aikaan, jolloin elämän tärkein ihminen löytyi todennäköisimmin lavatansseista. Aikaan, jolloin uutta kohtaamista joutui odottamaan välillä kauankin, kun käytössä ei ollut puhelimia saati sosiaalista mediaa.

Kahden valssin välissä -teoksessa naistanssijoiden ryhmä pureutuu paritanssin elementein siihen, minkälaisia tunteita liikkuu nuoren naisen mielessä kahden valssin välissä – edellisten tanssien viimeisen ja uusien tanssien ensimmäisen. Tähän väliin mahtuu ihastumisen, rakastumisen, tuskastumisen ja epäuskon tunteita. Näiden tunnemyrskyjen kautta nuori nainen on mahdollisesti valmis kohtaamaan seuraavan valssin. Kaiken ikäisille soveltuvasta teoksesta saa lisätietoja osoitteesta u.oamk.fi/kahdenvalssinvalissa. Teoksen näytökset järjestetään Oamkin Kotkantien kampuksella (Kotkantie 1, Oulu).

Vuosi 2017 käynnistyy tammikuussa oululaisissa peruskouluissa kiertävällä teoksella, työnimeltään Supisuomalainen. Kyseisen teoksen taustamateriaaliksi on kerätty vastauksia lapsilta seuraaviin kysymyksiin: Mitä tarkoittaa suomalaisuus? Mitä Suomessa on, kuuluu tai näkyy? Millaisia ovat suomalaiset ihmiset? Miten suomalaiset asuvat? Mitä suomalaiset tekevät?

Edellä mainittujen teosten lisäksi juhlavuotena on luvassa valtakunnallinen Arktiset askeleet -tanssitapahtuma, musiikkia, radio-ohjelmia, journalismia ja paljon muuta. Kaikki tapahtumasarjan teokset kootaan osoitteeseen oamk.fi/suomi100 sitä mukaa kun teosten ja tapahtumien yksityiskohtia lyödään lukkoon.

Lisätietoja:

tapahtumatuottaja Mira Kolanen, mira.kolanen@oamk.fi, 050 310 3938

Jättisuosio koulutusohjelmaan: Liki 500 haki Kiinteistömaailman Trainee-ohjelmaan

$
0
0

Kiinteistömaailman Uuden ajan välittäjä -valmennusohjelman suursuosio – 479 hakemusta – on osoitus suuresta kiinnostuksesta muuttuvaa kiinteistönvälitysalaa kohtaan, arvioi Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Tammikuussa käynnistyvälle koulutusjaksolle valitaan lähipäivinä reilut 20 osallistujaa, jotka valmentautuvat ohjelmassa uuden ajan välittäjiksi. Ensimmäistä kertaa toteutettavassa koulutusjaksossa yhdistyvät oppiminen käytännön työn kautta asuntomyymälässä sekä ketjuohjauksen tuki ja valmennus esimerkiksi kiinteistönvälityksen juridiikkaan, asiakaskohtaamiseen ja myyntiin sekä oman työn johtamiseen liittyvissä asioissa. Tavoite on, että jokainen osallistuja suorittaa laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) tutkinnon.

- Odotimme isoa kiinnostusta Trainee-ohjelmaa kohtaan, mutta liki 500 hakemusta yllätti sekä meidät että yhteistyökumppanimme Academic Workin, kertoo toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Heikkinen toteaa kiinteistönvälityspalvelujen olevan monen muun toimialan lailla muutoksessa ja murroksessa.

- Kohtaamme ja palvelemme asiakkaita entistä moninaisemmilla tavoilla: videoiden avulla, sosiaalisessa mediassa, yhteistyökumppaniverkostojen tuella. Haluamme olla se toimija tässä maassa, joka uudistaa alan palvelua ajan hengessä. Olen todella iloinen, että olemme tekemisellämme asemoituneet suomalaisten mieliin sellaisena toimijana, jonka koulutusohjelmaa kohtaan kiinnostus on näin isoa, Heikkinen sanoo.

Trainee-ohjelma on toimiva tapa houkutella alalle uusia osaajia

Trainee-ohjelman hakuprosessista Kiinteistömaailman yhteistyökumppanina vastaava Academic Work kuvaa Uuden ajan välittäjä -konseptia erittäin onnistuneeksi. Academic Workillä Kiinteistömaailman asiakkuudesta vastaava Julia Toivonen toteaa kokonaisuudessa korostuvan huolellisen suunnittelun rooli ja paneutuminen uuden ajan välittäjän profiiliin sekä kanaviin, joista hakijat tavoitetaan tehokkaimmin.
Konseptin suosio todistaa, että rekrytointi traineeohjelman kautta on toimiva tapa houkutella alalle uudenlaisia osaajia myös muilta toimialoilta.

-Kampanjassa ei markkinoitu pelkästään työtehtävää, vaan koko Kiinteistömaailman modernia työkulttuuria ja roolia alansa suunnannäyttäjänä, sanoo Toivonen.

Tulevien päivien aikana käydään perusteellisesti läpi kaikki liki 500 hakemusta, minkä jälkeen hakijat pääsevät vielä kertomaan ajatuksistaan haastatteluissa. Valmennusjakso alkaa tammikuussa 2017.

 

Lisätiedot medialle:

Erkki Heikkinen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4332080
Taina Mustamo, viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045
Päivi Lehtonen, Head of Marketing, Academic Work Oy, puh. 050 4006436

Tavaroiden äly pilveen, palvelut pyydetään tavaroilta, tavaroiden WWW syntyy

$
0
0

Thing2Data-hanke konkretisoituu ja konsortio laajenee, 1. vaihe toteutettu! 

Kuvittele, jos voisit tavaraa tai tilaa osoittamalla vuokrata sen, tai tilata sille huollon. Tavaroissa ja tiloissa ei tarvita omaa elektroniikkaa tai älyä. Älypuhelin tai lisätyn todellisuuden lasit käyttäjällä, yksilöllinen tunniste tavarassa tai tilassa ja äly pilvipalveluissa riittää. Avoin ja riippumaton www-tyyppinen rajapinta syntyy! 

Thing2Data-hanke käynnistyi laajan konsortion päätöksellä huhtikuussa. Konsortio on nyt entisestään laajentunut. Määritystyö ja toteutus ovat edenneet ripeästi. Ensimmäinen palvelutaso on jo toteutettu ja esiteltävissä. Hankkeen kunnianhimo on kasvanut. Järjestelmän palvelut ulottuvat tavaroiden hallinnoinnista asiakirjahallintaan, lisättyyn todellisuuteen ja IoT-toimintoihin. Alusta on OmaData-vaatimusten mukainen. 

Tausta ja konsortion jäsenet 

Hankkeen on käynnistänyt Sovelto osana Suomi 2.0 -uudistusohjelmaansa. Hankekonsortion osallistujiksi ilmoitettiin julkistusvaiheessa seuraavat organisaatiot: Cursor, Fujitsu, Huoltovarmuuskeskus, Innofactor, Kouvola Innovation, Liikennevirasto, LVM, Microsoft, Tieto, Vantaan kaupunki ja VR. Uusina jäseninä hankkeeseen ovat liittyneet Magic Add, Helsingin kaupunki, HSY, OP ja Puolustusvoimat.   

Ensimmäinen palvelutaso toteutettu ja sisältää OmaData-valmiudet 

Hanke toteuttaa pilvipalvelualustan, johon kukin yksilöllisesti tunnistettu tavara voi tietonsa ja älynsä liittää. Kukin Thing2Data-palveluntarjoaja saa valmiuden perustaa omia palveluitaan ja ne ovat lähtökohtaisesti keskenään yhteensopivia. Nyt on toteutettu ensimmäinen Thing2Data-arkkitehtuurin palvelutaso sisältää yksilöllisesti tunnistetun tavaran tai tilan perustietojen käsittelyn ja tavaroiden väliset riippuvuussuhteet. 

Jo toteutettu osuus sisältää myösThing2Data-palvelun sisäiset tietoturvaominaisuudet. Käyttöoikeudet ovat tavara-, asia- ja roolikohtaisia. Käyttöoikeuksissa on huolehdittu hallitusohjelmassa mainitusta OmaData-valmiudesta, eli turvallisista menettelyistä, joiden avulla kukin tiedon omistaja voi hallita omia tietojaan ja jakaa itse valitsemilleen toimijoille oikeuksia tietoihin asiakohtaisesti. Thing2Data on toistaiseksi ensimmäinen OmaData-valmiuksin varustettu yleinen asianhallinnan alusta. 

Kokeilusovelluksia kaikille päätelaitteille 

Thing2Data-palveluita käytetään mobiileista päätelaitteista ja organisaatioiden operatiivisista tietojärjestelmistä. Hankkeessa on nyt toteutettu yksinkertaiset kokeilusovellukset Applen, Googlen ja Microsoftin alustoille eli iPhone/iOS- sekä Android- ja Windows 10/Hololens -laitteisiin. Sovelluksia ovat ohjelmoineet jo useat eri henkilöt. Rajapinta mobiilisovellusten tekoon on helppo siten, että hyvinkin yksinkertaisella työllä appsikehittäjät voivat toteuttaa tavaroita, tiloja ja muita asioita käsitteleviä sovelluksia. Nämä sovellukset ovat automaattisesti keskenään yhteensopivia, jakavat samat tavaratiedot ja tietoturva- ja OmaData-ominaisuudet sekä palvelupyynnöt tavaroilta niitä palveleville toimijoille syntyvät sovelluksiin automaattisesti pilvipalvelun toimesta.  

Määritystyön neljä palvelutasoa valmiina 

Järjestelmän toiminnallisista ominaisuuksista on ennen määritystyötä keskusteltu satojen yritysjohtajien ja asiantuntijoiden kanssa. Konsortion jäsenet ovat osallistuneet monissa ohjausryhmissä määritystyöhön ja sen ohjaamiseen sekä hyväksymiseen. Neljä viidestä Thing2Data-palvelutasosta on nyt määritystyön osalta valmistunut kattaen jo toteutetun perustoiminnallisuuden tason 1, tason 2, eli palveluiden lohkoketjutekniikalla tapahtuvan hajautuksen toisistaan riippumattomille palveluntarjoajille, tason 3, eli tavaroiden ja muiden asioiden automaattisesti tarjoamat palveluvalinnat ja tason 4,IoT-laitteiden ja keinoälyn yhdistämisen järjestelmään. Näiden osalta toteutustyö etenee aikataulun mukaan. Paikkatietojen käyttöön ja maksuliikenteeseen liittyvä määritystyö, eli taso 5 määritys on käynnistymässä.  

Merkittävä keksintö: Palvelut pyydetään tavaroilta, tavaroiden www-ominaisuus 

Thing2Data yksinkertaistaa radikaalisti yhteisiin tavaroihin ja jaettuun tietoon liittyvää kehitystä. Se tekee erilaisista palveluista yhteensopivia ja synnyttää yhteiskäyttöisen, avoimen ja tietoturvallisen tavaroiden internetin. Kukin yksilöllisesti tunnistettava esine, asiakirja tai muu asia tietää, kuka sen tietoja saa käsitellä milläkin tavoin. Kuhunkin asiaan voidaan määritellä palveluita. Esimerkiksi huone voi tarjota palveluna valojen sytyttämisen tai siivouksen. Käyttäjä näkee kännykässään tämän palvelun ja voi sen valita. Thing2Data ohjaa huoneen palvelupyynnön oikealle toimijalle. Ravintolassa tämä voisi toimia siten, että pöydän tunnisteen avulla valitaan kännykästä valojen sytyttäminen.Pöytään liittyvä Thing2Data-määritys ohjaa pyynnön vaikkapa hovimestarille tai robotille, joka saapuu sytyttämään kynttilät. Tämä raflaava esimerkki osoittaa, kuinka sovellukset voivat käynnistää tavaroihin liittyviä toimintoja tietämättä, kuka ne suorittaa tai, miten ne suoritetaan. Mobiilisovelluksen ohjelmoijan ei edes tarvitse tietää, mitä palveluita kukin tavara tarjoaa. Tämä keksintö erottaa käyttäjien sovellukset palveluntarjoajien järjestelmistä samalla tavalla kuin www-selaimet on erotettu www-palveluiden tekniikasta.Tämä avaa täysin uudentyyppisen, helppokäyttöisen ja helposti ohjelmoitavan tavan olla vuorovaikutuksessa tavaroiden ja niihin liittyvien palveluiden kanssa. Käyttäjän ei siis tarvitse käyttää palveluntarjoajan sovellusta eikä käyttäjän sovelluksen edes tarvitse tuntea sitä. Riippumattomuudesta huolimatta kumpikin osapuoli saa varmennetun, tarvittaessa laskutuskelpoisen merkinnän palvelun pyytämisestä ja vastaanottamisesta. Tässä kuvattu, niin kutsuttu palvelutransaktiokäsite, on globaalisti ainutkertainen ja on nyt siirtymässä toteutusvaiheeseen. 

Thing2Data paikkatietokannaksi 

Thing2Data on tunnistustapariippumaton järjestelmä. Yksilöivä tunniste voi siis olla esimerkiksi ajoneuvon rekisterilaatta. Tunnisteen ja mahdollisen rekisterin perustajan tiedoista synnytetään yksilöllinen identiteetti, jota Thing2Data käyttää. On myös mahdollista luoda identiteettejä ilman varsinaista tunnistetta. Thing2Data -konsortio on päättänyt laajentaa toiminnallisuutta siten, että tavaran tai asian paikkatieto voi olla tunnistavana tekijänä identiteetin löytämisessä. Näin esimerkiksi pysäkillä olija voisi löytää aikataulutiedot sijaintinsa mukaan. Tämä ominaisuus tulee helpottamaan erityisesti rakennetun ympäristön rakenteiden ja kiinteästi asennettujen laitteiden löytämistä Thing2Data -järjestelmästä. 

Rajapintojen julkaisu ja Hackathon 

Thing2Data julkaistaan 3. tason toteutuksen jälkeen avoimena rajapintana ja testiympäristönä kokeilijoiden käyttöön keväällä 2017. Tässä yhteydessä konsortion valtuuskunta on päättänyt järjestää hackathon-kilpailun, jossa sovelluskehittäjät kilpailevat siitä, kuka rajatussa ajassa saa hyödyllisimmän tai kiinnostavimman Thing2Data-yhteensopivan mobiilisovelluksen kehitettyä. Konsortio on listannut rajapintamäärityksiään testatakseen kymmeniä mahdollisia sovelluksia erilaisiin käyttötarkoituksiin omien tavaroiden hallinnoinnista vanhustenhuoltoon, kiinteistöjen kunnossapitoon, rakentamiseen, museoihin, jakamistalouteen ja moniin muihin tehtäväalueisiin, joissa yhteinen tieto tavaroista ja asioista kulkee organisaatiorajojen yli tietoturvallisesti. 

Lisätiedot: Thing2Data-valtuuskunnan puheenjohtaja, Risto Linturi 050 511 4332 

Palvelupäällikkö, Thing2Data -koordinaattori, Pirjo Jarva  

Turun AMK ja Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi syventävät yhteistyötään

$
0
0

Tiedote                                                                       julkaisuvapaa 25.11.2016 klo 13.00

Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen ja Turun ammattikorkeakoulun välinen yhteistyö laajenee, kun osapuolet allekirjoittivat 25.11.2016 kumppanuussopimuksen. Sopimus nivoo opiskelua työelämään ja luo Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen sidosryhmille monipuolisia mahdollisuuksia palvelutoiminnan sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan kehittämiseen.

– Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen palvelutoiminnan kehittämiseksi koemme yhteistyön Turun AMK:n kanssa ensi arvoisen tärkeäksi, muun muassa energiatehokkuuden, korjausrakentamisen, esteettömyyden, ja taloautomaation kuten älytekniikkaratkaisujen osalta. Myös tutkimus- ja kehitystoiminta saa vahvistusta Turun AMK:n tutkimusryhmien kautta, toteaa toiminnanjohtaja Juuso Kallio.

Kumppanuusyhteistyö käytännössä

– Kumppanuusyhteistyö on Turun AMK:n ja Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen välistä pitkäjänteistä kehittämiseen suuntautuvaa yhteistyötä, toteaa asiakkuusvastaava Sinikka Leino Turun AMK:sta.

Kumppanuussopimuksella varmistetaan laaja-alainen ja jatkuvaan vuoropuheluun perustuva yhteistyö.

– Monialaisena ammattikorkeakouluna pystymme nopeisiin, räätälöityihin ja tarveperusteisiin ratkaisuihin kumppanuusasiakkaan sidosryhmien ja toiminnan kehittämisessä, Sinikka Leino jatkaa.

Lisätietoja:

Asiakkuusvastaava Sinikka Leino, p. 050 5985 822,   sinikka.leino@turkuamk.fi

Toiminnanjohtaja Juuso Kallio, p.050 330 7749,       juuso.kallio@kiinteistoliitto.fi

 

Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja.

 


SYL: Suomen ryhdyttävä toimeen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisessä

$
0
0

Kannanotto
25.11.2016

(på svenska nedan, in English below)

SYL: Suomen ryhdyttävä toimeen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisessä

25.11. vietetään kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL vaatii Suomen hallitukselta toimia lähisuhde- ja naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisyyn ja väkivaltaa kohtaavien naisten turvallisuuden takaamiseksi.

EU:n perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa. Suomen hävettävän huono sijoitus naisiin kohdistuvan väkivallan tilastoissa on pitkään ollut päättäjien tiedossa, mutta täysimääräisiin toimiin ongelman kitkemiseksi ja Istanbulin sopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi ei ole ryhdytty. Turvakotipaikkoja on Suomessa edelleen liian vähän, vain noin 120 paikkaa, kun niitä tarvittaisiin 500-550. Turvakodit eivät myöskään toimi Istanbulin sopimuksen mukaisella matalan kynnyksen periaatteella, jonka mukaan turvakotiin pitäisi voida tarvittaessa saapua ilman ajanvarausta, sosiaaliturvatunnusta, rahaa tai suomen kielen taitoa. Hallitus ei ole myöskään myöntänyt rahoitusta ympärivuorokautisen auttavan puhelimen perustamiseksi.

“Joka vuosi yli tuhat naista jää ilman hakemaansa turvakotipaikkaa. Paikkojen vähyydestä kärsii naisten lisäksi usein myös lapset, jotka kulkevat äitiensä mukana. On käsittämätöntä, että hallitus ei löydä tarvittavia resursseja kansalaistensa suojelemiseksi väkivallalta. Istanbulin sopimuksen velvoitteiden täyttäminen maksaisi Suomelle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 40 miljoonaa euroa vuodessa. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta aiheutuu Euroopan tasa-arvoinstituutin mukaan yhteiskunnalle miljardiluokan kustannukset. Ennaltaehkäisevien palveluiden kohtuuttoman heikko rahoitus ja koordinaation puute ei ole pelkästään epäinhimillistä, vaan myös taloudellisesti järjetöntä toimintaa.” SYL:n puheenjohtaja Heikki Koponen toteaa.

Istanbulin sopimus, eli Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen yleissopimus, astui Suomessa voimaan 1.8.2015. Sopimus velvoittaa jäsenvaltioita aktiivisesti ehkäisemään ja poistamaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa sekä tarjoamaan tukipalveluita ja suojelua väkivallan uhreille. EU:n perusoikeusviraston mukaan Suomi on naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa. Joka kolmas suomalainen nainen on kohdannut elämänsä aikana fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa parisuhteessa.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Heikki Koponen, +358 44 906 5007

sosiaalipoliittinen sihteeri Silja Silvasti, +35841 515 2233

 

--

FSF: Finland måste vidta åtgärder för att förebygga våld mot kvinnor

25 november är den internationella dagen mot våld mot kvinnor. Finlands studentkårers förbund (FSF) kräver att Finlands regering vidtar åtgärder för att förebygga våld i nära relationer och våld mot kvinnor samt för att trygga säkerheten för kvinnor som utsatts för våld.

 

Enligt en undersökning av EU:s byrå för grundläggande rättigheter (FRA) är Finland EU:s näst mest våldsamma land för kvinnor. Finland skamliga placering i statistik över våld mot kvinnor är något som beslutsfattare länge varit medvetna om, men de har inte vidtagit några genomgripande åtgärder för att åtgärda problemet eller för att uppfylla förpliktelserna i Istanbulkonventionen. Antalet skyddshemsplatser är fortfarande alldeles för lågt i Finland: det finns endast ca 120 platser, men 500–550 behövs. Skyddshemmen fungerar inte heller enligt den lågtröskelprincip som Istanbulkonventionen förutsätter, att det ska vara möjligt att uppsöka skyddshemmet vid behov även utan tidsreservation, utan personnummer, pengar eller kunskaper i finska. Regeringen har inte heller beviljat finansiering för att grunda en jourtelefon som kunde vara öppen dygnet runt.

”Varje år blir mer än 1 000 kvinnor utan den skyddshemsplats de ansökt om. Att det finns så få platser drabbar inte bara kvinnorna, utan även medföljande barn. Det är ofattbart att regeringen inte kan hitta de resurser som behövs för att skydda sina medborgare mot våld. Att uppfylla Istanbulkonventionens förpliktelser skulle enligt Institutet för hälsa och välfärd kosta Finland 40 miljoner euro årligen. Enligt Europeiska jämställdhetsinstitutet orsakar våld mot kvinnor samhället kostnader på flera miljarder årligen. Den oförlåtligt dåliga finansieringen av förebyggande tjänster och avsaknaden av koordinering är inte bara omänskligt utan även ekonomiskt sett sanslöst”, konstaterar FSF:s ordförande Heikki Koponen.

Istanbulkonventionen är Europarådets allmänna fördrag mot våld mot kvinnor och våld i nära relationer och trädde i Finland i kraft 1.8.2015. Konventionen ålägger medlemsstaterna att aktivt förebygga och eliminera våld mot kvinnor och våld i nära relationer samt att erbjuda våldsoffer stöd och skydd. Enligt EU:s byrå för grundläggande rättigheter (FRA) är Finland EU:s näst mest våldsamma land för kvinnor. Var tredje kvinna i Finland har under sitt liv utsatts för fysiskt eller sexuellt våld i en parrelation.

Mer information:

ordförande Heikki Koponen, +358 44 906 5007

socialpolitisk sekreterare Silja Silvasti, +358 41 515 2233

 

--

 

SYL: Finland must take measures to prevent violence against women

The International Day for the Elimination of Violence against Women is on 25 November. The National Union of University Students in Finland (SYL) demands that the Finnish Government takes measures to prevent violence in domestic relationships and against women, as well as to ensure the safety of women subjected to violence.

According to the European Union agency for Fundamental Rights, Finland is EU’s second most violent country for women. The shamefully bad placement Finland has in statistics on violence against women is something decision makers have been aware of for long, but they still have not taken full measures in order to solve the problems or to fulfil Finland’s responsibilities in accordance with the Istanbul Convention. There is still a lack of safe houses in Finland: there are only around 120 places whereas 500–550 are needed. Additionally, the existing safe houses do not operate based on a low threshold principle as they should according to the Istanbul Convention. A low threshold in this case means that one should be able to arrive without reserving a time, a social security number, money or Finnish language skills. The Government also has not allocated funding for establishing a 24/7 helpline.

“Every year, more than a thousand women are denied the shelter they have applied for. Since there are so few places, also the children accompanying their mothers suffer. It is incomprehensible that the Government cannot find the resources needed to protect citizens from violence. According to the National Institute for Health and Welfare (THL), it would cost Finland around 40 million euros per year to fulfil the responsibilities defined in the Istanbul Convention. According to the European Institute for Gender Equality (EIGE), violence against women costs society up to a billion euros annually. The deplorable lack of funding for preventive services as well as the lack of coordination is not only inhumane, but also financially unsound,” says SYL President Heikki Koponen.

The Istanbul Convention is a general agreement by the Council of Europe against violence against women and domestic violence and entered into force on 1 August 2015 in Finland. The convention requires member states to actively prevent and eliminate violence against women and domestic violence as well as to offer support services to and protection for victims of violence. According to the European Agency for Fundamental rights, Finland is Europe’s second-most violent country for women. One in three women in Finland has been subjected to physical or sexual violence in a domestic relationship during their life.

Contact details:

President Heikki Koponen, +358 44 906 5007

Social Policy Officer Silja Silvasti, +358 41 515 2233

 

 

 

Professori Kaarle Hämeri jatkaa Professoriliiton puheenjohtajana: Yliopistojen ja tutkimuksen rahoitus tulee nostaa kilpailijamaiden tasolle

$
0
0

Professoriliiton valtuusto valitsi tänään professori Kaarle Hämerin jatkamaan puheenjohtajana kaudella 2017-2018. Hän on toiminut liiton puheenjohtaja vuoden 2015 alusta. Kaarle Hämeri on aerosolifysiikan professori Helsingin yliopistossa.

Valtuusto keskusteli liiton strategiasta Tiedossa tulevaisuus. Strategia ulottuu vuoteen 2020. Valtuusto piti hyvänä, että sivistys tulee strategiassa vahvasti esille.

Strategian painopisteiden mukaan Professoriliitto on keskeinen yliopisto- ja tiedepolitiikan asiantuntija ja vaikuttaja. Se korostaa tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapautta ja ajaa niiden resurssien vahvistamista.

-        Seuraava vaikuttamisemme tähtää maan hallituksen puolivälitarkasteluun. Siellä pitää tehdä merkittäviä päätöksiä yliopisto- ja tutkimusrahoituksen tilanteen parantamiseksi. Rahoitus tulee saada keskeisten kilpailijamaittemme tasolle, puheenjohtaja Hämeri korostaa.

Suomen läntiset naapurimaat panostavat koulutus- ja tutkimusrahoitukseen lisää satoja miljoonia kruunuja. Ruotsissa hallitus tekee ensi vuoden budjetissa tutkimusrahoitukseen 390 miljoonan kruunun korotuksen. Taso on tarkoitus nostaa reiluun 2,8 miljardiin kruunuun vuonna 2020. Norjassa lisäykset tutkimukseen ja korkeakouluopetukseen merkitsevät ensi vuodelle 555 miljoonaa kruunua.

-        Talouspolitiikan arviointineuvosto, OECD:n maaraportti, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat kaikki todenneet, että Suomessa koulutukseen ja tutkimukseen kohdistuneet menoleikkaukset vaikuttavat negatiivisesti kasvun edellytyksiin. Nyt tämä viesti on otettava vakavasti ja suunta on käännettävä, Hämeri linjaa.

Sipilän hallitus asetti budjettiriihessä työryhmän valmistelemaan vaihtoehtoisia malleja osoittaa lisäresursseja korkeakoulujen tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Professoriliitto katsoo, että suurimman osan pääomittamisesta tulee kohdistua yliopistoihin ja tutkimukseen. Asiasta on määrä päättää seuraavassa julkisen talouden suunnitelmassa ensi keväänä.    

Professoriliiton varapuheenjohtajana jatkaa professori Jouni Kivistö-Rahnasto. Hän on toiminut varapuheenjohtajana vuoden 2015 alusta. Kivistö-Rahnasto on turvallisuustekniikan ja riskienhallinnan professori Tampereen teknillisen yliopistossa.

 

LISÄTIETOJA:

puheenjohtaja Kaarle Hämeri, 040 568 4487;

toiminnanjohtaja Tarja Niemelä, 050 3402 725

 

Kuva: Veikko Somerpuro

Pätkätyöt ovat tieteenteon este

$
0
0

Tieteentekijöiden liitto on valinnut yliopistojen pätkätyöt tieteenteon esteeksi. Yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstöstä on 70 prosenttia määräaikaisia.

Jos opetus- ja tutkimushenkilöstöstä otetaan pois väitöskirjatutkijat ja tutkijakoulutettavat, määräaikaisten osuudeksi jää 52 %. Tämä on edelleen paljon, jos sitä vertaan esimerkiksi Ruotsiin, jossa vastaava osuus on 31 %.

Yliopistouudistusta ”myytiin” aikoinaan henkilöstölle sillä, että virkasuhteista työsuhteiseen siirtyminen vähentää pätkätöiden määrää ja pienentää yliopistojen määräaikaisongelmaa.  Näin ei ole käynyt. Määräaikaisten osuus on pysynyt samalla tasolla.

-        Tutkimus on pitkäjänteistä. Jatkuva epävarmuus työn jatkosta ja ainainen rahoituksen hakeminen eivät missään nimessä ole tieteenteolle eduksi, toteaa Tieteentekijöiden puheenjohtaja Petri Koikkalainen.

-        Työsuhteet ovat pätkittäisiä erityisesti tutkijanuran alkuvaiheessa: välillä on apuraha- ja välillä työttömyyskausia. Uran alkupään ongelmat vähentävät akateemisen uran houkuttelevuutta ja moni lupaava tieteentekijä hylkää tutkijanuran sen epävarmuuden takia, Koikkalainen lisää.

Pätkätöitä teettävien yliopistojen kärkipaikkaa pitää Tampereen teknillinen yliopisto, jossa määräaikaisen henkilöstön osuus on 63 prosenttia. Henkilöstöstä on yli puolet määräaikaisia myös Aalto-yliopistossa (59,6 %), Oulun yliopistossa (59,2 %), Tampereen yliopistossa (55 %), Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (54 %) ja Turun yliopistossa (52,4 %). Yliopistojen henkilöstökertomuksista kerättyjen tietojen perusteella vähiten määräaikaisia on Itä-Suomen yliopistossa (39,9 %) ja Hankenilla (36 %).

-        Työn silppuuntuminen on alkusyy monille muillekin yliopistojen ongelmille huonosta työviihtyvyydestä julkaisutoiminnan takkuiluun ja työyhteisöjen ongelmiin. Silppua on vaikeampi koordinoida ja johtaa kuin pysyvämpää työtä, Koikkalainen jatkaa.

Tieteentekijöiden liiton yliopistoissa työskentelevästä jäsenistöstä on määräaikaisia 59 % (jäsenkysely 2013). Liiton tutkijajäsenistä on määräaikaisia peräti 80 %. Uusi jäsenkysely on paraikaa jäsenillä vastattavana ja sen tuloksia saadaan keväällä.

Tieteentekijöiden liitto on valinnut tieteenteon esteen vuodesta 2011 lähtien. Hallituksen yliopistoja ja tutkimusta kurjistavat toimet oli tieteenteon este viime vuonna. Vuonna 2014 esteen ”arvon” sai tieteellinen kilpajuoksu. 

Tieteenteon este julkistettiin Tieteentekijöiden liiton liittokokouksessa, joka oli koolla Helsingissä lauantaina.

 

LISÄTIETOJA:

puheenjohtaja Petri Koikkalainen, 050 544 7442;

toiminnanjohtaja Eeva Rantala, 040 7508 284

Marianne Heikkilälle Selkeä puhuja -palkinto

$
0
0

Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä vastaanotti lauantaina 26.11. Kuuloliiton tunnuspalkinnon, joka toimii samalla kaikkien järjestömaailmassa toimivien puhujien rohkaisuna jatkuvaan puhumisen kehittämiseen.

"Puhuja on aina yleisönsä ja kuulijoidensa palvelija. Läsnäolo, rauhallinen puhetyyli, yksinkertainen rakenne ja yleisön kuuntelu sekä tunteminen ovat avainasemassa kaikkien puheiden pitämiselle. Pidän tärkeänä, että puhuessa on aina mahdollisuus rohkaista ja kannustaa ihmisiä muuttamaan maailmaa hitusen paremmaksi", Heikkilä totesi kiitospuheenvuorossaan Kuuloliiton Valkea-talolla.

Kuuloliitto haluaa Selkeän puhujan valinnalla korostaa hyvän puheviestinnän tärkeyttä. Suomessa on noin 750 000 henkilöä, joilla on jonkinasteinen kuulonalenema. Monille huonokuuloisille puhetilaisuuksien ja tv-ohjelmien seuraaminen on erilaisista apuvälineistä huolimatta hankalaa. Selkeä puhe ja esiintyminen tukevat viestin vastaanottamista kaikenlaisissa tilanteissa. Kuuloliitto myöntää Selkeä puhuja -palkinnon toiminnanjohtaja Marianne Heikkilälle seuraavin perustein:

  • Heikkilän puhetyyli on rauhallinen
  • Hänellä on selkeä huulio ja hyvä artikulaatio
  • Hän ottaa kuulijansa huomioon ja laatii viestinsä juuri heille
  • Hän vangitsee kuulijoiden mielenkiinnon innostuneisuudellaan, energisyydellään ja positiivisuudellaan

Kuuloliitto myöntää palkinnon joka toinen vuosi. Aikaisempina vuosina Selkeän puhujan palkinnon ovat saaneet meteorologi Pekka Pouta (2014), toimittaja Baba Lybeck (2012), näyttelijä Jukka Puotila (2010), toimittaja Hilla Blomberg (2008) ja toimittaja Tommy Fränti (2006). Selkeä puhuja valitaan Kuuloliiton kuuroutuneiden toimikunnan esityksen perusteella. Vuoden 2016 tunnustuspalkinto luovutettiin 26.11. Kuuloliiton liittovaltuuston kokouksen yhteydessä.

Suomen Fysioterapeutit ry:n edustajisto: Kuntoutuksella parempaan elämänlaatuun

$
0
0

Kuntoutuspalvelut ovat sosiaali- ja terveydenhuollon keskeisiä lähipalveluja. Tavoitteena on ihmisen kokonaiskuntoutus. Sitä tukevat hyväksi havaitut toimintamallit, kuten fysioterapeutin suoravastaanotto ja kotikuntoutus. Ennaltaehkäisy, moniammatillinen kuntoutus ja eri toimijoiden yhteistyö korostuvat jatkossa, linjaa Suomen Fysioterapeutit ry:n edustajisto vuosikokouksessaan.

Kuntoutus on keskeinen osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Sen uudistus on tärkeä toteuttaa samanaikaisesti sote-uudistuksen kanssa. Kuntoutuksella tähdätään parempaan toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen kuntoutuminen, ei vain fyysisen suoriutumisen paraneminen.

Suoravastaanotto nopeuttaa hoitoon pääsyä

Terveyden edistämistä ja sairauksien ennaltaehkäisyä tarvitaan elämän kaikissa vaiheissa. Kuntoutus ja fysioterapia ovat tärkeitä hoidon jokaisessa vaiheessa niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa.

Fysioterapeutti on osaavin terveydenhuollon ammattilainen vastaamaan potilaan kuntoutuksesta tuki- ja liikuntaelinten ongelmissa. Fysioterapeutin suoravastaanotossa potilas ohjataan ensin lisäkoulutuksen saaneelle fysioterapeutille ja vasta tarvittaessa lääkärille. Toimintamalli edesauttaa tule-potilaiden nopeaa hoitoon pääsyä ja työelämään paluuta. Fysioterapeutin suoravastaanotto lisää asiakastyytyväisyyttä ja hoitoon sitoutumista. Terveydenhuollon ammattiryhmien ydinosaamisen kohdistaminen oikein lisää työn tuottavuutta ja mielekkyyttä.

Kotona tapahtuva kuntoutuminen tuo säästöjä

Sote-uudistuksessa on hyödynnettävä innovaatioita: Esimerkiksi kotikuntoutus kehittää ja tukee vanhusten sekä omaishoitoa vaativien potilaiden asumista ja elämistä kotona. Kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen ehkäisevät elämänlaadun heikkenemistä. Kotihoito tuo selkeitä kustannussäästöjä.

Ajoissa toteutettuna omahoidon- ja elintapaohjaus sekä sopeutumisvalmennus ehkäisevät elämänlaadun heikkenemistä.

Fysioterapiapalvelut säilyttävä lähipalveluina sote-uudistuksessa

Työhyvinvoinnin kannalta on olennaista, että henkilöstöllä on mahdollisuus saada tietoa muutoksesta avoimesti. Asiantuntijoiden osaamista pitää hyödyntää muutoksessa, jotta uudistuksessa huomioidaan moniammatillisuus potilaan parhaaksi.  

Yksityisten ammatinharjoittajien tarjoamat palvelut lisäävät palvelujen monipuolisuutta ja palveluiden tuottamista lähellä asiakasta. Jotta potilaalla on aito mahdollisuus valita fysioterapiapalveluita läheltä, on yrittäjien asema turvattava sote-uudistuksessa.

Suomen Fysioterapeutit ry:n edustajisto korostaa, että pienten palveluntuottajien ja ammatinharjoittajien toiminnan on jatkuttava itsenäisenä, eikä pelkästään alihankkija-aseman kautta.

Lisätiedot:
Suomen Fysioterapeutit ry:n edustajiston puheenjohtaja Saija Karinkanta p. 050 536 8674 tai
liiton puheenjohtaja Tiina Mäkinen p. 040 507 7382.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtajana jatkaa Petri Koikkalainen: Tutkimuksen ja opetuksen yhteys tekee yliopiston

$
0
0

Tieteentekijöiden liiton liittokokous on valinnut yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti Petri Koikkalaisen jatkamaan liiton puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden 2017-2018. Koikkalainen on valtio-opin yliopistonlehtori Lapin yliopistossa. Hän on toiminut liiton puheenjohtajana vuodesta 2015.

Puheenjohtaja Koikkalainen pitää huolestuttavina ehdotuksia korkeakoulujen työnjaon muuttamisesta ja   yliopistojen jakamisesta tutkimusyliopistoiksi ja opetusyliopistoiksi.

-        Tutkimuksen ja opetuksen yhteys tulee säilyttää – se tekee yliopiston. Siellä, missä yliopistotasoista koulutusta on, eikä sitä ole Suomeen rakennettu liikaa, on tätä yhteyttä vaalittava ja kehitettävä.

Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Vesa Vihriälä esittivät elokuussa valtiovarainministeriölle luovuttamassaan muistiossa, että korkeakoulujen työnjakoa muutettaisiin niin, että pääosa korkeakouluista keskittyisi kandidaatti- ja maisteritason koulutukseen ja tekisi tutkimusta vain hyvin rajatuilla alueilla. Suppea joukko laaja-alaisia tutkimusyliopistoja huolehtisi jatkokoulutuksesta ja perustutkimuksesta. Ekonomistit katsoivat, että perusratkaisuja tästä voitaisiin tehdä jo vuoden 2017 kehysriiheen mennessä.

-        Tieteentekijöiden liitto ei ole vastustamassa kehittämisajatuksia tai yhteistyömalleja, mutta isoista korkeakoulukentän muutoksista tulee keskustella avoimin kortein. Avoimuutta tarvitaan lisää myös duaalimallin tulevaisuuden pohdintaan sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön laajentamiseen. 

Puheenjohtaja Koikkalainen katsoo, että vaikka monet ratkaisut syntyvät paikallisesti, pitäisi tärkeitä periaatteita määritellä myös valtakunnallisesti. Tällaisia ovat esimerkiksi henkilöstövaikutukset muutostilanteissa ja yliopistoissa annettavan opetuksen tavoitteet ja taso. 

Lauantaina Helsingissä koolla olleessa liittokokouksessa valittiin varapuheenjohtajiksi apulaisprofessori Maija S. Peltola Turun yliopistosta ja väitöskirjatutkija Lotta Alhonnoro Vaasan yliopistosta.

Tieteentekijöiden liitto täyttää ensi vuonna 50 vuotta.

 

LISÄTIETOJA:

puheenjohtaja Petri Koikkalainen, 050 544 7442

Kuva: Veikko Somerpuro

Kokoomusopiskelijoiden liittokokous: Tulevaisuuden kunta on sivistyskunta

$
0
0

Kokoomusopiskelijat julistaa vuoden 2017 kuntavaalit sivistyksen ja digitalisoituvan modernien uudistusten airueeksi. Suomi elää suurten uudistusten aikaa sekä aluehallinnon, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen osalta. Kunnissa seistään uuden huomisen kynnyksellä. Ensi keväänä Suomessa määritellään uudelleen se, mitä kunnilta tulevaisuudessa halutaan. 

Kokoomusopiskelijat peräänkuuluttavat tulevaisuuden kunnilta entistä voimakkaampaa sivistystoimijuutta. Kuntien on otettava paikkansa sivistys- ja kulttuuripalveluiden tuottajana ja vaikuttavana sivistystyön tekijänä.

Sivistyskunta rakennetaan vahvasta peruskoulutuksesta ja maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Sivistyskunnan ytimessä ovat kuntalaisten tasa-arvoiset mahdollisuudet kouluttautua, harrastaa ja vaikuttaa päätöksentekoon. Tasa-arvoisia mahdollisuuksia on tuettava ottamalla käyttöön kuntatason reaaliaikaisia e-vaikuttamisen kanavia. Äänestäminen kerran neljässä vuodessa ei 2020-luvun maailmassa enää riitä.

Sivistyskunnassa kohtuuhintaisten kulttuuripalveluiden on oltava kaikkien saatavilla. Kynnystä kulttuuriharrastuksiin on madallettava muun muassa kulttuuripasseilla sekä lasten ja nuorten varhaisella tutustuttamisella kulttuuritarjontaan. Kirjastojen on oltava avoimia oppimisympäristöjä, joissa kirjan lainaamisen lisäksi onnistuu opiskelu, työskentely sekä harrastaminen.

Kuntien on toimittava aktiivisina liikuntakulttuurin ja hyvinvoinnin edistäjinä. Kokoomusopiskelijat peräänkuuluttaa maksuttomien liikuntaharrastusten, riittävien tilaresurssien sekä korkeakoululiikunnan tärkeyttä. Esimerkiksi alle 18-vuotiaiden maksuttomia liikuntavuoroja kuntien tiloissa tulisi tukea vahvemmin.

Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan liittokokous hyväksyi Kokoomusopiskelijoiden kuntavision kevään 2017 kuntavaaleja ja tulevaa valtuustokautta varten. Tulevaisuuden kunta on sivistyskunta, jossa kaikilla on mahdollisuus kouluttautua ja harrastaa.

 

Lisätietoja:

Marianna Kupias

Puheenjohtaja

marianna.kupias@kokoomusopiskelijat.fi

044 239 9029

 

Jenni Vartiainen

Pääsihteeri

jenni.vartiainen@kokoomusopiskelijat.fi

0440320789


Itsenäisyyden juhlavuoden vaikuttavin tasa-arvotyö tehdään WOW Finland -festivaaleilla

$
0
0


Media-aamiainen torstaina 8.12.2016 klo 8.30–9.30 Eduskuntatalon Pikkuparlamentin kansalaisinfossa, Arkadiankatu 3, Helsinki

WOW – Women of the World Finland -festivaali julkaisee ohjelmistoaan ja yhteistyökumppaneitaan. Tule kuulemaan, miten ja miksi. Tilaisuudessa julkistetaan koululaisille toteutettava ISOT-hanke.

Tervetuloa!

Women of the World Finland on kansainvälinen ja valtakunnallisesti toteutettava festivaalikokonaisuus, jonka päätapahtuma järjestetään Tampere-talossa kansainvälisen naistenpäivän jälkeisenä viikonloppuna 11.-12.3.2017.

WOW festivaali on osa virallista Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa ja sen toteuttavat yhdessä Feministinen ajatushautomo Hattu, Tampere-talo Oy ja Suomen Lontoon Instituutti.

WOW syventyy rohkeasti niin vakaviin kuin hysteerisen hauskoihin teemoihin, mutta ennen kaikkea WOW juhlii tasa-arvoisuutta ja tuo esiin naisten ja tyttöjen tekoja ja kokemuksia.

Paikalla media-aamiaisella ovat Feministisen ajatushautomo Hatun Rosa Meriläinen ja Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas sekä festivaalin työryhmän jäseniä ja ambassadoreja.

Aamiaisella julkistetaan Valtakunnallinen ISOT -hanke, joka on kaikkia Suomen 9.-luokkalaisia koskettava hanke. Sen tavoitteena on synnyttää monimuotoista ja moniäänistä keskustelua tasa-arvosta sekä ihmisen oikeudesta olla ja toimia omana itsenään. Kaikille Suomen peruskoulun 9.-luokkalaisille jaetaan palkitun nigerialaisen kirjailijan Chimamanda Ngozi Adichien "Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä" (Otava 2017).

WOW-festivaalin ambassadoreina toimivat muslimiaktivisti Maryan Abdulkarim, some-asiantuntija Fatima Anttonen, yrittäjä MKB Mirja Borgström, toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä, puheenjohtaja Anna Jungner-Nordgren, kirjailija Rosa Liksom, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen, olympiamitalisti Virpi Sarasvuo ja mediavaikuttaja Maria Veitola.

Ilmoittauduthan media-aamiaiselle viimeistään 7.12.2016

Ilmoittaudu tästä 

Lisätietoja

Projektipäällikkö Outi Sippo-Purma, WOW – Women of the World Finland -festivaali, p. 050 326 0930, outi.sippo-purma@tampere-talo.fi 

www.wowfinland.fi 

Tampere-talo Oy: toimitusjohtaja Paulina Ahokas, p. 040 5511 551, paulina.ahokas@tampere-talo.fi
Ajatushautomo Hattu: johtaja Rosa Meriläinen, p. 050 432 6679 rosa.merilainen@kolumbus.fi
Suomen Lontoon Instituutti: johtaja Pauliina Ståhlberg, puh. + 44 7711008792, pauliina.stahlberg@finnish-institute.org.uk

WOW FIN Twitterissä
WOW Finland Facebookissa
WOW Finland Instagramissa

#WOWFIN

Deltagare från Vasa med i Euro Skills Göteborg 2016

$
0
0

Tävlingen EuroSkills ordnas vartannat år, nu redan för femte gången och denna gång i Sverige 1-3 december.

I tävlingen deltar cirka 500 europeiska tävlande under 25 år. De är alla proffs inom sin yrkesbransch, och har tagit sig till finalen via kval i sitt hemland.

Kirsi Havi från Vasa yrkesinstitut tävlar om prispallsplatserna i grenen skönhetsvård. Kirsi har tränat målmedvetet inför den kommande tävlingen under året. Hon har även skaffat erfarenhet från TaitajaMästare, FM i yrkesskicklighet, och från VM i yrkesskicklighet.

Finlands landslag består av 30 unga tävlande och 26 experter, dvs. domare. Skills Finland ry och samarbetsparter tränar laget och skickar det till tävlingarna. De tävlande i laget har valts vid kvaltävlingar under hösten 2015. Många har tävlingsbakgrund från TaitajaMästare.

Mer information:

EuroSkills-expert, lärare Tea Lehtikevari, tfn 040 744 5290

Se också:

Vaasalaisvoimaa mukana EuroSkills Göteborg 2016 -kilpailussa

$
0
0

EuroSkills-kilpailu järjestetään joka toinen vuosi, nyt jo viidennen kerran ja tällä kertaa Ruotsissa 1.-3. joulukuuta.

Kilpailuun osallistuu noin 500 alle 25-vuotiasta kilpailijaa ympäri Eurooppaa. He kaikki ovat omien ammattialojensa huippuja, ja kulkeneet kotimaissaan läpi karsintojen päästäkseen finaaliin.

Kauneudenhoitolajissa palkintosijoja on tavoittelemassa Vaasan ammattiopistosta Kirsi Havi. Kirsi on koko alkuvuoden harjoitellut määrätietoisesti tuleviin kilpailuihin. Kokemusta hän on käynyt myös hakemassa Taitaja ammattitaidon SM-kilpailuista ja ammattitaidon MM-kisoista.

Suomen maajoukkueessa on 30 nuorta kilpailijaa ja 26 eksperttiä eli tuomaria. Joukkueen valmentaa ja lähettää Skills Finland ry yhteistyökumppaneineen. Joukkueen kilpailijat on valittu karsintakilpailuissa syksyn 2015 aikana. Monilla on kilpailutaustaa Taitajasta.

Lisätietoja:

EuroSkills-ekspertti, opettaja Tea Lehtikevari, puh. 040 744 5290

Katso myös:

Centria tuo opiskelukaupunkejaan näyttävästi esille Studia-messuilla Helsingissä

$
0
0

Centria-ammattikorkeakoulu on esillä tiistaina ja keskiviikkona Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Studia-messuilla. Studia on Suomen laajin jatkokoulutusmahdollisuuksia esittelevä tapahtuma, joka kokoaa saman katon alle oppilaitokset koko maasta: mukana ovat kaikki kotimaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut sekä useita erikoisoppilaitoksia ja toisen asteen oppilaitoksia. Centrialla on esillä messuilla kevään 2017 yhteishaussa oleva koulutustarjontansa.

- Opiskeluvaihtoehtojen lisäksi haluamme tuoda esille opiskelukaupunkiemme tarjoamia mahdollisuuksia, ja kertoa, että elämää on myös isojen kaupunkien ulkopuolella. Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa on tarjolla paitsi kiinnostavia työmahdollisuuksia, myös kaunista luontoa ja monipuolisia harrastuksia.  Centria on Suomen kansainvälisin ammattikorkeakoulu, ja me tarjoammekin opiskelijoillemme hyvät mahdollisuudet maailmalle lähtemiseen, muistuttaa kansainvälinen viestintäsuunnittelija Helena Eijsberg.

Opiskelukaupunkien monipuolisuudesta kertoo Studiassa myös Centrian messuosasto. Messuosaston ilmeenä on Centrian pienoismaailma, jonka on kuvittanut tänä syksynä Valtionpalkinnon saanut kokkolalainen Elina Warsta. Messuilla Centriaa esittelevät opiskelijat ja henkilöstö puolestaan erottuvat edukseen kokkolalaisen vaateliike Boardvillagen omasta mallistosta löytyvien Kokkola-pipojen ansioista.

Tänä vuonna jo 24. kertaa järjestettävät Studia-messut toteutetaan yhteistyössä Suomen Lukiolaisten Liiton kanssa. Messuilla on noin 140 näytteilleasettajaa, ja kahden päivän kävijämääräodotus on liki 15 000. Messut ovat avoinna tiistaina klo 9-17 ja keskiviikkona klo 9–16. Centrian osasto löytyy messuilta paikalta 5f51.


Lisätietoja:
markkinointikoordinaattori Arja Haikola 040 808 5101, arja.haikola@centria.fi

Sivistyspalveluiden seudullista yhteistyötä esitellään Bratislavassa

$
0
0

Päijät-Hämeen sivistyspalveluiden seudullisen kehittämisverkoston itsearviointimallia esitellään Bratislavassa yhtenä EU:n jäsenmaiden onnistumisesimerkkinä.  Malli on valittu CAF-itsearviointimallin mukaisen kehittämisen hyväksi käytännöksi, joka halutaan levittää koko EU-alueelle. Valinnan on tehnyt Euroopan Unionin julkisen hallinnon kehittämiskeskus EIPA. 

CAF-itsearviointimalli on EU-jäsenmaiden yhteistyönä julkiselle sektorille suunnittelema organisaatioiden laadunarviointimalli, joka toimii sellaisenaan johtamisen, hallinnonalan ohjauksen sekä tulosohjauksen ja kehittämisen tukena.
- Päijät-Hämeen sivistyspalveluiden seudullinen kehittäminen on perustunut vuodesta 2012 lähtien CAF-arviointimallin käyttöön, kertoo seudullisten sivistyspalvelujen kehittämispäällikkö Anjariitta Carlson.

 

10 vuotta sivistyspalveluiden seudullista yhteistyötä

Yhteistyö perustuu Päijät-Hämeen kuntien yhteistoimintasopimukseen ja yhteistoimintaa ohjaavan toimintajärjestelmän sisältöihin. Kehittämistoimintaa ohjaa sivistysjohtajista koostuva ohjausryhmä. Tavoitteena on parantaa ja kehittää kuntien julkisia sivistyspalveluja ja jakaa yhteisesti hyviä toimintakäytäntöjä verkoston sisällä.

Carlsonin mukaan kehittämistyön taustalla on yhteisten toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten tunnistaminen ja niihin reagoiminen sekä kaikkia kuntia koskettavien lainsäädännön muutosten toteuttaminen yhteistoiminnassa.
- Kehittämistoiminnan tueksi on vakiintunut systemaattinen arviointipalautteen kokoaminen koko maakunnan alueen asiakkailta ja henkilöstöltä. Asiakaspalautteita hyödynnetään sekä itsearvioinnissa että muussa kohdennetussa kehittämistoiminnassa.

Seudullinen yhteistoiminta kattaa Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan, Kärkölän, Lahden, Orimattilan, Padasjoen ja Sysmän kunnat. Yhteistoiminnan koordinointi on kuntien yhteisellä päätöksellä sijoitettu Lahden kaupungin sivistystoimialan hallintopalveluihin. Kunnat ovat vuonna 2016 sitoutuneet yhteistyöverkoston toimintaan uudella yhteistoimintasopimuksella, joka ulottuu vuoden 2021 loppuun saakka.

Carlson esittelee Päijät-Hämeen seudullista verkostoyhteistyömallia Bratislavassa Slovakiassa, jossa 29.–30.11.2016 järjestetään EU:n CAF-käyttäjien tapaaminen. Tapaamiseen osallistuvat myös sivistysjohtajien seudullisen ohjausryhmän puheenjohtaja, Orimattilan sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo sekä ohjausryhmän sihteerinä toimiva kehittämiskoordinaattori Raisa Kujala. Suomesta esillä on myös valtion omistaman Limingan koulukodin itsearviointitoiminta.

Osallistujia on ilmoittautunut 200 Euroopan Unionin kaikista jäsenvaltioista. EIPA työstää kaikista seminaarissa esitellyistä itsearviointimalleista englanninkielisen julkaisun.

Lisätiedustelut
Seudulliset sivistyspalvelut, Lahden kaupungin sivistystoimiala,
kehittämispäällikkö Anjariitta Carlson, puh. 050 398 5751

ohjausryhmän puheenjohtaja, sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo, Orimattilan kaupunki, puh.040 541 9082

Viewing all 16547 articles
Browse latest View live