Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all 16748 articles
Browse latest View live

Aurinkoiset päivät herättivät luonnon kevätkukoistukseen

$
0
0

Kuva: Saara Heikkinen

Vihdoinkin! Vaikka toukokuun sää on ollut koleahko, on aurinko lähipäivinä paistanut ja kevät tuntuu ottaneen kunnon harppauksen eteenpäin. Luonto alkaa puhjeta täyteen keväiseen kukoistukseensa. Valkovuokot kukkivat nyt valkoisina kukkamerinä lehdoissa ja västäräkkien, noiden kesän tuojien, voi kuulla sirkuttavan koko maassa.

”Luonto on alkanut kunnolla vihertää ja havaintoja esimerkiksi koivun lehtien puhkeamisesta on tullut Kevätseurantaan runsaasti. Käki on kukkunut kevättä jo Kokkolan korkeudella ja siilit ovat alkaneet heräillä Oulussa asti”, kertoo Kevätseurannan kampanjakoordinaattori Saara Heikkinen.

Varsinaisia Kevätseuranta-viikonloppuja on jäljellä tältä erää enää kaksi. Seuraavaa vietämme jo tällä viikolla 21.-22.5.2022. Viimeinen Kevätseuranta-viikonloppu taas osuu kesäkuun alkuun 4.-5.6.2022. ”Kevään myöhästymisestä johtuen uutta seurattavaa ilmestyy tänä vuonna ihan viimeisellekin viikonlopulle! Odotetavissa on, että kielot, tuomet ja oravanmarjat puhkeavat kunnolla kukkaan vasta lähempänä kesäkuun alkua”, Heikkinen vinkkaa.

Käenkaalit, mustikat sekä rentukat ovat nekin vasta aloittamassa varoivaisesti kukintansa myöhäisestä keväästä johtuen. Tervapääskyt ovat Kevätseurannan viimeiseksi saapuvia muuttolintuja ja pian ne jo laulavat kesää tullessaan toukokuun lopulla.

Vielä siis ehdit osallistua! Toivomme havaintoja varsinkin Kevätseuranta-viikonlopuilta, sillä ne antavat kattavan kuvan keväästä aina samoina ajankohtina joka vuosi. Suunnista siis tänä viikonloppuna Kevätseurantaretkelle, vaikka jollekin sivuillamme mainittuun perinnemaisemakohteeseen. 

Omat kerätyt havainnot voi lähettää Kevätseurantaan aina 30.6.2022 asti. Havainnot tallennetaan Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, josta ne ovat kaikkien nähtävillä ja tutkittavissa. 

Ilmoita havaintosi kätevästi osoitteessa www.kevatseuranta.fi tai tulosta Kevätseurantaretken ratoksi perinteinen havaintolomake. Samalta sivulta löydät myös lasten ihanan kevätkortin sekä pohjoisen Suomen kevään seuraamiseen tarkoitetun oman havaintolomakkeen.

Ota seurantaan Kevätseurannan oma Instagram-tili @kevatseuranta! Tilillä jaamme lajitietoa ja fiilistelemme kevättä! Jos haluat, että jaamme myös omia ihania kevätkuviasi tileillämme, lisää kuvaan aihetunniste #kevätseuranta ja merkitse mukaan Kevätseurannan tili @kevatseuranta sekä Luonto-Liiton tili @luontoliitto.

 

Lisätiedot: 

Saara Heikkinen, Kevätseurantakoordinaattori, saara.heikkinen@luontoliitto.fi      
Puh. 044 338 1543

Ilona Tuovinen, Luonto-Liiton ympäristökasvatuspäällikkö, ilona.tuovinen@luontoliitto.fi   
Puh. 045 1271226  
 

    
Kevätseurannan omat sosiaalisen median kanavat:   
 
   
 
www.facebook.com/kevatseuranta  
www.instagram.com/kevatseuranta 


Tredun opiskelijat voittivat kahdeksan mitalia ammattitaidon SM-kilpailusta

$
0
0

Tampereen seudun ammattiopisto Tredu kilpaili nuorten ammattitaidon Suomen mestaruuksista 21 finalistin voimin Taitaja2022-suurtapahtumassa. Pirkanmaalaisjoukkue palaa kotiin mukanaan kaksi SM-kultamitalia, neljä SM-hopeamitalia ja kaksi SM-pronssimitalia. Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma Taitaja järjestettiin tänä vuonna Porissa.

Tredun opiskelijat menestyivät 16.–19.5.2022 käydyssä alle 22-vuotiaiden ammattitaidon Suomen mestaruuskilpailussa. Tredun opiskelijat nappasivat kahdessa lajissa kultaa, neljässä lajissa hopeaa ja kahdessa lajissa pronssia. Tredu kilpaili yhteensä 13 lajissa, joita olivat ajoneuvotekniikka, automaalaus, huonekalupuuseppä, kappaletavara-automaatio, mediasuunnittelu, painotekniikka, verkkosivujen tuottaminen, kiinteistönhoito, putkiasennus, koneenasennus ja kunnossapito, asiakaspalvelu ja myynti, vaatteenvalmistus sekä näytöslajina lentokonehuolto.

Tredusta finaaleihin ylsi 21 opiskelijaa, mutta joukkueesta kisaamassa oli lopulta 18 finalistia.

Tredun mitalistit

SM-kultaa

Mikko Motin, putkiasennus

Nico Heinola, verkkosivujen tuottaminen

 

SM-hopeaa

Viljami Turve, putkiasennus

Ella Keinänen, asiakaspalvelu ja myynti

Nikodem Janowski, mediasuunnittelu

Jesper Helin, verkkosivujen tuottaminen

 

SM-pronssia

Aliisa Vertainen, mediatekniikka

Tini Kopra, mediasuunnittelu

Tredulaiset venyivät upeisiin kisasuorituksiin

Taitaja-suurtapahtuma järjestettiin Porissa. Tänä vuonna yleisö pääsi jälleen livenä nauttimaan tapahtumasta ja seuraamaan kisasuorituksia. Tapahtuma houkuttelija paikalle tuhansia katsojia. Yksi lajeista järjestettiin Hämeenlinnassa ammattiopisto Tavastialla.

Tredun kilpailupäällikkö Katja Aaltonen on tyytyväinen oman joukkueen suoriutumiseen ja ammatillisen suurtapahtuman kisajärjestelyihin:

”Tredulaisilla meni tosi hienosti, aivan loistavia suorituksia ja upea joukkue. Totta kai tämä poikkeuksellinen aika tuottaa haasteita ja tuo pieniä takapakkeja esimerkiksi sairastumisen takia. Oli kuitenkin mahtava olla livekisoissa ja kohdata ihmisiä kasvotusten. Kisoissa nähtiin tredulaisilta ihan mieletöntä venymistä ja upeita suorituksia. Hyvin meni.”, Aaltonen iloitsee.

Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma

Taitaja on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma, jossa kilpaillaan ammattitaidon alle 22-vuotiaiden Suomen mestaruuksista. Kolmipäiväisessä suurtapahtumassa nähdään myös erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden TaitajaPLUS-lajeja sekä kilpaillaan yläkoululaisten teknisiä- ja kädentaitoja testaava Taitaja9-kilpailu. Pirkanmaalta tämän vuoden Taitaja9-kilpailuun jatkoon pääsi ja Porissa kisasi kahdella joukkueella Anna Tapion koulu Pälkäneeltä.

Tervetuloa kiitoskahveille

Median edustajat ovat tervetulleita Taitajien kiitoskahveille keskiviikkona 25.5. klo 13 Sammonkadun toimipisteeseen, osoitteessa Sammonkatu 45. Yhteydenotot etukäteen kilpailupäällikkö Katja Aaltoselle (p. 040 726 5209, katja.aaltonen@tampere.fi).

 

Lisätietoja:
Katja Aaltonen
p. 040 726 5209
katja.aaltonen@tampere.fi

Tredu ja Tampereen kaupunki aloittavat lähihoitajien oppisopimuskoulutuksen

$
0
0

Tredu ja Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut käynnistävät uuden, aikuisille suunnatun lähihoitajaksi tähtäävän oppisopimuskoulutuksen.

Koulutus tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden opiskella ja tehdä työtä yhtä aikaa. Valmistumisen jälkeen opiskelijalla on mahdollisuus työllistyä lähihoitajaksi samaan yksikköön, jossa on suorittanut oppisopimuskoulutuksen.

Tutkinto opiskellaan työtä tehden oppisopimuspaikassa ja täydennetään 2–3 lähiopetuspäivänä kuukaudessa. Opintojen ajalta saa palkkaa. Oppisopimuspaikkaa ei tarvitse etsiä itse, vaan sen saa valita yhdeksästä Tampereen kaupungin asumispalvelujen, kotihoidon ja vammaispalvelujen yksiköstä, joita on sekä Tampereella että Orivedellä. Koulutuksen osaamisala on valitusta yksiköstä riippuen joko sairaanhoito ja huolenpito tai vammaistyö.

Uudella oppisopimuskoulutuksella pyritään helpottamaan hoito- ja hoiva-alan työntekijäpulaa. Koulutus tarjoaa myös taloudellisesti turvallisen opiskelumahdollisuuden esimerkiksi alaa vaihtavalle aikuiselle.

Syksyllä alkavassa koulutuksessa on reilu 40 aloituspaikkaa. Koulutus kestää noin 1,5 vuotta. Koulutukseen voi hakea 24.7.2022 asti.

Lisätietoja koulutuksesta ja oppisopimuspaikoista: TreduRekry – Lähihoitajaksi Tampereen kaupungille oppisopimuksella [Tredu - Hae opiskelemaan]

Lisätietoja

Tredu:
Koulutuspäällikkö Riitta Silas, 050 576 1398

Vammaispalvelut:
Tuula Soukka, 040 660 7190

Kotihoito, keskusta ja etelä:
Merja Korpi, 050 309 4481

Kotihoito ja asumispalvelut, koillinen ja kaakko:
Arja-Liisa Heikkilä, 040 7591 368

Kotihoito ja asumispalvelut, Orivesi:
Anne Paavilainen, 050 401 2257

Asumispalvelut, keskusta:
Minna Ruohonen, 040 1679 609

Asumispalvelut, Pispa:
Marjo-Riitta Rikala, 040 7591 405

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi

Harrastamisen Suomen malli saa jatkoa ja laajenee kaikille Rovaniemen kaupungin kouluille

$
0
0

“Harrastamisen Suomen malli” on aloitettu tammikuussa 2021 Rovaniemellä ensimmäisten kokeilukuntien joukossa. Hankkeen tavoitteena on tarjota peruskoululaisille mahdollisuus mieluisaan harrastustoimintaan koulupäivän yhteydessä. Maksuton harrastustoiminta saa jatkoa myös lukuvuonna 2022-23. Nyt mukana ovat kaikki kaupungin koulut sekä Rovaniemen Steinerkoulu ja Kristillinen koulu. 

Yhteensä 25:lla rovaniemeläiskoululla harrastuksia on tarjolla eri toimijoiden sekä kaupungin järjestämänä. Harrastuksia pyritään tarjoamaan peruskoulun kaikkien vuosiluokkien oppilaille. 

- Tarjottavat harrastukset perustuvat koululaiskyselyyn, josta nousseisiin lasten ja nuorten toiveisiin pyritään vastaamaan. Kyselyn perusteella toivotuimpia harrastuksia ensi lukuvuodelle ovat jalkapallo ja futsal, musiikki, kuvataide ja kädentaidot sekä ruoanlaitto ja leivonta, kertoo nuorisotoiminnan koordinaattori Laura Rapakko Rovaniemen kaupungin nuorisopalveluista.  

Harrastukset käynnistyvät syyskuussa 2022 ja kestävät läpi lukuvuoden aina toukokuun puoleen väliin saakka. Kouluilla järjestettävät harrastukset pyritään sijoittamaan koulupäivien yhteyteen siten, että osallistuminen on mahdollisimman helppoa sekä mahdollista myös koulukuljetuksen piirissä oleville oppilaille.  

Koulujen alettua ja harrastuslukujärjestysten valmistuttua harrastuksia tullaan markkinoimaan kouluilla. Harrastukset tulevat tarjolle kunkin koulun harrastuskalenteriin, jonka kautta harrastuksiin ilmoittautuminen onnistuu helposti. 

Harrastuskalenteri https://harrastukset.rovaniemi.fi/

Rovaniemeltä mukana olevat alakoulut:

  • Alakorkalon koulu
  • Hirvaan koulu
  • Kaukon koulu
  • Koskenkylän koulu
  • Meltauksen koulu
  • Nivankylän koulu
  • Nivavaaran koulu
  • Rautiosaaren koulu
  • Rovaniemen  Kristillinen koulu
  • Saaren koulu
  • Syväsenvaaran koulu
  • Taipaleen koulu
  • Vaaranlammen koulu
  • Viirinkankaan koulu
  • Vikajärven koulu

Mukana olevat yläkoulut ja yhtenäiskoulut:

  • Korkalovaaran peruskoulu
  • Muurolan peruskoulu
  • Napapiirin yläaste
  • Ounasjoen peruskoulu
  • Ounasvaaran peruskoulu
  • Ounasrinteen peruskoulu
  • Rantavitikan peruskoulu
  • Rovaniemen Steinerkoulu
  • Ylikylän peruskoulu
  • Yläkemijoen peruskoulu

Suomen malli

- Suomen mallin toteuttamiseen lukuvuodelle 2022-23 on valtakunnallisesti ollut jaossa 14,5 miljoonaa euroa.

- Lapin Aluehallintovirasto myönsi Rovaniemelle avustusta 150 000 euroa

- Rovaniemellä lukuvuonna 2021-22 Suomen mallin harrastuksia järjestettiin 13:lla koululla. Viikottaisia harrastuksia oli reilut 50 ja harrastuskertoja kertyi lukuvuoden aikana yli 1400 ja käyntikertoja niissä oli yhteensä yli 10 000. 

- Lukuvuonna 2022-23 Rovaniemellä harrastuksia on tarjolla jo 25:lla rovaniemeläiskoululla eli kouluja on mukana puolet enemmän edelliseen lukukauteen verrattuna. 

- Suomen mallin laajetessa yhä useammalla koululaisella on mahdollisuus löytää mieluisa harrastus. 

LUE LISÄÄ: www.rovaniemi.fi/Palvelut/Suomen-mallin-harrastusryhmat-lapsille-ja-nuorille/


Lisätietoja:
Nuorisotoiminnan koordinaattori Laura Rapakko
suomenmalli@rovaniemi.fi Puh. 040 825 1887

YSAOn opiskelijoille Suomen mestaruuksia

$
0
0

Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuman Taitaja-kisojen neljäpäiväinen finaali järjestettiin tänä vuonna Porissa. Skills Finland ry:n organisoimassa Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailivat SM-mitaleista, ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Ylä-Savon ammattiopistolta kisojen finaaliin ylsi sähköasennuksessa Luukas Iskanius, CNC koneistuksessa Lassi Heino, infrarakentamisessa Jukka Niskanen sekä tietokoneet- ja verkot -lajissa Vili Tikkanen. Niskanen ja Tikkanen voittivat lajistaan kultaa, kun taas Iskanius sekä Heino saivat lajistaan hopeaa. Vili Tikkanen sai myös ehdokkuuden Vuoden Taitajien taitajaksi. Lajituomarit tekevät ehdotuksen harkinnanvaraisesti lajinsa parhaasta, joka osaamisen lisäksi edustaa positiivisesti lajiaan sekä ammatillista koulutusta. Ehdokkuus kertonee osaltaan siitä, millaisista ominaisuuksista tämän vuoden voittaja on tehty.

Opiskelijoiden kisavalmisteluita tukivat myös heidän oppisopimuspaikat, joita olivat LVI-palvelut Viva  Oy, Maansiirto Korolainen Ky, RP-teollisuuspalvelu Oy sekä Ponsse Oyj.

Mitalistit kommentoivat omalta osaltaan kisakokemuksia.

Lassi Heino: ”Kaikinpuolin mukava kisaviikko takana. Sijoitus oli mainio harjoittelun määrään nähden.”

Jukka Niskanen: ”Hyvät fiilikset kilpailusta, ja tehtävät onnistui niin kuin pitikin.”

Luukas Iskanius: ”Hyvät fiilikset jäi tapahtumasta ja matkasta. Sijoitukseen olen myös tyytyväinen.”

Vili Tikkanen: ”Kaikin puolin erittäin onnistunut viikko. Ei olisi voinut mennä yhtänä paremmin, niin oman kuin tiimin suorituksen puolesta.”

Paikan päällä kilpailijoita oli kannustamassa huoltajavalmentajina alojen opettajat, YSAOn Taitaja-koordinaattori Satu Nasrelarab sekä Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän johtaja ja YSAOn rehtori Kari Puumalainen.

Satu Nasrelarab seurasi kisaajien ja huoltajavalmentajia jo syksyvalmisteluista alkaen. Hän kertoi tunnelmista heti tulosten julkaisun jälkeen:
"Näitä meidän opiskelijakilpailijoita seuratessa olen ihastellut heidän asennettaan. Vaatimattomuus, rauhallisuus, keskittyminen omaan suoritukseen, määrätietoisuus, huumori. Tuota kaikkea löytyy taidon lisäksi."

Puumalainen kertoi kisapäivien tunnelmista:
"YSAOn Taitaja-joukkue teki todella kovan suorituksen, neljä kilpailijaa, neljä mitalia. Vaikka miehet ovat nuoria, on asenne tekemiseen ammattimainen, mietitään ensin, tehdään sitten, ei hötkyillä turhasta. Olen ylpeä sekä opiskelijoista, mutta myös koko Taitaja-tiimistä, joka auttoi sekä opiskelijoitamme menestymään omissa lajeissaan, mutta myös toteuttamaan koko Taitaja -tapahtumaa. He kaikki toteuttivat oman ammattinsa edustajina YSAOn teemaa: ”Antaa taidon näkyä”!"

https://ysao.fi/taitaja2022

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
YSAOn Taitaja-koordinaattori 
Satu Nasrelarab 
satu.nasrelarab@ysao.fi
0400 798 524

Kuvatekstit

Kuvassa olevat mitalistit vasemmalta Jukka Niskanen, Vili Tikkanen, Luukas Iskanius, Lassi Heino. Kuvaaja Satu Nasrelarab.

Kuvassa Taitaja2022-kisan sähköasennuksen hopeamitalisti Luukas Iskanius. Kuvaaja Saana Pihlajaniemi Skills Finland.

Kuvassa Taitaja2022-kisan CNC koneistuksen hopeamitalisti Lassi Heino. Kuvaaja Alli Kapanen Skills Finland.

Kuvassa Taitaja2022-kisan tietokoneet- ja verkot kultamitalisti Vili Tikkanen, Kuvaaja Mari Kilkkilä Skills Finland.

Kuvassa Taitaja2022-kisan infrarakentamisen kultamitalisti Jukka Niskanen, Kuva Annina Palonen Skills Finland.

 

 

 

Korkea-ahon koulua esitetään lakkautettavaksi – kaupunki kuulee asukkaita aiheesta ennen lautakunnan käsittelyä

$
0
0

Korkea-ahon koulua esitetään lakkautettavaksi. Asia on lasten ja nuorten lautakunnan esityslistalla 14.6.2022.

– Osallisille henkilöille varataan mahdollisuus saada tietoja asiasta sekä annetaan tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta, kertoo Juhani Junnilainen toimialajohtaja hyvinvointi- ja sivistyspalveluista.

Korkea-ahon koulun oppilaat ja henkilökunta ovat siirtyneet Lappeen kouluun siirtyivät jo maaliskuussa 2022. Siirron syynä oli koulukiinteistön huono kunto. Kaupunki tiedotti siirrosta helmikuussa.

– Korkea-ahon koulun osalta oli jo aiemmin päätetty, että koulukiinteistön käytön päättyessä oppilaat siirtyvät Lappeen koulun oppilaiksi ja koulun toiminta päättyy, Junnilainen sanoo.

Avoin tilaisuus kaupungintalolla ennen lautakunnan kokousta

Lappeenrannan kaupungin hyvinvoinnin ja sivistyksen toimiala järjestää avoimen tilaisuuden päätösesitykseen liittyen ennen lautakunnan kokousta. Tilaisuus järjestetään
Lappeenrannan kaupungintalon valtuustosalissa keskiviikkona 1.6. klo 18–19.

– Tilaisuudessa kerrataan syyt koulun lakkauttamisehdotukseen sekä kerrotaan esimerkiksi, miten oppilaiden koulun vaihtuminen on sujunut. Tämän jälkeen on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja näkemyksiä aiheeseen liittyen, Junnilainen sanoo.

Paikalla on lasten ja nuorten lautakunnan edustajia sekä toimialajohtaja ja Lappeen koulun rehtorit.

Kysymyksiä ja palautetta aiheesta voi antaa myös kirjallisesti. Sähköisten, kirjallisten palautteiden tulee olla toimitettuna 3.6.2022 mennessä osoitteeseen:  juhani.junnilainen@lappeenranta.fi. Lisätietoja saa myös puhelimitse: 040 190 6270. Kirjallisen palautteen voi myös toimittaa paperiversiona Asiakaspalvelu Winkkiin.

Tilaisuudessa esille nousseet palautteet ja kommentit sekä kirjalliset palautteet tuodaan lautakunnan tiedoksi asian käsittelyn yhteydessä.

 

Lisätiedot:

Juhani Junnilainen
040 190 6270
juhani.junnilainen@lappeenranta.fi

Toimialajohtaja

Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut

Lappeenrannan kaupunki

Valtakunnallisen yläkoululaisten Metsävisan tulokset ratkesivat

$
0
0

41. Metsävisan finaaliin kutsuttiin 50 parasta koulunsa visavoittajaa opettajansa kanssa. He pääsivät loppukilpailuun 20 000 Metsävisan koulutason kilpailuun osallistuneen oppilaan joukosta. Osallistujat tulivat eri puolilta Suomea. 

Kilpailu käytiin Ruotsinkylän tutkimusmetsässä Tuusulassa. Rastireitillä finalistien vastasivat puhelimillaan kilpailukysymyksiin, jotka koskivat esimerkiksi metsän monimuotoista lajistoa, metsänhoitoa ja puusta valmistettavia tuotteita.

– En etukäteen arvannutkaan, että tämä on näin iso tapahtuma ja yhteistyöponnistus. On hienoa koronan jälkeen saada oppilaat yhteen ja tavata muiden koulujen opettajia. Uudet täällä saadut kaverit ovat tärkeämpiä kuin voitto, oppilaansa seurana finaalissa ollut Nöykkiön koulun biologian ja maantiedon opettaja Kukka Aho kommentoi. – Koulussamme kaikki kahdeksannet luokat osallistuvat Metsävisaan. Sillä on meillä jo pitkät perinteet.

– Kannatti lähteä, kommentoi puolestaan Jami Niekka ennen tulosten julkistusta. Myöhemmin selvisi, että hän tuli visaili kilpailussa kolmanneksi.

Koulutason visassa hyvin menestyneitä nuoria jatkaa metsien parissa vielä kesäkuussa. 15 oppilasta voitti arvontapalkintoina kahden viikon kesätyöpestit kotipaikkakuntiensa metsänhoitoyhdistyksiin.

Metsävisan tulokset julkistettiin OP Vallilasta verkkolähetyksessä

Metsävisan 2022 voittaja: Taito Vanhanen, Juvan yhtenäiskoulu, Juva

Toinen sija: Aarne Sillfors, Lyseonmäen koulu, Heinola

Kolmas sija: Jami Niekka, Urjalan yhtenäiskoulu, Urjala

Jaettu 4. sija:
- Jasper Kattainen, Juhani Ahon koulu, Iisalmi
- Meaminea Kerkelä, Porolahden peruskoulu, Helsinki
- Panu Kitunen, Vehkalahden koulu, Hamina
- Eemeli Myllymäki, Vesilahden yhtenäiskoulu, Vesilahti
- Siiri Nurmi, Askolan koulu, Askola
- Alina Rajatalo, Ounasrinteen peruskoulu, Rovaniemi
- Onni Vaaherkumpu, Saarijärven yhtenäiskoulu, Saarijärvi

Jaettu 5. sija
- Kaikki muut finaaliin osallistuneet nuoret sijoittuivat viidennelle sijalle. Katso koko osallistujalista.

Metsävisa on koulujen ja metsäalan välistä yhteistyötä

Metsävisassa oppilaat tutustuvat metsäasioihin monipuolisesti eri näkökulmista. Osallistua voi koko yläkoulu, valitut luokat tai luokka-asteet, vapaaehtoinen pienryhmä tai yksittäinen oppilaskin.

Seuraava koulutason Metsävisa järjestetään helmikuussa 2023. Visaan on osallistunut kaikkiaan yli miljoona yläkoulun oppilasta vuodesta 1982 alkaen.

Metsävisaa rahoittavat ja järjestävät Biologian ja Maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n ja Suomen Metsäyhdistyksen lisäksi laaja joukko metsäalan toimijoita.


Lisätietoja

  • Finalistien yhteystietoja haastatteluja varten: Anne Turunen, Suomen Metsäyhdistys ry, anne.turunen@smy.fi, puh. 045 6575 440 (varalla Sirpa Kärkkäinen, 0503512 416)
  • Järjestäjien haastattelut: Sirpa Kärkkäinen, Suomen Metsäyhdistys ry, johtava asiantuntija/nuorisoviestintä, sirpa.karkkainen@smy.fi, 050 3512 416
  • Verkkosivut: metsavisa.fi
  • Metsävisa somessa: Metsä puhuu InstagramTwitter ja Facebook

OAJ:n jäsenmaksujen perintä yksityisellä opetusalalla lopetetaan toistaiseksi

$
0
0

Sivista on päättänyt, etteivät sen jäsenet yksityisellä opetusalalla peri työehtosopimukseen perustuen OAJ:n jäsenten jäsenmaksuja palkoista 23.5.2022 lukien. Päätös on voimassa toistaiseksi, kunnes työehtosopimus saadaan taas voimaan. Sivistan päätöksen taustalla on pitkittyneet työehtosopimusneuvottelut, joita OAJ on toukokuun aikana vaikeuttanut entisestään.

Neuvotteluita on jatkettu valtakunnansovittelijan toimistolla huhtikuusta lähtien. Palkansaajajärjestöt ilmoittivat yksityisen opetusalan lakoista huhtikuussa ja toteuttivat lakkoja yksityisissä oppilaitoksissa 3.–10.5. Sovittelija on antanut kaksi yleisen linjan mukaista sovintoehdotusta, joista viimeisimmän 29.4. Sivista, Jyty ja JHL olisivat hyväksyneet, mutta OAJ ainoana hylkäsi tämänkin ehdotuksen.

Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen piirissä työskentelee yhteensä noin 24 000 työntekijää. Työehtosopimuksen piiriin kuuluvat ammattikorkeakoulut, ammatilliset oppilaitokset, yleissivistävät ja vapaan sivistystyön oppilaitokset, urheiluopistot sekä taiteen perusopetus. 

 

Lisätietoja:

Hanne Salonen p. 0405204877

Työmarkkinajohtaja, Sivista

 


Henna Pirinen sijoittui neljänneksi Taitaja-kisoissa

$
0
0

Ammattiopisto Samiedun ravintola- ja cateringalan opiskelija Henna Pirinen sijoittui 4. sijalle Taitaja SM-kisoissa. Pirinen kilpaili tarjoilijoiden sarjassa. Ero pronssille sijoittuneeseen oli vain 2,28 pistettä.

– Palkintosijoille ei nyt päästy, mutta Henna on joka tapauksessa voittaja. Huikeaa työskentelyä ja tyttö on timanttia, Samiedun kehittäjäopettaja Laura Tynkkynen iloitsee.

Kuvassa Henna Pirinen iloisena tulosten julkistuksen jälkeen.

Lisätietoja antaa Opetusravintola Paviljongin kehittäjäopettaja Laura Tynkkynen, puh. 050 414 5719, laura.tynkkynen@samiedu.fi.

Careerian Alexandra Illbergille hopeaa Taitaja2022-kilpailun rakennuspinnoittamisessa

$
0
0

Taitaja-kilpailu on Suomen suurin vuosittainen ammatillisen koulutuksen tapahtuma, jossa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat oman alansa Suomen mestaruuksista. Vuoden 2022 Taitaja-finaaliin osallistui Careeriasta kolme opiskelijaa valmentajineen. Lajeina olivat rakennuspinnoittaminen, mediasuunnittelu ja automaatioasennus. Alexandra Illberg saavutti hopeaa rakennuspinnoittamisessa. Julia Hovi sijoittui mediasuunnittelun kilpailussa neljänneksi ja Jesse Paronen oli automaatioasennuksessa seitsemäs.

Careerian Taitaja-joukkue tyytyväinen tuloksiin ja kilpailukokemuksiin 

Taitaja2022-finaali pidettiin 16.−19.5.2022 Porissa. Kilpailijat valmistautuvat finaalikoitokseen yhdessä valmentajiensa kanssa, jotka olivat mukana paikan päällä Porissa. Kilpailutoiminta kehittää sekä opiskelijan että valmentaja ammattitaitoa.

Careerian kilpailujoukkue:

Rakennuspinnoittaminen
Kilpailija: Alexandra Illberg                       
Valmentaja: Tanja Holmberg

Mediasuunnittelu,
Kilpailija: Julia Hovi
Valmentaja: Riikka Pohjanen

Automaatioasennus        
Kilpailija: Jesse Paronen
Valmentaja: Timo Lehmusvuori ja Tuomo Kälviäinen

Alexandra Illberg kilpaili Taitaja-finaalissa rakennuspinnoittamisessa jo toisen kerran. Hän valmistuu ammattiin tänä keväänä. Julia Hovi ja Jesse Paronen olivat mukana Taitaja-kilpailuissa ensimmäistä kertaa ja osallistuminen oli hyvää kokemusta ensi vuotta silmällä pitäen. He jatkavat opintojaan Careeriassa kesälomatauon jälkeen.

Sekä kilpailijat että heidän valmentajansa olivat tyytyväisiä kilpailusuorituksiin ja sijoituksiin.
– Itse kilpailusuoritusta toteutetaan kolmen päivän ajan suuren yleisön edessä, ja se vaatii keskittymistä sekä hyvää paineensietokykyä vahvan substanssiosaamisen lisäksi. Paineista ja pitkistä päivistä huolimatta kisatunnelma pysyi korkealla ja kilpailuista jäi mieleenpainuva kokemus sekä kilpailijoille että valmentajille, sanoo Careerian Taitaja-toimintaa koordinoiva opettaja Tanja Holmberg.

Porin finaalissa oli edustettuna 50 lajia ja näytöslajia. Kaikki Taitaja2022-kilpailun tulokset löytyvät Taitaja2022-kilpailun sivuilta täältä: https://taitaja2022.fi/wp-content/uploads/sites/13/2022/05/OR_all_skills.pdf

Taitajassa kilpaillaan ammatillisen koulutuksen Suomen mestaruuksista

Taitaja on ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma, joka on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1988. Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Kilpailun lisäksi tapahtuma toimii kohtaamispaikkana useille ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville asiantuntijoille sekä näyteikkunana ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneelle tai ammatinvalintaa pohtivalle yleisölle. Taitajaan voivat osallistua kilpailuvuonna 21 vuotta täyttävät tai sitä nuoremmat ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Kilpailu järjestetään vuosittain.

Taitaja-tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry, joka luovuttaa järjestämisoikeuden vuosittain jollekin ammatilliselle koulutuksen järjestäjälle. Taitaja2022 Pori -tapahtuman järjesti Länsirannikon Koulutus Oy WinNova yhdessä Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedun kanssa. Lisäksi suurtapahtumassa on mukana lukuisia muita yhteistyökumppaneita. Vuoden 2023 Taitaja-kilpailut järjestetään Espoossa.

Careerian Taitaja9-aluekilpailusta finaaliin ponnistaneelle Sipoonlahden yläkoululle pronssia 

Taitaja-tapahtuman yhteydessä pidetään myös yläkoululaisille suunnattu Taitaja9-kilpailu, joka on toiminnallinen kädentaitokilpailu 7.–9.-luokkalaisille. Taitaja9-kilpailu on hauska tapa tutustua eri ammattialoihin ennen eteen tulevaa yhteishaun valintaa. Taitaja9-kilpailu rakentuu paikalliskilpailuista, joista parhaat joukkueet jatkavat aluekilpailuun ja aluekilpailun parhaat kilpailevat finaalissa Taitaja-kilpailun yhteydessä. Careerian järjestämästä Taitaja9-aluekilpailusta tiensä finaaliin selvittänyt Sipoonlahden yläkoulun joukkue SLK Mafia voitti Taitaja9-finaalissa hienosti pronssia.

Lisätietoa:
Careeria: Tanja Holmberg, tanja.holmberg@careeria.fi, puh. 040 526 5953
Taitaja2022-kilpailu: https://taitaja2022.fi/fi/

Kokkiopiskelijat Sarita Nyman ja Kiira Rajaharju voittivat kultaa TaitajaPLUS-kilpailuista

$
0
0
Kuvassa: Sarita Nyman ja Kiira Rajaharju
Kultamitalistit Sarita Nyman ja Kiira Rajaharju

 

Ammattiopisto Liven kokkiopiskelijoilla Sarita Nymanilla ja Kiira Rajaharjulla oli syytä hymyyn, kun he pääsivät ripustamaan kultamitalit kaulaansa TaitajaPLUS –kilpailuiden päätteeksi Porin West Areenalla. 

Tapahtuma sisälsi kiperiä tehtäviä ja toisaalta yllättäviä käänteitä, jotka alkoivat jo ennen matkaa länsirannikolle. Saritan pari joutui jättäytymään pois sunnuntaina ja päivän varoitusajalla Kiira lupautui korvaajaksi.

- Kiira oli alkuun aika paniikissa, kun hän ei kerennyt harjoittelemaan kisatehtäviä varten. Kannustin Kiiraa, että kyllä me tämä hoidetaan. Riittää, että yritämme parhaamme, Sarita kertoo.

Alkumatkan haasteista huolimatta kokkiopiskelijat aloittivat ensimmäisen ruoanlaittotehtävänsä keskiviikkona. Parivaljakko valmisti muun muassa ratatouillea pienellä twistillä, tomaattifocaccia ja hävikkiruoasta munakkaan. Tuomaristo kiitteli ruoan makua vaikkakin erimielisyyksiä syntyi ratatouillen valmistustavoista. Nämä kuitenkin oikaistiin sääntökirjaa tarkastelemalla eikä pistemenetyksiä syntynyt. Ruoanvalmistuksen lisäksi he pääsivät suunnittelemaan logon S-ryhmän tuotteelle ja tekemään sille tuoteselosteen. Kiira kiitteli Saritan rauhoittavaa työotetta ja auttavaisuutta stressaavassa kisatilanteessa.

- Saritan kanssa työskentely oli tosi sujuvaa. Hän on tosi rauhallinen ja auttavainen. Saritan läsnäolo auttoi meitä pääsemään läpi kisasuorituksista, Kiira kertoo.

“Harjoittelimme lähinnä sitä, miten me pidätämme itkua, jos me häviämme.”

Viikko huipentui torstaina West Areenalle, minne kerääntyivät kaikki finalistit tukijoukkoineen odottamaan loppukilpailun tuloksia. Istuessaan omille paikoilleen Kiira ja Sarita olivat varmoja, ettei tänä vuonna mitalisadetta ole luvassa ja pettymykseen oli valmistauduttu.

- Harjoittelimme lähinnä sitä, miten me pidätämme itkua, jos me häviämme. Ajattelimme, että suorituksellamme yllämme korkeintaan pronssimitalille, Sarita kertoo.

Kun areenan päälavan yläpuolella olevaan näyttöön ilmestyivät pronssimitalistien nimet, parivaljakko totesi, ettei mitään ole enää tehtävissä. Toisin kävi.

- Olin niin pettynyt, etten kuullut ja nähnyt mitään ympärilläni. Istuin hieman sivuttain ja näin yhtäkkiä Kiiran sukunimen näytöllä. Katsoin uudestaan ja näin myös oman nimeni. Totesin, että me voitimme! Se oli sellainen tunteiden vuoristorata koko reissu Sarita hehkuttaa

Kiira oli yhtä lailla hämmentynyt nähdessään nimensä.

- En uskonut, että me voitimme! Kävellessäni lavalle ajattelin vain, ettei tämä ole totta, Kiira jatkaa.

Kisat olivat arvokas oppimiskokemus

Osallistuminen Taitaja22 –kilpailuihin antoi kummallekin opiskelijalle itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihinsä - puhumattakaan työskentelystä tilanteissa, joissa mitataan paineensietokykyä. Ansioluettelokin saa odotetun merkinnän kultamitalin tiimoilta.

- Koen, että saan itsevarmuutta näistä kilpailuista pystyen haastamaan itseäni myös jatkossa. Se antaa jatkossa uskoa siihen, että kyllä minä pystyn hakemaan töitä ja toivottavasti saan myös niitä. Mahtava kokemus, Sarita päättää.

Kiiran matka jatkuu vielä opiskelijana seuraavalla lukukaudella Ammattiopisto Livessä, mutta Sarita on jättämässä hyvästit oppilaitokselle, kun valmistuminen näkyy lähihorisontissa tämän kevään aikana. Työelämän unelmista ja tavoitteista kysyessä Kiira ajattelee, että työskentely à la carte –ravintolassa saattaisi olla hänelle mielekäs paikka työskennellä opintojen jälkeen. Sarita puolestaan vielä pohtii erilaisia mahdollisuuksia valmistumisensa jälkeen.

- Minulla on vielä epäselvää mitä haluaisin tehdä. Olen aikaisemmin työskennellyt sosiaalialalla. Haluaisin päästä sellaiseen työpaikkaan, jossa voisin toteuttaa omaa luovuuttani, Sarita pohtii.

Ensi vuonna Taitaja2023-tapahtuma järjestetään Espoossa 8.–11.5.2023. Ammattiopisto Live vastaa TaitajaPLUS–kilapiluista.

*Yksilöllistä tukea tarvitseville opiskelijoille suunnatuissa PLUS-lajeissa kilpailjoiden erityistarpeet otetaan huomioon esimerkiksi lyhentämällä kilpailuaikaa.

Lisätietoa:

Anu Kilkku
joukkueenjohtaja
040 482 2606
Anu.Kilkku@inlive.fi

LUT-yliopisto aloittaa Lahdessa uuden tietotekniikan maisterikoulutuksen

$
0
0

Uusi englanninkielinen Digital Systems and Service Development -maisteriohjelma alkaa syksyllä 2023. Se tuo Lahteen lisää opiskelijoita sekä ohjelmisto- ja palvelumuotoiluosaamista.

LUT-yliopisto laajentaa koulutustarjontaansa ja aloittaa Lahdessa toisen tietotekniikan maisteriohjelman. Uudessa ohjelmassa on tarjolla yhteensä 30 aloituspaikkaa. Lisäksi Software and Systems Engineering -kandidaattiohjelmasta valmistuneet voivat valita sen pääaineekseen. Hakuaika maisteriohjelmiin alkaa marraskuussa 2022.

“Digitalisaation ja innovaatioiden ohjaamassa taloudessa on tärkeää osata kehittää digitaalisia palvelujärjestelmiä ja omaksua asiakaspalveluhenkinen asenne. Uudessa maisteriohjelmassa opiskelijoistamme tulee modernien ja ihmiskeskeisten digipalveluiden asiantuntijoita”, ohjelman johtaja Dominik Siemon LUT-yliopistolta sanoo.

Uusi ohjelma on jo toinen tietotekniikan maisteriohjelma Lahdessa, ja se keskittyy nimenomaan tekniseen näkökulmaan. Toinen maisteriohjelma, Software Product Management and Business, on puolestaan liiketoimintapainotteinen.  

Ohjelma vastaa ohjelmisto-osaajien kasvavaan kysyntään

Uudella maisteriohjelmalla vastataan kasvaneeseen ohjelmisto-osaajien kysyntään. Ohjelma yhdistää palvelumuotoilun menetelmiä uusiin teknologioihin, kuten tekoälyyn, pilvilaskentaan ja muihin yleisiin digitaalisten palveluiden kehittämisjärjestelmiin. Ohjelmasta valmistuvat diplomi-insinöörit voivat työskennellä esimerkiksi älykkäiden digi- ja pilvipalveluiden, palvelumuotoilun, ohjelmistoarkkitehtuurin ja projektijohtamisen parissa.

“LUTin ohjelmistotuotannon tavoitteena on Lahden kampuksella toiminnan aloittamisesta asti ollut tarjota opiskelupolku ensimmäisen vuoden kandidaatin opinnoista aina tekniikan tohtoriksi asti. Uuden ohjelmamme myötä pystymme tarjoamaan opiskelijoillemme lisää mahdollisuuksia suunnata opintoja kohti heidän omia mielenkiinnonkohteitaan sekä tukemaan työllistymistä heitä itseään kiinnostaviin tehtäviin”, sanoo LUTin tietotekniikan ohjelmajohtaja Jussi Kasurinen.

Digital Systems and Service Development -maisteriohjelma 

  • Uusi tietotekniikan maisteriohjelma, joka alkaa Lahden kampuksella 1.11.2023.
  • Ohjelma on tarkoitettu ohjelmisto- ja tietotekniikan sekä muiden vastaavien alojen kandidaateille, jotka haluavat syventää digitaalisten ohjelmistojen ja palvelumuotoilun osaamistaan.
  • Opiskelu on joustavaa, ja siihen kuuluu niin lähiopetusta kuin etäopiskelua.
  • Haku maisteriohjelmiin alkaa marraskuussa 2022. 


Lisätietoja: 

Dominik Siemon, ohjelmajohtaja, +358504487927, Dominik.Siemon@lut.fi, (in English)
Jussi Kasurinen, apulaisprofessori, tietotekniikan ohjelmajohtaja, +358504360146, Jussi.Kasurinen@lut.fi 
Kari Smolander, professori, +358405463493, Kari.Smolander@lut.fi

Akateeminen juhlakulkue ja kaksi uutta maisteriohjelmaa – LUT-yliopisto näkyy ja kuuluu vahvasti Lahdessa

$
0
0

Suomen nuorin yliopistokaupunki Lahti isännöi 28.5. ensimmäistä kertaa tohtoripromootiota. Elokuussa Lahdessa alkaa uusi sähköisen liikenteen maisteriohjelma ja syksyllä 2023 uusi englanninkielinen tietotekniikan maisteriohjelma.

Lahtelaiset pääsevät seuraamaan LUT-yliopiston akateemisia juhlaperinteitä, kun tohtoripromootio järjestetään lauantaina 28.5. Lahdessa ensimmäistä kertaa. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi akateeminen juhlakulkue, jota yleisö on lämpimästi tervetullut seuraamaan. Kulkue lähtee noin klo 15 kaupungintalon puistosta ja siirtyy Ristinkirkon sankarihautausmaalle reittiä Harjukatu–Rautatienkatu–Aleksanterinkatu–kauppatori– Mariankatu–Kirkkokatu. 

Juhlakulkueeseen osallistuu satakunta henkilöä. Joukossa ovat muun muassa LUTin rehtorit, dekaanit, professorit sekä tilaisuudessa nimitettävät tohtorit ja kunniatohtorit. Kunniatohtoreiden joukossa on kansainvälisiä ja kansallisia vaikuttajia. Tohtoripromootio on arvokkain akateeminen juhlatilaisuus.

”Lahti on toinen kampuskaupunkimme, ja haluamme olla vahvasti läsnä lahtelaisten mielissä ja arjessa. Meille on tärkeää, että Lahti näkyy ja kuuluu myös yliopistokaupunkina”, rehtori Juha-Matti Saksa kertoo.

Uusi tietotekniikan maisteriohjelma alkaa syksyllä 2023

LUTin Lahden kampuksen koulutustoiminta vahvistuu. Syksyllä 2023 Lahdessa alkaa uusi, englanninkielinen Digital Systems and Service Development -maisteriohjelma, joka tuo alueelle lisää opiskelijoita sekä ohjelmisto- ja palvelumuotoiluosaamista. Uudessa ohjelmassa on tarjolla yhteensä 30 aloituspaikkaa. Hakuaika alkaa joulukuussa 2022.

”Aiemmin Lahdessa on voinut suorittaa liiketoimintapainotteisen Software Product Management and Business -maisteriohjelman. Uusi ohjelma painottuu enemmän tekniikkaan, LUT-yliopiston ohjelmistotekniikan professori Kari Smolander kertoo. 

Uudella maisteriohjelmalla vastataan kasvaneeseen ohjelmisto-osaajien kysyntään. Ohjelmasta valmistuvat diplomi-insinöörit voivat työskennellä esimerkiksi älykkäiden digi- ja pilvipalveluiden, palvelumuotoilun, ohjelmistoarkkitehtuurin ja projektijohtamisen parissa. 

Suomessa ainutlaatuinen sähköisen liikenteen maisteriohjelma alkaa elokuussa 

LUT-yliopiston Lahden kampuksella voi tällä hetkellä suorittaa kahdeksan maisteriohjelmaa, joista seitsemän on tekniikan ja yksi kauppatieteiden alalta. Lisäksi Lahdessa voi suorittaa kolme englanninkielistä kandidaattiohjelmaa. 

Yksi uusimmista tutkinto-ohjelmista on sähköisen liikenteen maisteriohjelma Electric Transportation Systems (DI), joka liittyy Lahteen perustettuun Suomen ensimmäiseen sähköisen liikenteen professuuriin. Professorina aloitti vastikään LUTista valmistunut sähkötekniikan diplomi-insinööri Lassi Aarniovuori, ja ensimmäiset opiskelijat aloittavat sähköisen liikenteen opintonsa ensi elokuussa. Lisäksi LAB-ammattikorkeakoulussa alkaa ensi vuoden alussa uusi sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörikoulutus. Molempien koulutusten tavoitteena on kouluttaa osaajia muun muassa Lahdessa sijaitsevaan sähköisen liikenteen klusteriin, jossa on mukana yli 30 yritystä.

”LUT-yliopiston Lahden kampus on kaupungille arvokas menestystekijä. Yliopiston vahva ympäristöosaaminen ja yritysyhteistyö vauhdittavat alueen elinvoimaa ja vihreää siirtymää. Huippututkimuksella ja -koulutuksella saamme tänne uusinta osaamista, mikä edistää yritysten ja kaupungin kilpailukykyä. Sähköisen liikenteen professuuri ja siihen liittyvä uusi maisteriohjelma ovat mainio esimerkki tästä hyvän kehästä”, sanoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

LUTin Lahden kampuksen kehittyminen kasvattaa kaupungin mainetta. T-Median tuoreessa mainetutkimuksessa Lahti nousi kuudenneksi kymmenen suurimman kaupungin listalla. Menestyksen syiksi on arveltu paitsi Euroopan ympäristöpääkaupunkivuotta myös Lahden asemaa yliopistokaupunkina.

Lisätietoja: 

Jaana Sandström, vararehtori, 040 5716197, jaana.sandstrom@lut.fi (tohtoripromootio)
Olli Pyrhönen, dekaani, LUT School of Energy Systems, puh. 040 516 6411, olli.pyrhonen@lut.fi (sähköisen liikenteen professuuri ja tutkinto-ohjelma)
Kari Smolander, Professor, +358405463493, Kari.Smolander@lut.fi (uusi tietotekniikan koulutusohjelma)

Suomen Ekonomit ry lahjoittaa 130 000 euroa Vaasan yliopistolle

$
0
0

Suomen Ekonomit ry päätti 130 000 euron lahjoituksesta Vaasan yliopistolle liittokokouksessaan 21.5.2022. Lahjoitus kohdennetaan kauppatieteelliselle alalle, ja lahjoitussumma perustuu kauppatieteiden maisteriksi valmistuneiden määrään.

– Kauppatieteet ovat avainasemassa, kun ratkotaan vaikkapa ilmastonmuutokseen liittyviä ongelmia. Kauppatieteiden osaajat tarjoavat avaimia monien kriisien ratkaisuihin niin Suomessa kuin globaalisti. Kauppatieteiden opiskelijat ovat tulevaisuuden voimavara, sanoo Suomen Ekonomien koulutuspolitiikan asiantuntija Mika Parkkari.

Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto kiittää Suomen Ekonomeja lahjoituksesta.

– Suomen Ekonomit on ollut merkittävä kauppatieteellisen alan yhteistyökumppani Vaasan yliopistolle jo pitkään. Järjestö on myös osallistunut varainhankintakampanjaamme aiempinakin vuosina. Toivomme yhteistyön jatkuvan tiiviinä myös tulevaisuudessa.

Suomen Ekonomit ry on kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden ja alan opiskelijoiden palvelu- ja etujärjestö, johon kuuluu 57 000 jäsentä.

Vaasan yliopiston varainhankintakampanjan tavoitteena on kerätä 5−7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta valtion vastinrahaohjelmaan. Jokainen lahjoitettu euro enintään 11 miljoonaan euroon saakka voi tuottaa valtion vastinrahaa jopa 2,5 euroa. Tärkeänä varainhankintakampanjan tavoitteena on myös rakentaa pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia.

 

Lisätietoja:
Rehtori Jari Kuusisto, Vaasan yliopisto, jari.kuusisto@uwasa.fi, puh. 029 449 8291
Koulutuspolitiikan erityisasiantuntija, Mika Parkkari, Suomen Ekonomit, mika.parkkari@ekonomit.fi, puh. 040 080 2145

 

Språkambassadörerna öppnar dörren för svenskar att studera i Finland och lära sig finska

$
0
0

– Finländarna är den största minoriteten i Sverige. Svenskarna känner dock inte till Finland och dess potential särskilt väl. Det viktigaste skulle vara att lyfta fram de grundläggande fakta, dvs. att Finland är ett tvåspråkigt land och att Finland erbjuder gratis och internationellt erkänd högskoleutbildning. Det finns en ökad efterfrågan på närmare samarbete i form av studier, säger Jokela och lyfter fram bakgrunderna till projektet. 

Kärnan i projektet som koordineras av Språkambassadörerna är ett nätverk av finländska högskolor där studierna kan genomföras på svenska. Det är också möjligt att lära sig finska under studierna. Efter studierna uppmuntras studenterna att dela med sig av sina egna erfarenheter så att allt fler svenskar kan lära känna de möjligheter som Finland erbjuder. 

– Det finns en stark koppling mellan Sverige och Finland som grannländer. Kunskaper i båda språken och dess kulturer är till stor nytta för individen. Det har jag själv fått erfara. Flera intressanta arbetsmöjligheter har öppnat sig för mig genom mina mångsidiga språkkunskaper, säger Jokela. 

Det finns ett behov av att öka antalet nätverk mellan de nordiska länderna. Språkambassadörerna ser en samhällsnytta i bättre kunskaper i finska och svenska och ömsesidig kunskap om båda länderna. 

– Jag är sverigefinsk, det vill säga mina föräldrar är från Finland, men jag är uppvuxen och har gått i skolan i Sverige. Skillnaderna mellan Finland och Sverige är inte alls så stora för mig som ofta antyds. I den meningen skulle ett närmare samarbete inte bara vara naturligt utan också enkelt, sammanfattar Jokela. 

Ytterligare information: Koordinator Annika Jokela, annika.jokela@kielilahettilaat.fi, +358 (0)440-131 320 

Annika Jokela. Foto: Tuomo Manninen


Språkambassadörerna öppnar dörren för svenskar att studera i Finland och lära sig finska

$
0
0

– Finländarna är den största minoriteten i Sverige. Svenskarna känner dock inte till Finland och dess potential särskilt väl. Det viktigaste skulle vara att lyfta fram de grundläggande fakta, dvs. att Finland är ett tvåspråkigt land och att Finland erbjuder gratis och internationellt erkänd högskoleutbildning. Det finns en ökad efterfrågan på närmare samarbete i form av studier, säger Jokela och lyfter fram bakgrunderna till projektet. 

 Kärnan i projektet som koordineras av Språkambassadörerna är ett nätverk av finländska högskolor där studierna kan genomföras på svenska. Det är också möjligt att lära sig finska under studierna. Efter studierna uppmuntras studenterna att dela med sig av sina egna erfarenheter så att allt fler svenskar kan lära känna de möjligheter som Finland erbjuder. 

– Det finns en stark koppling mellan Sverige och Finland som grannländer. Kunskaper i båda språken och dess kulturer är till stor nytta för individen. Det har jag själv fått erfara. Flera intressanta arbetsmöjligheter har öppnat sig för mig genom mina mångsidiga språkkunskaper, säger Jokela. 

Det finns ett behov av att öka antalet nätverk mellan de nordiska länderna. Språkambassadörerna ser en samhällsnytta i bättre kunskaper i finska och svenska och ömsesidig kunskap om båda länderna. 

– Jag är sverigefinsk, det vill säga mina föräldrar är från Finland, men jag är uppvuxen och har gått i skolan i Sverige. Skillnaderna mellan Finland och Sverige är inte alls så stora för mig som ofta antyds. I den meningen skulle ett närmare samarbete inte bara vara naturligt utan också enkelt, sammanfattar Jokela. 

Ytterligare information: Koordinator Annika Jokela, annika.jokela@kielilahettilaat.fi, +358 (0)440-131 320 

Annika Jokela. Foto: Tuomo Manninen

Kielilähettiläät avaavat oven ruotsalaisille Suomessa opiskeluun ja suomen oppimiseen

$
0
0

– Suomalaiset ovat suurin vähemmistö Ruotsissa. Ruotsalaiset eivät kuitenkaan tunne Suomea ja sen mahdollisuuksia kovinkaan hyvin. Keskeisintä olisi nostaa perusfaktat esille, eli että Suomi on kaksikielinen maa ja Suomessa on tarjolla ilmainen ja kansainvälisestikin laadukas korkeakoulutus. Tilausta yhteistyön tiivistämiselle opiskelun muodossa on yhä enemmän, avaa Jokela hankkeen taustoja.

Kielilähettiläiden koordinoiman hankkeen ytimessä on suomalaisten korkeakoulujen verkosto, jossa voi opiskella ruotsiksi. Opintojen aikana on mahdollista oppia myös suomea. Opiskelun jälkeen omia kokemuksia kannustetaan jakamaan eteenpäin, jotta yhä useampi ruotsalainen oppisi tuntemaan Suomen tarjoamat mahdollisuudet.

–  Ruotsin ja Suomen välillä on naapurimaina vahva yhteys. Molempien kielien ja kulttuurien osaamisesta on yksilölle merkittävää hyötyä. Tämän olen saanut itse kokea. Useampi mielenkiintoinen työtilaisuus on avautunut minulle monipuolisen kieliosaamiseni kautta, Jokela kertoo.

Pohjolan naapurimaiden välisiä verkostoja on lisättävä. Kielilähettiläät näkevät paremman suomen ja ruotsin taidon ja molemminpuolisen, molempien maiden tuntemisen hyödyttävän laajasti yhteiskuntaa.

– Olen taustaltani ruotsinsuomalainen eli vanhempani ovat Suomesta, mutta olen kasvanut ja käynyt kouluni ja pääosan jatko-opinnoistani Ruotsissa. Suomen ja Ruotsin eroavaisuudet eivät ole minusta läheskään niin suuria kuin monesti annetaan ymmärtää. Yhteistyön tiivistäminen olisi tässä mielessä paitsi luontevaa niin myös helppoa, Jokela summaa.

Lisätietoja: Koordinaattori Annika Jokela, annika.jokela@kielilahettilaat.fi, +358 440 131 320


Annika Jokela. Kuva: Tuomo Manninen

The Finnish Netflix of Learning Services is Expanding into the Municipal Sector – Eduhouse Acquires Hallintoakatemia

$
0
0

Eduhouse, the Finnish market leader in Learning-as-a-Service (LaaS), is acquiring Hallintoakatemia, which specializes in training services and skills development in the public administration sector. Through the LaaS solution offered by Eduhouse, client organizations can provide their employees with access to an extensive online training library and an advanced e-learning platform with a monthly subscription. The training materials focus on, for example, financial, payroll and personnel management, business law, and IT skills. With the acquisition, the range of services offered by Eduhouse expands from the private sector to support the life-long learning of public administration professionals.

Eduhouse offers subscription-based learning services designed for knowledge workers, where organizations can purchase services for their employees as streaming services subject to a monthly fee. Users can develop their skills further through an extensive video library, podcasts, and other self-study materials as well as remote training and online coaching sessions run by instructors. Eduhouse aims to offer the most topical and relevant in-work training for professionals within a single platform. 

“We believe that the LaaS model is well-suited for public administration, where skills development is continuously required throughout various sectors. Public administration training needs range from confidentiality, document management, decision-making and evolving legislation to taking of minutes and land use planning. Together, Eduhouse and Hallintoakatemia can support the life-long learning of public administration professionals on a single platform,” says Jukka Vento, CEO of Eduhouse. 

Hallintoakatemia is a well-known training provider in the public administration sector. It has supported almost all Finnish municipalities in development of skills, management practices and operations. 

“The services offered by Hallintoakatemia focus on training related to the everyday tools and methods used by public administration professionals. The training sessions are run by the most experienced specialists in the field, who themselves work with the same topics and are thus familiar with the working environments and needs of the trainees. Cooperation with familiar services and professionals will continue as usual, but the life-long learning concept and service platform of Eduhouse will allow us to develop the competence and skills of public administration employees even faster,” says Tuuli Tarukannel, CEO of Hallintoakatemia.  

 

The subscription-based learning service market is growing rapidly 

Hallintoakatemia is the third acquisition for Eduhouse in less than a year. Eduhouse acquired the information and communication technology sector learning services providers Wistec Training and Sovelto in June 2021 and April 2022, respectively. In Finland, the life-long learning market is already quite well developed, but in Sweden and Norway, for example, Eduhouse's rate of growth reaches three digits. Eduhouse’s streaming learning services are used by approximately 100,000 professionals each year. Eduhouse intends to offer its services to one million users by 2030. 

Similar subscription-based learning services include LinkedIn Learning, Codeacademy, and Udemy. Eduhouse is predicted to emerge as a challenger to the international operators and a promoter of Finnish education export. Verdane, a private equity investor specializing in European growth companies, acquired a holding in Eduhouse last year and will continue to support the development and growth of Eduhouse in the future. 

“We see that the municipal sector is undergoing a similar shift towards lifelong learning as the private sector. Hallintoakatemia will complement Eduhouse's offering well, especially regarding the demanding competence needs of the public sector”, says Iikka Moilanen, investment professional at Verdane. 

With Hallintoakatemia, Sovelto and Wistec, Eduhouse pro-forma turnover amounted to approximately 13 million euros in 2021. This year, turnover is expected to grow to approximately 16.5 million euros. The companies operate in Finland, Sweden, and Norway and they employ approximately 100 people in total. With offices in Helsinki and Tampere, the companies have more than 60 employees in Finland. 

 

Additional information:  
 
Jukka Vento  
CEO, Eduhouse 
jukka.vento@eduhouse.fi​  
+358 50 084 5315  
 
Tuuli Tarukannel  
CEO, Hallintoakatemia  
tuuli.tarukannel@hallintoakatemia.fi 
+358 45 612 5664 

Suomalainen oppimispalveluiden Netflix laajenee kunta-alalle – Eduhouse ostaa Hallintoakatemian

$
0
0

Eduhouse, suomalainen Learning-as-a-Service-markkinajohtaja (LaaS), ostaa julkishallinnon koulutuspalveluihin ja osaamisen kehittämiseen erikoistuneen Hallintoakatemian. Eduhousen LaaS-palvelulla asiakasorganisaatiot saavat kuukausitilauksella työntekijöidensä käyttöön laajan verkkokoulutuskirjaston ja edistyksellisen verkko-oppimisalustan. Koulutukset keskittyvät talous-, palkka- ja henkilöstöhallintoon, liikejuridiikkaan sekä IT-taitoihin. Yrityskaupan myötä Eduhousen palveluvalikoima laajenee yksityiseltä sektorilta tukemaan myös julkishallinnon ammattilaisten jatkuvaa oppimista. 

Eduhouse tarjoaa tietotyöläisille suunnattuja tilauspohjaisia oppimispalveluita, joissa organisaatiot tilaavat palveluita työntekijöilleen kuukausimaksullisina suoratoistopalveluina. Osaamistaan voi kehittää laajan videokirjaston, podcastien ja muiden itseopiskelumateriaalien avulla sekä kouluttajavetoisten etäkoulutusten ja onlinevalmennusten muodossa. Eduhousen tavoitteena on tarjota markkinoiden ajankohtaisin ja olennaisin ammattilaisten työn ohessa tapahtuva koulutus yhdellä alustalla. 

”Näemme, että LaaS-malli palvelee hyvin julkishallintoa, jossa kaivataan monialaista ja joustavaa osaamisen kehittämistä. Julkishallinnon koulutustarpeet voivat liittyä esimerkiksi salassapitoon, asiakirjahallintoon, päätöksentekoon, muuttuvaan lainsäädäntöön tai vaikkapa pöytäkirjaamiseen tai kaavoitukseen. Yhdessä Eduhouse ja Hallintoakatemia voivat tukea julkishallinnon ammattilaisten jatkuvaa oppimista yhdellä alustalla”, toteaa Eduhousen toimitusjohtaja Jukka Vento. 

Hallintoakatemia on julkishallinnon alalla tunnettu toimija. Se on osallistunut lähes kaikkien Suomen kuntien osaamisen, hallinnon ja toiminnan kehittämiseen. 

”Hallintoakatemian palvelut keskittyvät julkishallinnon ammattilaisten arjen työkalujen ja menetelmien kouluttamiseen. Koulutuksia vetävät alan kokeneimmat asiantuntijat, jotka tekevät itse työtä samojen teemojen parissa ja näin tuntevat koulutettavien työympäristöt ja tarpeet. Yhteistyö tuttujen palvelujen ja ammattilaisten kanssa jatkuu ennallaan, mutta Eduhousen jatkuvan oppimisen mallia ja palvelualustaa hyödyntämällä julkishallinnon koulutusmahdollisuudet lisääntyvät ja laatu kehittyy vielä entisestään”, kertoo Hallintoakatemian toimitusjohtaja​ Tuuli Tarukannel.  

 

Tilauspohjaisten oppimispalveluiden markkina kasvaa kovaa vauhtia 

Kyseessä on Eduhousen kolmas yrityskauppa vajaan vuoden sisällä. Eduhouse osti tieto- ja viestintäteknologia-alan koulutusyhtiöt Wistec Trainingin kesäkuussa 2021 ja Sovelton huhtikuussa 2022. Suomessa jatkuvan oppimisen markkina on jo melko kehittynyt, mutta esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa Eduhousen kasvuprosentti on kolminumeroinen. Vuosittain Eduhousen oppimisen suoratoistopalveluja käyttää noin 100 000 ammattilaista. Eduhousen tavoitteena on tarjota palveluitaan miljoonalle käyttäjälle vuoteen 2030 mennessä. 

Vastaavia tilauspohjaisia oppimispalveluita tarjoavat esimerkiksi Linkedin Learning, Codeacademy ja Udemy. Eduhousesta povataan haastajaa kansainvälisille toimijoille sekä suomalaisen koulutusviennin edistäjää. Eurooppalaisiin kasvuyhtiöihin erikoistunut pääomasijoittaja Verdane osti viime vuonna osuuden Eduhousesta ja tukee jatkossakin Eduhousen toiminnan kehittämistä ja kasvua. 

”Näemme, että kuntasektorilla on käynnissä vastaavanlainen muutos kohti jatkuvaa oppimista kuten yksityisellä sektorilla. Hallintoakatemiasta tulee erinomainen osa Eduhousen tarjontaa erityisesti julkisen puolen vaativien osaamistarpeiden osalta”, kiteyttää Verdanen sijoitusammattilainen Iikka Moilanen

Hallintoakatemian, Sovelton ja Wistecin hankinnan jälkeen Eduhousen yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 13 miljoonaa euroa vuonna 2021. Kuluvan vuoden aikana liikevaihdon odotetaan kasvavan noin 16,5 miljoonaan euroon. Yhtiöt toimivat Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ja niillä on yhteensä noin 100 työntekijää. Suomessa yhtiöillä on yli 60 työntekijää ja toimipisteet Helsingissä sekä Tampereella.   

 

Lisätietoja:  
 
Jukka Vento  
Toimitusjohtaja​, Eduhouse 
jukka.vento@eduhouse.fi​  
050 084 5315  
 
Tuuli Tarukannel  
Toimitusjohtaja​, Hallintoakatemia  
tuuli.tarukannel@hallintoakatemia.fi 
045 612 5664 

Wapice tukee Vaasan yliopiston toimintaa 15 000 eurolla

$
0
0

Ohjelmistoyritys Wapice Oy osallistuu Vaasan yliopiston vastinrahalliseen varainhankintakampanjaan ja lahjoittaa 15 000 euroa tekniikan tutkimus- ja koulutusalalle.

– Vaasan yliopisto tekee hienoa tutkimus- ja opetustyötä energian siirto- ja tuotantojärjestelmien digitalisoinnissa, nämä teemat ovat tärkeitä Wapicelle ja Wapicen asiakkaille, toteaa toimitusjohtaja Pasi Tuominen.

– Yliopiston rooli korkean teknologian vientivetoiselle alueelle ja globaalisti toimivalle yrityskentälle on erittäin tärkeä. Merkittävä osa Wapicenkin myyntiä menee vientiin joko suoraan tai epäsuorasti, Tuominen jatkaa.

Yliopisto pitää suuressa arvossa pitkäaikaisen kumppaninsa Wapicen lahjoitusta.

– Yhdessä voimme edistää digitalisaation kehitystä ja ratkaista globaaleja haasteita, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto.

Vaasan yliopiston varainhankintakampanjan tavoitteena on saada kerättyä 5-7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta valtion vastinrahaohjelmaan. Varainhankintakampanjassa jokainen lahjoitettu euro enintään 11 miljoonaan euroon saakka voi tuottaa vastinrahaa yliopistolle jopa 2,5 euroa. Tärkeänä varainhankintakampanjan tavoitteena on myös rakentaa pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia.

 

Lisätietoja:

Jari Kuusisto, rehtori, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8291
Pasi Tuominen, toimitusjohtaja, Wapice Oy, puh. 010 277 5100

Viewing all 16748 articles
Browse latest View live