Humanistisen ammattikorkeakoulun Joensuun kampukselta valmistuu perjantaina 18.12.2015 viimeiset 17 Yhteisöpedagogia (AMK). Vuonna 2015 tulee näin valmistuneeksi yhteensä 39 järjestö- ja nuorisotyön osaajaa. Tämä on vuodesta 1999 toimineen kampuksen ennätystulos.
Valmistujaisia vietetään Joensuun Teatteriravintolan terassilla perjantaina 11.12. klo 16 alkaen (ohjelma alla).
”Vaikka ilmassa on haikeutta, viimeinen vuosi Joensuun kampuksella on ollut energinen ja innostunut. Olemme pystyneet säilyttämään hyvän tekemisen meiningin loppuun asti. Humakin Joensuun kampuksen koulutuksen laatu ja tulokset ovat aina olleet hyviä ja yhteisöpedagogit ovat työllistyneet toimialalle varsin hyvin”, toteaa aluekoordinaattori Kari Keuru.
”Pohjois-Karjalan opistolla on ollut vuosikymmenien ajan nuorisoalan koulutuksen keskittymä ja valitettavasti tämä kokonaisuus nyt hajoaa, ja Humakin vahva koulutus- ja kehittämisosaaminen siirtyy Pohjois-Savoon.” harmittelee johtaja Määttä. ”Alueen järjestö- ja nuorisotyön koulutuksen historia ulottuu 1970-luvulle asti. Tuolloin opistolla koulutettiin keskiasteella nuoriso-ohjaajia. Tämän koulutuksen pohjalta on aikoinaan lähdetty kehittämään amk-tasoista järjestö-ja nuorisotyön tutkintoa.
Hanketoiminta jatkuu – esimerkkinä Järjestöjalostamo
Humak kyllä jatkaa Pohjois-Karjalassa aktiivisena hanketoimijana, on edelleen varteenotettava hankekumppani ja pyrkii toteuttamaan valtakunnallista tehtäväänsä myös tällä alueella”, Määttä jatkaa.
"Olemme kiitollisia Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymälle hyvästä yhteistyöstä. On ollut hienoa työskennellä tunnelmallisessa ja perinteikkäässä Pohjois-Karjalan opiston rakennuksessa", sanoo Kari Keuru.
Median väki on tervetullut mukaan valmistujaisjuhlaa.
Mahdollisuus haastatella henkilöstöä, rehtori Tapio Huttulaa, valmistuneita opiskelijoita ja työelämäkumppaneita.
Lisätietoja: Aluekoordinaattori Kari Keuru, puh. 020 76 21 228, kari.keuru@humak.fi
Juhla rakentuu kahdesta osasta:
Klo 16 alkaen vietämme Valmistumisjuhlaa
klo 18 alkaen käynnistyy "Farewell Party".
Olet lämpimästi tervetullut molempiin osioihin tai toiseen, jos se sopii Sinulle paremmin.
Valmistumisjuhlat (klo 16-17.30.): Valmistuneiden ja valmistumassa olevien onnittelut, stipendien jako ja puheita
"Farewell Party" (klo 18-): Tervetulomalja, ruokailu, virallista ja vähemmän virallista ohjelmaa, musiikkia ja tanssia